Kumppanuuskasvit,  Puutarha,  Valikoidut

Kasvimaan kumppanuus kasvit

Puutarhanhoito on rentouttavaa puuhaa paitsi ehkä silloin, kun home iskee mansikoihin ja toukat nakertavat kaalintaimet täytteen reikiä.

Kumppanuuskasvit ovat hyvä tapa parantaa kasvien makua tai vaikkapa torjua tuholaisia sekä hometta. Kumppanuuskasvatuksesta hyötyvät niin kasvit kuin koko puutarhakin ja iloakin riittää ihanan vihreästä ja monimuotoisesta kasvimaasta. Tiheästi istutettu kasvimaa säästää myös aikaa, sillä rikkakasvit eivät siellä pahemmin viihdy. Huonoja kumppaneita ei istuteta vierekkäin eikä peräkkäisinä vuosina. Kumppanuusviljely kannattaa ehdottomasti!

Vuosien varrella erilaisista lähteistä keräämäni ja paperille kirjoittamani tieto on nyt tässä.

Tämän listan jälkeen ei tarvitse kasvimaan reunalla ihmetellä, minkä kaveriksi minkäkin kasvin laittaisi.

Sulkeissa olevista kasveista on ristiriitaista tietoa. 

Luomulaaksosta löydät myös jokaisen kasvimaan supersankarit eli kasvit, jotka torjuvat mm. hometta ja tuhohyönteisiä. Kasvimaan tuhoja torjuvat kumppanuuskasvit löydät täältä.

Kasvimaan kumppanuuskasvit



ARTISOKKA:
  • Hyvät kumppanit: kaalit, kurkku, salaatti, selleri
  • Huonot kumppanit: peruna
AURINGONKUKKA:
  • Hyvät kumppanit: kurkku, kurpitsa
  • Huonot kumppanit: pavut, peruna
BASILIKA:
  • Hyvät kumppanit: tomaatti, paprika, (parsa), persilja, kehäkukka
  • Huonot kumppanit: kaalit, kurkku, (parsa), pavut, salvia, oregano
FENKOLI:
  • Hyvät kumppaanit: herne, kaalit, kynteli, punajuuri, kurkku, lehtisalaatti,  tomaatti
  • Huonot kumppanit: pavut, paprika, porkkana, tilli, tomaatti
HERNE:
  • Hyvät kumppanit: selleri, fenkoli, porkkana, nauris, retiisi, punajuuri, salaatti, pinaatti, kaalit, kurkku, kesäkurpitsa, maissi, minttu, raparperi persilja.
  • Huonot kumppanit: pavut, peruna, purjo, sipuli, valkosipuli, tomaatti.
HÄRKÄPÄPU:
  • Hyvät kumppanit: peruna
IISOPPI:
  • Hyvät kumppanit: kaalit
  • Huonot kumppanit: retiisi
 KAALIT:
  • Hyvät kumppanit: artisokka, endiivi, fenkoli, herne, iisoppi, kamomilla, kehäkukka, korianteri, kurkku, mandoldi,  mintut, oregano, peruna, pensaspavut, pinaatti, punajuuri, porkkana, raparperi, retiisi, retikka, rosmariini, salvia,  salaatti, samettikukka, selleri, (sipuli,) tilli, timjami, tomaatti, valkosipuli, vuonankaali
  • Huonot kumppanit: basilika, mansikka, peruna, salkopapu, (sipuli,) salkopapu
KESÄKURPITSA:
  • Hyvät kumppanit: herne, kehäkukka, koristekrassi, samettikukka, maissi, pinaatti, punajuuri,  salkopapu, salaatti, sipuli
  • Huonot kumppanit: peruna, retikka, tomaatti
KIRVELI:
  • Hyvät kumppanit: retiisi, salaatti
  • Huonot kumppanit: tomaatti
KURKKU:
  • Hyvät kumppanit: auringonkukka, herne, fenkoli, kaalit, kehäkukka, kissanminttu, koristekrassi, maissi, munakoiso, salaatti, oregano, pensaspapu, persilja, porkkana, punajuuri, pinaatti, ruohosipuli, salaatti, salkopapu, selleri, tilli, sipuli, valkosipuli
  • Huonot kumppanit: iisoppi, peruna,  rosmariini, salvia, timjami, tomaatti
KURPITSA:
  • Hyvät kumppanit:   maissi, munakoiso, retiisi, sipuli
  • Huonot kumppanit: peruna
KYNTELI:
  • Hyvät kumppanit:   fenkoli, pavut,  punajuuri, salaatti, sipuli
  • Huonot kumppanit: kurkku
LIPSTIKKA (LIPERI):
  •   suuren kokonsa vuoksi haittaa useinpien kasvien kasvua
MAA-ARTISOKKA:
  • Hyvät kumppanit: kurkku, maissi, salkopapu
MAISSI:
  • Hyvät kumppanit: auringonkukka, herne, kurkku, kurpitsat, pavut, peruna, pinaatti, salaatti
  • Huonot kumppanit: punajuuri, selleri.
MANSIKKA:
  • Hyvät kumppanit:  kehäkukka, kurkkuyrtti, pensaspapu,  persilja, pinaatti, salaatti, salvia, sipuli, ruohosipuli, timjami, valkosipuli
  • Huonot kumppanit: kaalit
MUNAKOISO:
  • Hyvät kumppanit:  kehäkukka, korianteri, kurkku, paprika, pavut, peruna, pinaatti, timjami
  • Huonot kumppanit: 
MINTUT:
  • Hyvät kumppanit: herne, kaali, kurpitsat, tomaatti
  • Huonot kumppanit: persilja

MUSTAJUURI:
  • Hyvät kumppanit: kyssäkaali, porkkana, purjo, salaatti, sipuli.
NAURIS:
  • Hyvät kumppanit: herne, mangoldi, palsternakka, pavut, pinaatti, salaatti, selleri, tomaatti
  • Huonot kumppanit: mansikka
PALSTERNAKKA:
  • Hyvät kumppanit:  kurkkuyrtti, kysäkaali, maissi, nauris, pinaatti, punajuuri, purjo, retiisi, raparperi, salaatti, selleri, sipuli, vihanneskrassi
  • Huonot kumppanit: peruna, porkkana
PAPRIKA:
  • Hyvät kumppanit:  basilika, munakoiso, kissanminttu, kurkku, okra, persilja, porkkana, sipuli,  tomaatti
  • Huonot kumppanit: pavut, fenkoli
PARSA:
  • Hyvät kumppanit:  basilika, kehäkukka, persilja,  tomaatti
  • Huonot kumppanit: sipuli, valkosipuli
PAVUT:
  • Hyvät kumppanit: kaalit, kehäkukka, kamomilla, kurpitsat, kissanminttu, kurkku, maissi, mangoldi, mansikka, oregano, peruna, pinaatti, punajuuri, raparperi, retiisi, retikka, rosmariini, salaatti,  selleri, tomaatti,
  • Huonot kumppanit: fenkoli, herne, paprika, purjo, porkkana, selleri, sipuli, valkosipuli
PERSILJA:
  • Hyvät kumppanit: kurkku, maissi, paprika, parsa, porkkana, retiisi, retikka, sipulit, tomaatti
  • Huonot kumppanit:  minttu, salaatti
PERUNA:
  • Hyvät kumppanit: kaali, kehäkukka, korianteri, pavut, pinaatti, piparjuuri, piparminttu, samettikukka, tilli
  • Huonot kumppanit: auringonkukka, kurpitsat, kurkku, tomaatti,
PINAATTI:
  • Hyvät kumppanit: herne, kaalit, kurkku, mansikka, nauris, palsternakka, pavut, (peruna),  porkkana, raparperi, retiisi, retikka, selleri, tomaatti
  • Huonot kumppanit: punajuuri, sipuli, (peruna)
PORKKANA:
  • Hyvät kumppanit: Herne, kaalit, kurkku, mangoldi, mustajuuri, pavut, paprika,  purjo, pinaatti, persilja, retiisi, retikka, rosmariini, ruohosipuli, salaatti, samettikukka,  salvia,  sipuli, timjami, tomaatti, valkosipuli
  • Huonot kumppanit: selleri, palsternakka, punajuuri, tilli
PUNAJUURI:
  • Hyvät kumppanit: fenkoli, herne, kaalit, kurkku, kesäkurpitsa, mintut,  palsternakka, pensaspapu, retiisi, retikka, salaatti, salvia sipulit, tilli, valkosipuli
  • Huonot kumppanit: maissi, peruna, porkkana, purjo, pinaatti, salkopapu, tomaatti
PURJO:
  • Hyvät kumppanit: endiivi, kaalit, kurkku, mustajuuri, sipuli, selleri, salaatti, pinaatti, porkkana, retiisi, retikka, tomaatti
  • Huonot kumppanit: herne, pavut, punajuuri
RETIISI:
  • Hyvät kumppanit:  herne, kurpitsat, koristekrassi, mangoldi, meloni, palsternakka, pavut, persilja, pinaatti, porkkana, punajuuri,  purjo, salaatti,  tomaatti, valkosipuli, vihanneskrassi
  • Huonot kumppanit: iisoppi,  kiinankaali, sipuli
ROSMARIINI:
  • Hyvät kumppanit: kaalit, nauris, pavut, porkkana, salvia
  • Huonot kumppanit: peruna, kurkku
RUOHOSIPULI:
  • Hyvät kumppanit: kurkku, mansikka, porkkana, ruusut, salaatti, selleri, tomaatti
  • Huonot kumppanit: herne, pavut
SALAATTI:
  • Hyvät kumppanit: herne, kaalit, kurkku, nauris, porkkana, palsternakka,  pavut, retiisi,   sipuli, purjo, mansikka,  tomaatti, punajuuri, mustajuuri ja raparperi.
  • Huonot kumppanit: peruna, persilja, retikka, selleri
SALVIA:
  • Hyvät kumppanit:  herne, kaalit, mansikka, oregano, porkkana, pavut, rosmariini.
  • Huonot kumppanit: kurkku, sipulit
SELLERI:
  • Hyvät kumppanit: herne, kaalit, kurkku, palsternakka, pavut,  pinaatti, porkkana, purjo,  ruohosipuli, sipulit, tomaatti, valkosipuli
  • Huonot kumppaanit: maissi, peruna, porkkana, salaatti
SIPULI:
  • Hyvä kumppanit: kamomilla, kurpitsat, kurkku, kynteli, mansikka, mustajuuri, nauris, salaatti, palsternakka, paprika, porkkana, punajuuri, purjo, raparperi, ruusu, selleri, tilli, tomaatti, valkosipuli
  • Huonot kumppanit: herne, kaali, parsa, pavut, pinaatti, retiisi, retikka, salvia
TILLI:
  • Hyvät kumppanit: herne, kaalit, kurkku, pavut, punajuuri, salaatti, sipulit
  • Huonot kumppanit: fenkoli, kumina, porkkana, tomaatti
TIMJAMI:
  • Hyvät kumppanit: kaali, munakoiso, mansikka, peruna, tomaatti
  • Huonot kumppanuuskavit: kurkku
TOMAATTI:
  • Hyvät kumppanit: basilika, fenkoli, (kaalit,) kehäkukka, koristekrassi, minttu, paprika, parsa, persilja, pensaspapu, pinaatti, porkkana, purjo, raparperi, retiisi, retikka, salaatti, samettikukka, selleri,  sipuli
  • Huonot kumppanit:  fenkoli, herne, (kaalit,) kesäkurpitsa, kurkku, maissi, peruna, punajuuri, tilli
VALKOSIPULI:
  • Hyvät kumppanit: kamomilla, kurkku, kurpitsat, mansikka, porkkana, punajuuri, retiisi, ruusu, salaatti, selleri, tomaatti, vadelma
  • Huonot kumppanit: herne, kaalit, pavut
 
free hit counter

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


10 Comments

  • Heidi

    Tähän listaan onkin hyvä palata kun alan miettimään ensi vuoden kasvimaata. Tänä vuonna koimme ensimmäisen etanahyökkäyksen sekä kasvimaani oli sijoitettu liian varjoisaan paikkaan. Alkusyksystä siirsin raparperipensaani jo parempaan paikkaan ja sen kaveriksi laitoin valkosipulia. Vaikuttaa hyvältä, kevät varmaan kertoo sitten totuuden 🙂

  • Mrs K

    Tämä pitää laittaa muistiin ensi kevättä varten! Jo yhden sössimisen huomasin. Laitoin herneitä ja tomaatteja liian lähekkäin tänä kesänä… No tomaatti ei kerennyt edes kasvamaan kunnolla kun on niin huono kesä.

  • Johanna

    Aivan huippu lista, kiitos! Tähän palaan varmasti! 🙂 ihania kasvimaasuunnitelmia sinulla, jospa mekin nyt viikonlopun kunniaksi saataisiin omat käyntiin! Mukavaa keväistä viikonloppua!

    • Maria/Luomulaakso

      Kiitos Johanna ja sitä samaa sinnekin. 🙂 Alkavat nuo puutarhasuunnitelmat kummasti vallata lisää tilaa päivästä. Nyt kun lumi sulaisi, että pääsisi edes siistimään pihaa talven jälkeen. 😀

  • Nepomuk

    Tosi hyvä lista! Tulostin isossa koossa etteivät multaiset sormenjäljet haittaa ja aion luntata vielä kasvimaalla möyriessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.