Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

Joskus keittiössä pitää käyttää pikkuisen luovuutta, että saa aistiyliherkän pikkukaverin edes maistamaan ruokaa. Tämän kertaisessa tapauksessa mukaan avuksi astui niin yhdessä tekeminen kuin agenttinero Narukin. Reseptissä hauskaa on sekin, että jokainen syöjä voi sekoittaa oman pienen munakkaansa ihan itse.

Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

Meidän pikkuisemme yksi lempiohjelmia on Yökyöpelit ja agenttinero Narun tunnusmusiikkia sekä Allakka pullakka-laulua  meillä kuuleekin ihan alvariinsa. Joskus sitä toivoisi, että laululistalta löytyisi jotain muutakin ihan vain noin niin kuin vaihtelun vuoksi, mutta eipä ole niitä muita ilmaantunut. Agenttinero Naru pitää pintansa viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Viime viikolla iltaruuaksi keittiössä pyöräyteltiin Agenttinero Narun munamakaronia, joka on ehkäpä jotain ihan muuta kuin nimestä ensin luulisi. Kyseessä on hätäpäissä  nimetty uunimunakas, jonka joukkoon laitettiin hiukan makaroniakin eli selvästihän nimi sitten on Agenttinero Narun munamakaroni. Nimen myötä kypsennettyä paprikaa oli vähän helpompi maistaa ja lopulta pikkuinen päätyikin syömään melkein puolet muffinivuoassa paistetusta uunimunakkaastaan. Ja nyppi ainoastaan kolme parikan palaa pois. Se, jos mikä on ihan juhlan arvoinen juttu!

Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

Agenttinero Narun uunimunakas

(12 muffinimunakasta)

12 kananmunaa
n. 100-150 g savukinkkua
1 punainen paprika
kuivattua tai tuoretta ruohosipulia
48 kpl keitettyä makaronia (penne)
hiukan maitoa tai kauramaitoa
mustapippuria
suolaa

1. Voitele muffinivuoan kolot.
2. Pese ja silppua yksi paprika.
3. Ripottele jokaiseen muffinivuoan koloon hiukan ruohosipulia.
4. Jaa silputtu paprika tasaisesti kolojen kesken.
5. Paloittele savukinkku pieneksi ja jaa tasaisesti kolojen kesken.
6. Lisää jokaiseen koloon 4 kpl pennepastaa.
7. Riko kananmuna ja sekoita se huolella. Lisää joukkoon tilkkanen maitoa tai kauramaitoa sekä muutama pyöräytys pippurimyllystä ja ripaus suolaa.
8. Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes muna on hyytynyt ja pinta saanut syöjien toivoman verran väriä. Koristele halutessasi tai syö sellaisenaan. Maistuvat niin lämpiminä kuin viileinäkin.

munakas



Web Analytics


Unia tähtitaivaan alla

Viime syksy on ollut meillä aikamoisen raskasta aikaa eikä alkanut vuosi ole tuonut vielä suurempaa helpotusta, vaikka pieniä valopilkkuja onkin ollut näkyvissä.

Tällä hetkellä odotamme kärsimättöminä erikoissairaanhoitoon pääsyä, jotta varmistetaan diagnoosi ja saadaan aikaan kuntoutussuunnitelma. Jo nyt olemme kulkeneet hyvin pitkän matkan, vaikka toisaalta olemme vasta alkutaipaleella.  Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan on hämärän peitossa. Nyt edetään arkea pienissä paloissa ja yritetään ratkoa eteen tulevia ongelmia yhdessä koulun ja terapeuttien kanssa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että vahvasti mennään autisminkirjolla. Tarkempien tutkimuksien jälkeen saadaan enemmän tietoa.

Uusi koulu on ollut valtavan hyvä kokemus ja koulun vaihtaminen lieneekin paras päätöksemme ikinä. Kaduttaa ainoastaan se, että emme päätöstä tästä vaihdosta tehneet jo aikaisemmin. Menneisyyttä on kuitenkin turha jossitella. Siihen ei voi enää vaikuttaa, vaikka välillä tulee kyllä silti soimanneeksi itseään, ettei aikaisemmin asiaa päättänyt.

Unia tähtitaivaan alla

Kun uni ei tule

Juuri nyt yksi isoimpia ongelmia arjessa on lapsi, joka ei nuku.  Nukkumattomuus kun vaikuttaa kaikkeen toimimiseen.

Iltaisin on kyllä väsynyt, mutta koko keho on kuin muurahaisia täynnä. Ei tule uni, kun ei onnistu rentoutumaan ja rauhoittumaan. Ennen ilta kahdeksan aikaan saunalyhdyn tapaan sammunut lapsi onkin yhä hereillä, vaikka kello käy puolta yötä. Ei siinä paljon äitiä naurata – eikä sitten aamulla lastakaan. Kouluun pitää herätä, vaikka unta on kertynyt aivan liian vähän. Aamut ovat liisteriä, kun jumitutaan milloin mihinkin. Sukkiin, seiniin – oikeastaan ihan kaikkeen.

Painopeitto on yhä hankinnassa. Se voisi tuoda ratkaisun tai ainakin helpottaa useissa tapauksissa niin illalla kuin muutenkin. Jonain päivänä sen tässä kevään mittaan saamme toivottavasti hankituksi. Energia ja aika ei riitä sen valmistamiseen itse, vaikka tiedän, ettei sekään mahdottomuus olisi.

Eilen illalla aloitin kokeilun Laveran tuoksuvan vartalovoiteen ja tähtitaivaan kera. Iltapesujen jälkeen lapsi sujahti vuoteeseen ja tähtitaivaslampun luodessa ihanan rauhaisaa tunnelmaa huoneeseen hieroin lapsen kauttaaltaan hennon tuoksuisella Laveran voiteella ja samalla juttelimme päivän kulusta ja kaikesta, mikä mieleen juolahti. Hieroin aika voimakkaasti, jotta ärsykkeet saavuttaisivat syvätunnonkin.

Jännitin kuinka oikein kävisi. Tulisiko uni aiemmin?  Oli aika mahtavaa huomata, että pari tuntia ennen puolen yön oli pieni unten mailla. Hierominen oli auttanut ja aamulla silmänsä aukaisi paljon hyväntuulisempi lapsi kuin pitkään aikaan.

Toivottavasti nyt aloitettu systeemi toimii jatkossakin. Minulla on kyllä aika hyvä tunne tämän suhteen.

Kukapa ei nauttisi ja rentoutuisi tähtitaivaan alla, kun saa vielä samalla jakamattoman huomion ja hieronnan. Ja onhan tämä valtavan ihana tapa antaa lapselle yhteistä aikaakin.



Web Analytics


Jouluyön hiljaisuudessa

Yö on laskeutunut. Lapset nukkuvat. 

Ilta oli levoton niin kuin aina joulun aikaan. Tänään ehkä vieläkin enemmän. Etenkin pienimmäistä jännittää. Taitaa olla ensimmäinen joulu, josta oikeasti muistaa jotain. 

Jo parin viikon ajan pienimmäiseni on herännyt keskellä yötä, noussut istumaan ja kysynyt unisella äänellä ”Onko nyt se joulu?”. Aamulla on sitten väsyttänyt aika tavalla muitakin kuin vain minua ja pikkuinen kysyykin useana aamuna hiukan närkästyneenä, että ”oliko nyt ihan nakko herättää”. Paino on sanalla nakko, joka siis on oikeasti pakko, mutta p-kirjain on jossain teillä tietymättömillä. Löytyy sitten joskus. 

Nyt, yön hiljaisina tunteina paahdan tuttuun tapaan manteleita lasten joulupaketteihin. Jokaiselle oman purkillisen sokeroituja manteleita. Osan maustan jouluisilla mausteilla. Maistan muutaman. Kyllä laadunvalvonta pitää olla kohdillaan näin yölläkin. 

Vielä ennen nukkumaanmenoa käyn kurkkaamassa uinuvia lapsiani. Silitän kosteita hiuksia ja painan suukon otsalle. Vanhin pojistani on jo aikamiehen pituinen. Kasvoi ohitseni syksyn mittaan. Silti vielä lapsi. Liian nopeasti ovat joulut menneet. Silitän keskimmäiseni vaaleita hiuksia. Hymyilen ja huokaisen. Kuinka haluaisikaan kääriä lahjapakettiin sellaisen määrän lämpöä ja rakkautta, etteivät arjen töyssyt tuntuisi niin rankoilta. Niin, ettei tarvitsisi itkeä murheita ainakaan ihan joka päivä. 

Käperryn pienimmäiseni viereen ja hautaan kasvoni hänen pellavaisiin hiuksiinsa. Suljen silmäni ja painan illan hetket syvälle sisimpääni. En halua koskaan unohtaa.

Kuulen, kuinka koko talo hengittää hiljaa jouluyötä. Koira käy vielä pari huonetta läpi ennen kuin laittaa maate oven eteen tutulle paikalleen. Huokaisee ja sulkee silmänsä. Ihan pian minäkin nukahdan. 

Rauhallista joulua. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: Pixabay.

Taivaallista mannaa – ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa

Taivaallista mannaa - ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa


Kirja saatu arvostelukappaleena.


Moni Luomulaakson lukija on varmasti huomannut, että kirjat sykähdyttävät minua tavattoman paljon. Viimeisen parin viikon aikana blogi onkin ollut kirjapostauksien valtaama ja olen nauttinut kirjoittamisesta suuresti, vaikka jaksaminen sairastelujen keskellä onkin ollut koetuksella.

Kirjamessuvierailu Kustantamo Maahengen osastolla on yhä hyvässä muistissa ja käynti avasi ikkunan aivan ihastuttavien kirjojen maailmaan. Kolmas löytöni (toiset kaksi olivat Luontoruokaa – tarinoita horsmasta harjukseen sekä Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki) sisältää reseptejä ja historiaa samoissa kansissa ja on aivan taivaallisen ihanaa luettavaa kultaisine sivureunuksineen.  Kirjan parissa viihtyy tovin jos toisenkin – ellei sitten ole pakko lähteä keittiön puolelle kokeilemaan herkkuja historian hämäristä.

taivaallistamannaa04_02 (2)

Taivaallista mannaa

Taivaallista mannaa – ruokaperinteitä kristillisestä kulttuurista on Marja Tanhuanpään kiehtova teos, joka valottaa historiaa ruokien takaa. On tavattoman kiinnostavaa oppia eri maiden ja aikakausien ruokaperinteistä.

Kirja alkaa osuvasti aina Mooseksen ajoista. Autiomaassa hänen kansansa sai syödäkseen mannaa. On kuvattu, että maan peittänyt ohut ja rapea valkoinen herkku maistui ihan hunajaleiviltä. Kasvitietelijät  ja historioitsijat ovat tehneet parhaansa löytääkseen järkevän selityksen taivaalliselle mannalle. Yksi mahdollinen teoria on, että kyseessä olisi tamariskipensaissa elävien hyönteisten sokeripitoinen neste. Siinain munkit myyvät kuulema nykyisinkin tätä pyhiinvaeltajille.

taivaallistamannaa03_02 (2)

Tanhuanpää kertoo tarinaa ruoka-aineiden taustoista mukaansatempaavasti. Lukija saa pian huomata, että todella monessa asiassa on ollut uskonto taustalla vaikuttamassa. Ihmekös tuo. Entisaikoina oli tapana siunata ruoka, siunata pelto ja kiittää Luojaa maan antimista. Nykypäivänä tällaiset tavat eivät vain enää ole vallalla ja monelle nykyajan ihmiselle entisaikojen ruokiin liittyvät tavat ja uskomukset voivat tuntua hyvinkin vierailta. Uskonto ja ruoka eivät enää jaa entisajan vakaata liittoaan.  Ruoka onkin yksi niistä asioista, joissa maallistuminen ja aikakaudet näkyvät paljon ihan arkipäivän tasolla, sillä mikäpä muu kuin ruoka on niin kiinteä osa jokaisen ihmisen arkea ja juhlaa.

taivaallistamannaa01_02 (2)

Taivaallista mannaa -kirjan parissa viihtyy paremmin kuin hyvin. Se on toimiva yhdistelmä reseptejä ja historiaa ja vastaa mielenkiintoisiin kysymyksiin viipurinrinkeleiden muodosta ja valottaapa se saksalaisen Schwabenin alueen perinteisten lihanyyttienkin taustoja. Nykyisin ne tunnetaan nimellä Maultaschen-nyytti  ja niistä on tullut ihan ympärivuotinen ruokalaji, vaikka ne alunperin olivatkin osana vain kiirastorstain paastoateriaa.

taivaallistamannaa7_02 (2)

Taivaallistaa mannaa – ruokaperinteitä kristillisestä kulttuurista huomio asioita eri uskontojenkin näkökulmasta, vaikka nimen perusteella voisi toisin luulla. Veri on yksi niistä asioista, joka jakaa ihmisiä ja uskontoja eikä kaikissa uskonnoissa veren käyttöä sallita.

Meillä Suomessa veri oli teurastusajan herkkuruokaa, vaikka se tänä päivänä herättänee useimmissa inhoa. Itse pidän paljonkin veripaltusta sekä jankista, jota äitini tapasi valmistaa aika useinkin ollessani lapsi.

”Veri-sanaa on kartettu sanomasta eläimiä teurastettaessa. sillä ajateltiin, että veren lasku olisi sen vuoksi voinut epäonnistua. Verestä on käytetty nimitystä ”punainen” ainakin Pohjois-Suomessa. Savossa veren kiertonimityksenä oli ”leppä”, koska leppäpuun kuoresta on saatu punaista väriainetta. Leppärieska oli verestä, joko ohra- tai ruisjauhoista rieskapannussa paistettu leipä Pohjoisessa rieskaa tehtiin usein poron verestä.”

taivaallistamannaa_02 (2)

Taivaallista mannaa on varsin viihdyttävä ja hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus, joka yhdistelee näppärästi niin raamatunkertomuksia kuin kristillisiä legendojakin ja saa ne heräämään henkiin tavalla, joka jaksaa kantaa ensimmäiseltä sivulta aina viimeiselle saakka.

Kirjan voi hankkia kivijalkaliikkeiden lisäksi mm.  näistä verkkokaupoista: Maahenki, Booky.fi, ja AdLibris.


Kirjoitus on osa Luomulaakson sarjaa ”Mitä lahjaksi?
Postaussarjassa esitellään hyväksi havaittuja lahjavinkkejä Luomulaakson tapaan. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria 



Web Analytics


Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki


Kirja saatu arvostelukappaleena.


Kirjamessujen toinen ihastukseni Maahengen pisteellä oli ehdottomasti Marjatta Levannon kirjoittama Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki.

Ihan ensimmäiseksi silmäni tavoittivat kansikuvan salaperäisyyden, joka kiidätti minut hetkessä lapsuusmaisemieni metsiin ja kalliolle  sienien ja varpujen joukkoon. Ja sitten teksti veikin jo mukanaan.

Metsän pieni kansa - puunhaltijoiden opintoretki
Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki

Kirjassa Julia Vuoren piirtämät ihastuttavat puunhaltijat sukeltavat  salaperäiseen maailmaan suomalaisten taiteilijoiden maisemissa ja oppaanaan heillä on vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen.

Itseäni alkoi kiehtoa välittömästi kuvien, tekstin ja Väinämöisen taidokas yhdistäminen. Itselleni Kalevala on sangen rakas, sillä se oli yksi niistä teoksista, jota äitini luki minulle aamuisin ennen kouluun lähtöä ja sillä on aina erityinen paikka sydämessäni. Lukemisen alkaessa selvisi, että Metsän pieni kansa sisälsi paljolti niitä aineksia, joilla sydän valloitetaan iäksi – iästä riippumatta.

metsänpienikansa01 (2)


”Sinä iltana oli merkillinen auringonlasku. Punaisena hehkuvaa taivasta hämmästeli joukko metsän väkeä, puunhaltijoiden porukka. Paikalle olivat sattuneet ystävykset pajunhaltija, pihlajanhaltija ja vaivaiskoivunhaltija. Auringonlaskun kaiken ylle levittäytyvä mahtavuus teki syvän vaikutuksen heihin kaikkiin”


metsänpienikansa02 (2)

Metsän pieni kansa on uskomattoman monipuolinen. Se on taidekirja ja satukirja. Se on myös aarreaitta kansanperinnettä rakastavalle ja aivan ehdottomasti se sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Kirja herättelee mielikuvituksen lentelemään Väinämöisen ja puunhaltijoiden matkassa. Retki on mielenkiintoinen  ja jännittävä, ehkä hiukan pelottavakin – sillä tavalla sopivasti.

Väinämöinen kuljettaa puunhaltijat ja lukijan läpi tietäjien salaisuuksien. Veden vaaralliset asukit käyvät tarinan myötä tutuiksi eivätkä taivaan hattaratkaan jää tuntemattomiksi. Metsässä vilisevät haltijat, tontut, hiidet, metsänneidot, sinipiiat sekä monet muut asukit, jotka käydään läpi nekin ja lukijan mieleen painuu Väinämöisen neuvo:

”Siitä vain kurkistelemaan muurahaiskekoihin, kiven rakoihin ja kantojen koloihin. Niissä saattaa hyvällä onnella kohdata vallan merkillistä, ennennäkemätöntä porukkaa.”

Niinhän se on. Silmät auki pitämällä voi löytää kaikkea ja tulee varmasti myös huomanneeksi sammakon, josta Väinämöinen jaksaa varoitella. Karhun kansastakin hän kertoo sekä salaisista aarteista ja menninkäisistä. Vainajien kohdalla viimeistään tihenee jännitys ja pienimmät kuuntelijat käpertyvät kainaloon Pajunhaltijan vääntäessä itkua. Väinämöinen jatkaa matkaa rauhallisempiin aiheisiin ja syvennytään kodinhaltijoihin sekä jättiläisiin. Lapin loimujen ja loitsujen myötä päästään tulikettuun ja revontuliin ja pian lukija pääsee uppoutumaan vuorten ja tunturien väen touhuihin.

metsänpienikansa03 (2)

Kirja on kaikin puolin  kaunis ja takakannen painuessa kiinni tuntuu oudon levottomalta – ihan niin kuin aina silloin, kun tulee päättäneeksi kirjan, joka on jollain tapaa sykähdyttänyt ja uinut sydämen perimmäisiinkin sopukoihin. Tulee tunne, ettei haluaisi päästää vielä irti.

Kirjan sujahtaessa omalle paikalleen hyllyyn viivähtää käsi vielä sen selkämyksessä – silittäen – tietäen, että jälleennäkeminen olisi pian edessä.

Parhaisiin palataan aina uudelleen.

metsänpienikansa07

Kirjan voi hankkia kivijalkaliikkeiden lisäksi mm.  näistä verkkokaupoista: Maahenki, Booky.fi ja AdLibris.


Kirjoitus on osa Luomulaakson sarjaa ”Mitä lahjaksi?
Postaussarjassa esitellään hyväksi havaittuja lahjavinkkejä Luomulaakson tapaan. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria 




Luontoruokaa – tarinoita horsmasta harjukseen


Kirja saatu arvostelukappaleena.


Syksyisillä kirjamessuilla löysin tieni Maahengen tunnelmalliselle kirjapisteelle. Edessäni levittäytyi mielenkiintoisten kirjojen meri ja sillä hetkellä tuntui kuin olisin tullut kotiin.

Terhi Frimanin kirjoittama Luontoruokaa oli yksi niistä kirjoista, joista toivoin saavani arvostelukappaleen – ja sainkin.

Luontoruokaa - tarinoita horsmasta harjukseen

Luontoruokaa – tarinoita horsmasta harjukseen

Luontoruokaa on näppärä käteen sopiva kirja, joka vie matkalle metsiin ja vesille. Kansien väliin on kerätty kiehtovia reseptejä, joihin käytetään luonnonantimia niin metsistä, niityiltä kuin vedestäkin ja löytyypä reseptien joukosta myös se kuuluisa pettuleipä, joskin hiukan muokattuna. Maku on tässä kuulema ihan mainio. Tätä kun pääsisi kokeilemaan!


Leenan ihana pettuleipä

2, 5 dl vettä
30 g hiivaa
1 rkl sokeria (tai kuusenkeräkksiirappia)
1,5tl suolaa
n. 6 dl hiivaleipävehnäjauhoja
1 dl pettujauhoja

Kädenlämpöiseen veteen liuotetaan hiiva ja sokeri ja sekoitetaan osa hiivaleipäjauhoista nesteeseen. Annetaan liinan ala olla noin 15 minuuttia. Lisätään suola ja ja loput hiivaleipävehnäjauhoista sekä lopuksi pettujauho, alustetaan hyvin. Jätetään nousemaan n. 1,5 tunniksi, jonka jälkeen leivotaan kaksi leipä pellille, painellaan mataliksi ja kohotetaan liinan alla. Paistetaan 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.


luontoruokaa04 (2)

Suolaheinäletuista koivunlehtisimaan

Kirja esittelee mielenkiintoisella tavalla monen monituista reseptiä, joihin lukeutuu monille tuttuja kasveja ja muita luonnonantimia, joita on tavattu ennen käyttää enemmänkin hyödyksi. Nykyisin on moni löytänyt villivihannesten vivahteikkaan maailman. Nyt soisi, että myös muut luonnonherkut nousisivat samalla tavoin esiin ja tässä Luontoruokaa onkin oiva apu.

Luontoruokaa-kirja antaa monia mielenkiintoisia hetkiä jo kokeneemmallekin villiruuan ystävälle, mutta voi olla se alkuunpaneva sysäys jollekin, joka ei ole vielä ottunut yhdistelemään erilaisia luonnonantimia omalle lautaselleen maukkaaksi kokonaisuudeksi.

Luontoruokaa -kirja kattaa vaivattomasti ja kohtalaisen laajasti luonnosta löytyviä raaka-aineita, niin että vesi herahtaa kielelle, kun lukee vaikkapa Terhin retkileivästä, hunaja jäniksestä tai voikukkaisesta jälkiruuasta. Moniin ruokiin ainekset löytyvät ihan omasta pihapiiristä. Joitain joutuu hakemaan vähän kauempaa.

Jokamiehenoikeudet ja vastuu

Kirja muistuttaa asiaankuuluvasti myös siitä, mitkä asiat kuuluvat jokamiehen oikeiden piiriin ja mitkä eivät. Hyvä onkin muistaa, että vaikka marjat, sienet ja kukat kuuluvat jokamiehenoikeuden piiriin, niin mm. kerkät, käävät ja jäkälät on syytä jättää rauhaan. Niiden keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

Minusta on on hyvä, että nuokin tiedot on kirjaan lisätty. Lukija nimittäin innostuu helposti kirjan tarinoiden ja reseptien myötä  kulkemaan metsän syliin ruokaa etsimään. Olisi perin kurjaa, jos iloisesti ja hyvällä mielellä alkanut keräilyreissu päättyisi ikävästi vain siksi, että asiat eivät olisi tiedossa ja tietämätön keräilijärukka joutuisi ongelmiin maanomistajan kanssa.

luontoruokaa03

Kuvat kohdillaan

Kirja sisältää hyvän määrän kuvia, jotka ovat Antti Sarajan käsialaa, Joukossa on niin ruokaa kuin maisemiakin ja etenkin maisemakuvat ihastuttivat minua suuresti. Niihin oli onnistuttu vangitsemaan suomalaisen luonnon kauneus juuri sellaisena kuin se on ja mieleen nousivat monen vuoden takaiset muistot aamuhämärissä ihastelluista auringonnousuista ja sankan sumun syleilemistä niityistä.

Nyt maltan tuskin odottaa kevättä, jotta pääsen hyödyntämään kirjan ihania reseptejä niin nokkospeston kuin kesämehunkin muodossa. Pahimpaan villiruuan kaipuuseen voin onneksi lukea kirjan maanläheisiä tarinoita resepteistä ja niiden tekijöistä – ihmisistä, joille luontoruoka on elämäntapa.

Kirjan voi hankkia kivijalkaliikkeiden lisäksi mm.  näistä verkkokaupoista: Maahenki, Booky.fi, ja AdLibris.


Kirjoitus on osa Luomulaakson sarjaa ”Mitä lahjaksi?
Postaussarjassa esitellään hyväksi havaittuja lahjavinkkejä Luomulaakson tapaan. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria 



Web Analytics


|LuomuBlogi | EkoBlogi |