Puutarha,  Yhteispostaussarja

Pölyttäjäpenkin kuulumisia

Pölyttäjäpenkkiä rakennettiin alkukesästä kovalla tohinalla. Se on nyt saanut lopullisen muotonsa ja istutetut kasvitkin ovat lähteneet pääosin hyvin käyntiin. Yksi lohko ei ole voinut hyvin enkä edes heti muistanut, mikä kasvi siihen istutettiin. Siinä kasvaa erityisen hyvin vesiheinää eli pihatähtimöä, jota olemme kesän mittaan syöneet salaattina tomaatin ja kurkun kera.

Pölyttäjäpenkin kuulumisia
Punatähkät aloittelemassa kukintaa.

Postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän postaussarjaa.
Kurkkaa myös Omavaraisuus blogeissa keskusteluryhmä.


Pölyttäjäpenkin kuulumisia

Pölyttäjäpenkkiin kierrätetty kasvimaiden multa on tuonut monenmoisia yllätyksiä tullessaan. Vesiheinä nyt ei ole kovinkaan yllättävää — se kun tuntuu viihtyvän pihamme istutuksissa paremmin kuin hyvin.

Keskellä pölyttäjäpenkkiä kasvavat tomaatintaimet sen sijaan jaksavat hymyilyttää. Eihän niistä tomaatteja toki ehdi tulla, mutta emme hennoneet niitä poiskaan nyppiä. Tekivät ne kukkiakin, joten tuumimme, että olkoot ne sitten kesäkukkiamme, kun muuta siihen kategoriaan sopivaa ei nyt tullut kylvetyksi. Niinpä tomaatit ovat rehottaneet perennapenkissämme kauniin vihreänä kasvustona ihan sulassa sovussa muiden kanssa.

Loistosalvia alkaa lopetella kukintaansa.

Vesiheinä sen sijaan on tuottanut hiukan päänvaivaa, sillä muutama päivä poissa kotoa väärään aikaan sai vesiheinän innostumaan ja niinpä se peitti tahmaisen takertuvilla varsillaan yhden kukkalohkon ihan kokonaan. Kotiin palatessa oli edessä onneton tilanne, kun yritimme löytää sen seasta sitä virallista kukkapenkin asukasta. No, se onnistui varsin huonolla menestyksellä ja voi olla, että tuolta lohkolta ei mitään ensi kesänä nouse — paitsi sitä vesiheinää. No, ei se mitään. Jos näin käy korvataan lohkon kasvi jollain muulla. Mielellään sellaisella, joka ei ota näin helpolla nokkiinsa vesiheinäviidakosta, joka ei ole meidän syömisvauhdistamme moksiskaan.

Mobiilisovellus avuksi

Istuttaessa taimia ja sipuleita oli muuten kätevää käyttää jo parhaat päivänsä nähneitä pensastukia. Suurin osa tikuista on rikkinäisiä eikä niistä pensastuiksi enää ole, mutta onneksi en heittänyt niitä pois. Tikuilla sai hyvin lohkottua alueita ja ne pysyivät mukavasti paikoillaan istutuksen ajan ja sen jälkeenkin. Oli erityisen paljon helpompi hahmottaa niiden avulla alueet, joissa ei näkynyt vielä yhtään kasvinosaa maanpinnalla.

Päätin, että nämä ovat ehdottomasti mitä parhaimpia hyötykamppeita rikkinäisyydestään huolimatta ja pakkasin niistä jo osan puutarhavarastoon. Eipä sitä koskaan tiedä, milloin niitä seuraavan kerran tulee tarvinneeksi.

Melkein valmis pölyttäjäpenkki.

Päätin ottaa alueista kuvia ja hyötykäyttöön pääsi taannoin puhelimeeni lataama Pixlr-sovellus. Sillä kirjoittelin ottamiini kuviin kasvien nimet ja alueet pysyivät selkeinä kun niitä oli pensaiden tikut rajaamassa. Tällä kertaa muistan ehkä vielä vuodenkin päästä, mitä kasveja kukkapenkkiini on päätynyt!


Väriloistoa ja pölyttäjiä

Kasvit lähtivät niin hyvään kasvuun, että olemme jo tänä vuonna saaneet ihastella pölyttäjäpenkin väriloistoa. Ja ensi kesänä sitten viimeistellään, jos sellaiseen vielä on tarvetta. Voihan olla, että kasvit ovat levinneet siten, ettei penkissä enää ole niitäkään paria tyhjää kohtaa, johon joitain kuvittelin vielä istuttavani. Tai sitten koloja on enemmänkin, jos talvi tekee tuhojaan.

Katsotaan miten käy, mutta nyt nautitaan vielä syksyn kukkivista ja odotellaan viilenevien ilmojen mukanaan tuomaa väriloistoa.

Loistosädekukka ja värililja täydessä kukassa loppukesän auringossa.

Yhteispostaukseen osallistuivat myös nämä valtavan ihanat blogit:

Tsajut, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Omavarainen/Jovelassa, Sarin puutarhat, Elämää korvessa,
Metsäläisten elämää, Sorakukka, Caramellia,
Harmaa torppa, Laura eli Javis, Kah-Villakoira, Rakkautta ja maanantimia, Vehkosuo, Riippumattomammaksi, Pienenpieni farmi, Korkeala, Varmuusvara


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


19 Comments

  • Harmaan torpan emäntä

    Haaveilen ensi vuodelle pienestä vastaavasta kukkamaasta 🙂 Toki nytkin pölyttäjät pörräävät kivasti kasvimaalla. Pienet samettikukat, ruiskaunokit, kehäkukat ja iisopit ovat täynnä kimalaisia, kukkakärpäsiä ja mehiläisiä 🙂 mutta pihan puolellekin olisi kiva saada samanlainen. Täytyy palata ensi keväänä tän postauksen kukkavalikoimaan

    • Luomulaakson Maria

      Kasvimaa on kyllä ihan pölyttäjäparatiisi. Muistan kun minulla oli jokunen vuosi sitten isohko iisoppiviljelmä. Se oli ihan täynnä kaikenlaisia pörriäisiä. Minusta iisoppi oli tosi kaunis kukkineen. Pitää varmaan ensi kesänä suunnitella sellainen uuden tulevan kasvimaan tienoille. Voisi olla mukava lisä. Kiva, kun muistutit iisopista!

  • marketta

    Ihanaa kukintaa siellä!
    Vesiheinä on kyllä pirullinen rikkaruoho! Se ihan oikeasti mädännyttää ja tukehduttaa muut kasvit alleen. En ole koskaan ymmärtänyt, kun puutarhalehdissä kehoitetaan jättämään sitä esim. kasvimaille aluskasviksi vihenneksille kosteutta keräämään.

    Minä tein kanssa tänä kesänä jonkinlaisen pölyttäjäpenkin. Innolla jään seuraamaan tulevia kesiä toimiiko se petopistiäisten ja perhosten baarina!

    • Luomulaakson Maria

      Samaa olen pohtinut. Niin moni taho sanoo, että vesiheinä auttaa, mutta minusta se kyllä on ihan vihoviimeinen kasvi penkeissä. Syötävänä kyllä vallan mainio!

      Toivottavasti laitat ensi kesänä uudesta pölyttäjäpenkistäsi kuvia. Odotan innolla!

  • Emma

    Meillä riittää onneksi vesiheinälle syöjiä kanalassa niin ei harmita ollenkaan jos sitä johonkin ilmestyy. Ajattelin itse asiassa siirtää sitä kokeeksi akvaarioon pintakasviksi niin että riittäisi myös talvella kanojen suosikkiherkkua ;D Meillä ei jostain syystä ole noussut kuin yksi punatähkä, se tekee melkoisen pitkää kukintoa mutta ei ole vielä avannut kukkia. Tuota loistosädekukkaa pitäisi kyllä saada meillekin, muutenkin sai tänäkin kesänä taas vahvistusta sille että myöhäiskesän kukkijoita täytyy laittaa enemmän kasvamaan. Luonnonkukista ei ole oikein tarjolla enää muuta kuin pietaryrttiä ja kelit kuitenkin ovat kesäiset. No, Viherpeukaloiden pakettia odotellessa. Lankesin taas kerran siihen 100 kukkasipulin tarjoukseen ja sen ohessa tuli sitten tilattua muutakin…

    • Luomulaakson Maria

      Meillä oli ennen punatähkää, mutta katsovat jonnekin talven jälkeen. Toivon kovasti, että nämä tänä kesänä laitetut ovat pitkäikäisempiä. Ainakin paikka on nyt parempi. Kukkapenkki kukkii osittain yhä. Punatähkä ja joku muukin, jonka nimeä en muista. Onpahan jotain syötävää myöhäisillekin pörriäisille. 🙂

      Ja nuo Viherpeukalon paketit ovat kyllä vaarallisia. Olen tarkoituksella nyt pysynyt poissa sivuilta. 😀

  • Jovelan Johanna

    Miten upea tuo pölyttäjäpenkkisi onkaan! Me laittelimme tänä vuonna kukkia puutarhaan pölyttäjät mielessä ja kylläpä se on tuottanut tulosta. Olen ollut yllättynyt ja iloinen. Meillä on ollut merkittävästi enemmän pölyttäjiä, ja niitä on ennenkin ollut paljon. Perhosia on ollut valtavasti. Olen ollut ihan häkeltynyt niiden määrästä.

    Olipa muuten ihana yllätys, kun ensimmäinen kuva postauksessasi oli tuo punatähkä. Meillä oli sellainen ylläripussi, jonka sisällöstä ei tiedä mitään ja sieltä tuli myös tuota kukkaa. Olen pähkäillyt sille nimeä, ja nyt sen tiedän! 🙂

    • Luomulaakson Maria

      Heh. Olipas hauska sattuma tuo kuva. Ja kiitos, mekin tykkäämme kovasti penkistä ja innolla odotamme, kuinka talvesta selvitään. Toivottavasti hyvin! Ihanaa kuulla, että teillä on pölyttäjiä piisannut!

  • Javis

    Tuleepa teille upea penkki! Ja loistava idea tuo lajikkeiden kirjaaminen kuviin. Minä tein tänä kesänä pitkän perennapenkit ja olen nyt jo aivan pihalla kuka kukin on. Ensi keväänä tilanne on varmaan ihan toivoton. Minulle kävi jo tänä keväänä niin, että kitkin syysleimun alkuja luullen niitä rohtosuopayrtti taimiksi. Sitä meillä puskee vähän sieltä täältä..

    • Luomulaakson Maria

      En taida uskaltaa kuvista ja teksteistä huolimatta ensi keväänä kitkeä ennen kuin olen ihan sata varma, että on kyseessä rikkaruoho. Sen verran epäilyttäviä nuo pikkuiset taimet ovat, että olen melkein varma, että tulen nyppineeksi pois taimet ja rikkaruohot jäävät sitten sulostuttamaan kesäämme. 😀

  • Monika

    Hieno penkki. 🙂 Minäkin muistin tänä kesänä lisätä kukkia kasvimaalle. On se hienoa, kun tulee lisää väriä muuten niin ”tylsän” vihreään maahan ja surina käy kukissa.. 😀

    • Luomulaakson Maria

      Innolla odotan kevättä ja kesää. Toivon, että kasvit talvetivat hyvin ja kukkapenkki houkuttelisi pölyttäjäarmeijan paikalle. 🙂 Ja kuva on kyllä kätevä, mutta mokistaan oppii. Tällä kertaa ehkä muistan, mitä missäkin on. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.