Puutarha

Raparperivesi torjuu kirvoja luonnonmukaisesti

Muutama vuosi takaperin pihamme valtasi valtava kirva-armeija. Tuntui, että ötököitä oli aivan joka puolella ja jopa kasvilaatikoiden reunat olivat niitä täynnä. Pihalla kulkiessa huomasi, että ötökät tulivat ihan iholle saakka ja sisään mennessä sai kirvoja suorastaan ravistella pois vaatteista ja hiuksista. Onneksi moista kirvakesää ei ihan usein näe.

Muutamaa kirvaa en ala edes torjua, mutta silloin kun isompi öttiäisarmeija päättää iskeä hyötykasveihini kaivan takuu varmasti esiin suihkupullon ja torjunta-ainetta, mutta silloinkin luonnonmukaisen version. Hyötykasveille käytän tavallisesti nokkosvettä, jonka ohjeen löydät aiemmasta postauksestani, Nokkonen on puutarha hyötykasvi.

Raparperivesi torjuu kirvoja luonnonmukaisesti

Koristekasveille sen sijaan laitan mielelläni raparperivettä, jotta nokkosia säästyy tärkeämpiin kohteisiin. Vaikka nokkoset saavatkin meillä aika vapaasti kasvaa, niin ruoka- ja lannoitekäyttöön sekä nokkosperhosille jätetyt puskat eivät kestä loputtomiin. Niinpä kirvojen vaivaamille koristekasveille suihkuttelen mieluummin raparperivettä, joka ei syötäville kasveille myrkyllisyytensä vuoksi sovellu. Mukava sekin, että raparperin lehdille tulee jotain käyttöä ennen kompostiin päätymistä.


RAPARPERIVESI

n. 700 g raparperin lehtiä
5 l vettä

Keitä raparperinlehtiä vedessä 30 minuuttia. Nouki lehdet pois. Täytä suihkupullo ja ruiskuta laimentamattomana kirvaisille koristekasveille. Uusi käsittely tarvittaessa.

Raparperivettä ei saa käyttää syötäville kasveille.

Näppärintä on tehdä raparperivettä samalla, kun ottaa raparperin varsia käyttöön. Luomulaaksossa raparperista tehdään hillon, piirakan, kiisselin ja mehun lisäksi myös erilaisia puuroja, joista on syntynyt muutama postauskin. Pääset tutustumaan puuroresepteihin postauksissa Kahvi-raparperiuunipuuro, Possunmakuista puuroa ja savustettua raparperia, Raparperipuuroa kahdella tapaa, Raparperia rosmariinilla ja mansikoilla.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.