Ruoka,  Säilöminen,  Valikoidut

Helppo ja nopea tapa säilöä tomaatit

Rakkautta ja maan antimia-blogissa säilöttiin jo tomaatteja. Marketan tomaattimurskaresepti näytti hyvältä ja on mukavaa, kun pakastimesta löytyy tomaattimurskaa.  Valitettavasti meidän pakastimiimme ei sitä enää mahdu kuten ennen. Niinpä maustetut murskat pitää yleensä valmistaa aina tarpeen mukaan.

Tällä hetkellä pakastimeni on pullollaan Kiven Säästöpossun possua, Pappilanpuiston parsakaalta ja Lehtokummun lehtikaalta sekä kaikenlaisia herkkuja omalta kasvimaalta. Käytössä onkin kaksi arkkua sekä pari pienempää kaappipakastinta. Siltikään ei tila tunnu riittävän kaikelle sille, mille pitäisi.

Kaikki tulee kuitenkin syödyksi ja kesän kynnyksellä iso osa tilasta onkin tyhjillään ja odottaa uutta talvivarastoa.

Helppo ja nopea tapa säilöä tomaatit

Nyt, luettuani Marketan blogia, tuli taas hirveä into saada pakastimeen kokonaisia tomaatteja. Edellisestä kerrasta on jo vuosia, mutta hyvässä muistissa vielä on, kuinka mahtavaa oli napsia patoihin ja muihin ihania kokonaisia pakastettuja tomaatteja. Oli kuin olisi poiminut kesäisen tuoksupallon pakastimesta.

Muistan, että pakastin tomaatteja kuorineen, mutta myös kaltattuna. Yleensä kyllä ilman kalttausta, sillä se oli nopeampaa. Kanta kannattaa kuitenkin poistaa, jos ei sitä ruokaansa halua. Toisia se ei tunnu haittaavan – silloin sen toki voi antaa jäädä paikoilleen. Itse en kuitenkaan voi sietää tomaatin kantoja ruuassa, joten poistan ne aina.

Piti käydä jo tutkimassa pakastinta ja löysin kolon, jonne voisin saada muutaman kesäisen aarteen sujautettua. Kokonaisista, oman kasvihuoneen tomaateista on niin ihanaa nauttia keskellä talvea, pakkasten paukkuessa ja tuulen vinkuessa nurkissa.

Tämä, jos mikä on muuten sitä helppoa ja nopeaa säilöntää. Sopii kiireisimmällekin ihmiselle ja helpottaa kummasti sadonkorjuuta, jos kasvihuone on tuottanut paljon tomaatteja eikä aikaa soseiden ja murskien keittelyyn ole. 

Helpoin ja nopein tapa säilöä tomaatit

Helpoin tapa säilöä tomaatit:

  • Pese tomaatit, (poista kanta) ja kuivaa
  • Pussita 
  • Pakasta
  • Käytä patoihin, kastikkeisiin, keittoihin, leivontaan…

Voit pilkkoa tomaatit niin halutessasi, sillä silloin ne vievät vähemmän tilaa pakastimesta.

Vähän aikaa vievempi versio:

  • Pese tomaatit
  • Kalttaa (tee veitsellä ristiviilto vasta päätä kantaa ja upota kiehuvaan veteen vajaaksi minuutiksi)
  • Kuori tomaatit ja poista kanta
  • Pilppua ja pussita tai pussita kokonaisena
  • Pakasta

Pakastetut tomaatit käyvät kaikkeen ruuanlaittoon. Tuoreen tomaatin tilalle ne eivät kuitenkaan sovi eli salaatit joutuu pakastuksen jälkeen valitettavasti unohtamaan.

Pakastetut tomaatit säilyvät hyvin seuraavaan kesään saakka



web counter


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


9 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.