Aihearkisto: Raskaus

Kehto

Kuva_kehto1

Kehto kotiutui meille joulukuussa. Se on isäni rakentama ja täydellisesti mitoitettu. Kehdon koristeelliset kulmat ovat lehtikuusta.

Kehto on juuri sopivan korkuinen, että yletyn vauvaan sekä keinuttamaan kehtoa ilman, että sängystä on pakko nousta ylös, mutta samalla kehto on myös sopivan korkea, jotta saan vauvan leikkaushaavasta huolimatta mukavasti kehdosta syliin. Voisiko parempaa mitoitusta enää olla! Kyllä se isi vain osaa ajatella kaikkea!

Kehto on ollut nyt vielä olohuoneessa, mutta tänään se olisi tarkoitus siirtää makuuhuoneeseemme minun puolelleni sänkyä. Ajattelin vielä pestä huoneen lattian ensin ja sitten kaikki olisikin valmista!

Mikael ja Rasmus jännittävät jo kovasti. Viikon verran Rasmus on  herännyt todella aikaisin ja tuumii, että ”nukkuminen ei enää onnistu, kun vauva jännittää jo niin paljon”. Mikael ei puolestaan saa illalla unta kovinkaan pian, koska hänkin jännittää. Muutenkin vauvasta on kovasti puhetta ja ihmettelyä. Pieniä potkupukuja ja sukkia hypistellään, vauvan kehtoa keinutellaan ihan huvikseen ja   muutenkin tuntuu, että kaikki asiat pyörivät vauvan ympärillä. Joka päivä Mikael on  koulusta tullessaan tuuminut, että torstaina se vauva syntyy. Saa nähdä kuinka paljon he nukkuvat ensi yönä, kun aamulla on lähtö sairaalalle ja myöhemmin päivällä he pääsevät sitten mummin mukana katsomaan uutta sisarustaan.

Toiveissa olisi, että saisin kotiutua jo lauantaina. Jos kaikki sujuu kohtalaisen mukavasti, pitäisi sen olla täysin mahdollista, mutta niin moni asia on vielä hämärän peitossa, että varmuutta ei ole. Katsotaan, miten huomenna menee ja mitä perjantai tuo tullessaan. Sitten olemme taas hiukan viisaampia.

Sairaalakassi on vihdoin pakattu ihan kokonaan. Muistin laittaa mukaan pienen huovan koiraamme varten. Huopa olisi tarkoitus kiikuttaa perjantaina kotiin, jotta koira saisi ensi kosketuksen vauvaan.

Eilen illalla koiramme muuten seurasi minua ja istui lopulta eteeni ja tuijotti herkeämättä. Epäilin jo, että synnytys käynnistyisi, kun supistuksiakin oli aika mukavasti jo ja koira käyttäytyi kertakaikkisen kummallisesti, mutta ainakaan vielä ei sen suurempia ole tapahtunut ja koirakin on jo hiukan rauhallisempi.

Sen verran huominen jännittää ja hiukan hirvittääkin, että tälle päivälle on pakko keksiä tekemistä ja paljon – no ainakin niin paljon kuin jaksan tehdä. Saattaa tosin olla, että tuon lattian pesun jälkeen en jaksa enää oikeastaan muuta. Ehkäpä pitäisi kokeilla lukemista, jos se riittäisi harhauttamaan aivot.

Keisarileikkaus

Kuva_ultra1Keisarileikkaus on jo ihan nurkan takana. Torstaina aamusella olisi suunnattava sairaalalle ja sitten se olisi edessä. Kolmas leikkaus. Asia herättää ristiriitaisia tunteita ja tuo pintaan vuosien takaisia asioita, joista osa on hyvinkin monisyisiä ja kipeitä. Ja samalla on myös tunne onnesta. Joulukuinen kasvokuva meidän pikku onnestamme tuossa vieressä. 🙂

Reilu viikko sitten törmäsin ihmiseen, jolla oli mielipiteitä. Kuin tyhjästä hän alkoi kertoa minulle mielipiteitään äideistä, joiden vauva syntyi leikkauksella. Hän kertoi kuinka luonnoton tapa oli ja kuinka väärin muutenkin. Pystyin tuskin uskomaan korviani, kun tuo ventovieras ihminen tilitti minulle ajatuksiaan tietämättä minusta tai taustastani yhtään mitään. Silti, kaikessa tietämättömyydessään tai ehkä juuri siksi, hän tuomitsi minut täysin.

Olisin halunut sanoa hänelle muutaman mielipiteen itsekin, mutta en pystynyt. Aika meni siihen, että nieleksin itkuani ja yritin ymmärtää, miten joku saattoi olla noin julma ja epäoikeudenmukainen. Kuinka joku tänä päivänä saattoi ajatella yhä noin? Nainen ei tuntunut edes ajattelevan, että jossain tapauksissa leikkaus olisi hyväksyttävä toimenpide. Oli kuin alatiesynnytys olisi se ainoa ja sallittu vaihtoehto. Se toinen olisi vain kuolema.

Oma alatiesynnytyskokemukseni ei ole mitenkään iloinen tai sellainen, jota olisi mukava jakaa synnyttämään menevälle. Se on sellainen kauhukertomus, jolla toiset äidit pelottelevat ensisynnyttäjiä kaikenmaailman vauvapalstoilla. Ja vielä nytkin siihen liittyy asioita, jotka tekevät kipeää. Synnytys on kokemus, jonka toivoisi menevän hyvin. Aina ei kuitenkaan niin käy. Olen kuitenkin iloinen, että nykyään on olemassa vaihtoehtona jokin muukin kuin kuolema.

Toivon hartaasti, että mielipidettään niin vahvasti esiin tuonut nainen saa joskus kokea, että elämässä ei kaikki mene niin kuin suunnitteli. Kaikenlaista sopii toki toivoa ja joskus toiveet toteutuvatkin, mutta toisinaan edessä on jotain ihan muuta. Ehkäpä muutaman vastoinkäymisen jälkeen hänkään ei ole enää niin kärkkäästi tuomitsemassa meitä ”väärin” synnyttäviä äitejä.

Aika käy vähiin

Vajaa kaksi viikkoa siihen, että meille syntyy uusi perheenjäsen. Leikkauspäivä on päätetty ja sitä on jo jonkin aikaa ehditty jännittää. Viimeiset valmistelut on tehty – no muut ovat tehneet – minä olen nyt enimmäkseen levännyt, kun jo postilaatikolle kävely tuottaa ongelmia ja kipujen kanssa liikkuminen ei tunnu hyvältä.

Leikkaus tulee vaikuttamaan moneen asiaan. Maito tunnetusti nousee hitaammin leikkauksen jälkeen. Ilokseni sain huomata, että suurempien markettien hyllyille oli ilmestynyt Arla Ingmanilta luomulaatuinen äidinmaidonkorvike. Toki se äidinmaito on parempi vaihtoehto, mutta muutama purkki korviketta on ihan hyvä olla kaapissa siltä varalta, että maito ei ihan heti kunnolla nousekaan ja saattaahan olla, että äiti joutuukin vaikkapa lääkäriin ja jonkun muun on ruokittava vauva, jos lypsettyä maitoa ei sillä hetkellä ole tarjolla. Ja sitten on vielä se tosi asia, että aina imetys ei syystä tai toisesta onnistu tai maitoa ei yksinkertaisesti tule riittävästi.  Hienoa, että meidänkin tavallisista kaupoista alkaa tällainen tuote löytyä. Tähän saakka esim. *Hyvinvoinnin Tavaratalo* ja Ruohonjuuri ovat myyneet Hollen äidinmaidonkorvikejauhetta.  Saksassa ja Ruotsissa luomulaatuinen korvike on ihan jokapäiväinen juttu!

Tällä viikolla ajattelin laittaa vauvan vuoteen lopullisesti valmiiksi. Patjan siihen sain muutama viikko sitten, mutta vuodevaatteet ovat vielä pinottuna tuolin päällä. Ja jos sen sairaalakassinkin jo pakkaisi!

Syksyn kuulumisia ja vähän muutakin

Kuva_nuka1

Joulu tulee kovaa vauhtia. Mielessä on ollut moni asia. Sekin olenko jouluaattona kotona vai sairaalassa. Laskettuaika on tammikuun 22. päivä ja jos asiat sujuvat niin kuin edellisellä kerralla, kun raskausdiabetes todettiin olen joulukuussa sairaalassa pre-eklampsian vuoksi.

Raskausdiabetes todettiin muutama viikko sitten. Alkoi ruokavaliohoito ja se onkin pitänyt sokeriarvot kurissa kiitettävästi ja viime viikolla tehdyssä ultrassa löytyi ihan normaalikokoinen vauva. Kaikki on siis hyvin noilta osin.

Lapset ovat kyselleet teenkö tänä vuonna piparitalon. Lupasin sellaisen, jos vain suinkin jaksan. Nyt mietin pitäisikö taloa alkaa suunnitella ja rakentaa jo nyt, jotta sen ehtisi varmasti tehdä. Ei kai se haittaa, jos aloitellaan joulua jo marraskuussa? Tuskin.

Syksy oli meidän perheessämme aika rankkaa aikaa ja siksi ei blogikaan saanut kovin montaa päivitystä. Ensin äitini keuhkokuume ja kun oma olokaan ei yhä jatkuvan raskauspahoinvoinnin takia ole ollut mikään hyvä niin energiaa ei oikein riittänyt muuhun, kuin niihin pakollisiin asioihin, jotta arki edes joten kuten pyörisi.

Tähän päälle jouduimme vielä nukuttamaan toisen koiramme, Nukan. Nuka sairasti epilepsiaa ja kohtauksia tuli lääkityksestä huolimatta. Jo parin viikon ajan olimme havainneet koirassamme muutosta. Emme osanneet sanoa, mikä oli kyseessä. Se vaikutti kuitenkin terveeltä kaikinpuolin. Söi hyvin ja eleli muutenkin normaalisti, mutta jokin oli muuttunut. Sitten yhtenä päivänä uusi kohtaus tuli kuin tyhjästä ja sen jälkeiset tapahtumat olivat hyvin rankkoja. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Nuka kävi toisen koiramme kimppuun ja puri kolmesti. Yksi osui tassuun ja kaksi päähän. Verta tuli paljon. Lapset seisoivat siinä vieressä. Näky oli rankka. Verta oli maassa lammikoina. Kaikki veri oli samasta koirasta ja Nukassa ei ollut naarmuakaan.

Viikonlopun koirat olivat erillään toisistaan. Koko tilanne tuntui kamalalta ja lapsien suru oli suuri kun päätös Nukan nukuttamisesta tuli. Etenkin Mikael yritti keksiä ratkaisua. Maanantaiksi saatiin aika eläinlääkäriltä, jonka kanssa vielä keskusteltiin tilanteesta. Eihän siinä mitään voinut. Nukuttaminen oli ainoa järkevä ratkaisu tilanteessa, jossa olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Mielessä kävi myös uusi vauva, joka aiheuttaisi uuden stressitilanteen koiralle. Eläinlääkäri puhui tästäkin. Silti päätös oli vaikea.

Kuva_nuka2

Nuka nukahti syliini rauhallisesti. Mikael ja Rasmus silittelivät ja juttelivat sille koko toimenpiteen ajan ja lopulta koiran silmät painuivat kiinni ja sydän lakkasi lyömästä. Saimme jäädä silittelemään Nukaa vielä toviksi. Lopulta yksi henkilökunnasta kääri Nukan kanssamme lakanaan ja kantoi sen autoon.

Iltasella mieheni kaivoi haudan pihallemme. Siihen, vielä pienehkön, omenpuun juurelle Nuka haudattiin. Lapset laittoivat pehmoisen alustan heinistä ja syksyisistä lehdistä. Kauniin kivenkin Nuka sai mukaansa.

.

Keuhkokuume ja ruokamyrkytys

Viime viikko oli todella rankka. Äitini sairastui keuhkokuumeeseen ja sairaalareissun jälkeen kotihoitoon pääsi hyvin väsynyt ja kipeä potilas. Lapset huolestuivat mummin yllättävästä lääkäriin lähdöstä ja kun päivä kääntyi iltaan ja muuttui yöksi ei uni tullut silmään ja huoli oli entistäkin suurempi. Seuraava päivä olisi koulua, mutta meillä nukuttiin pitkään ja jäätiin kotiin. Koulu suhtautui asiaan aivan upeasti. Ei voi kuin kiittää.

Äitini on ollut hyvin väsynyt. Keuhkokuumeen ohessa paljastui myös sydämen vajaatoiminta ja muutama tutkimus on vielä edessä, kun vointi on ensin parempi. Meillä eletäänkin nyt odottavalla kannalla. Muutaman viikon sisällä pitäisi kuitenkin loppujenkin asioiden selvitä ja sen mukaan elellään.

Olen hirveän jäljessä kaikessa tällä hetkellä. Niin puutarha, lasten koulukirjojen päällystäminen ja moni muukin asia laahaa jäljessä ja tekemistä riittäisi kokonaiselle komppanialle. Nyt on kuitenkin otettava rauhallisesti, sillä en ole itsekään siinä kunnossa, että jaksaisin kaikkea tehdä. Lapset ovat olleet suureksi avuksi. Rasmus on hoitanut melkein koko viikon ajan tiskit ja Mikael on heilunut imurinvarressa. Yhdessä tekemällä on selvitty monesta asiasta ja välillä on tultu siihen tulokseen, että joistain asioista ei vain välitetä.  Eivät ne mihinkää katoa.

Loppuviikosta muutaman mutkan matkaan teki lasten flunssa ja saamani ruokamyrkytys, jonka myötä päätin, että oli viimeinen kerta, kun ostan kaupasta jotain valmista, jonka saan syötyä autossa. Ruokaväli oli venynyt hyvin pitkäksi ja paha olo oli jo kova, joten sorruin nopeaan ratkaisuun. Ei olisi pitänyt, mutta kantapään kautta oppi meni hyvin ja tehokkaasti perille. Huoli oli toki vauvasta, jonka liikkeitä – terveyskeskuksen ohjeiden mukaisesti,  piti seurata erityisen tarkasti. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin ja pikkuinen potkuttelee yhä matkassa ja joka päivä liikkeet tuntuvat aina hiukan enemmän.

Iloinen ylltys oli Nuhaisen jättämä viesti, jossa muistettiin blogiani. Tapahtui Tarkoituksella-blogista löysin  päivänpiristäjän. 🙂 Kiitos siitä. Ajan ja energian puutteen vuoksi en valitettavasti jaksa jakaa tätä nyt eteenpäin.

Sairaalareissu

Kuva_sairaala3Viime perjantaina niskani sanoi sopimuksen irti aika totaalisesti. Olihan tuo kääntyvä kappale ollut jo parisen viikkoa hiukan oudon tuntuinen, mutta ei kipeä. Korvasärky sen sijaan oli ollut olemassa ja sen kanssa oli käyty lääkärissäkin. Tulehdusta ei ollut.

Maanantaina päivystykseen mennessä kipu oli jo kova. Siis KOVA – ja kaikki minut tuntevat tietävät, että lääkärille mennään vasta kun ollaan oikeasti kipeitä. Juu…on se sukuvika… Lääkäri ei selvästikään tätä seikkaa tiennyt eikä sisäistänyt, kun sanoin, että kipu on kova. Korviin sattuu ja nieleminen on vaikeaa. Panacodkaan ei oikein auta. Lähetti kotiin ohjeina ottaa parasetamolia ja jos nyt on ihan pakko niin sitä panacodia ja sain lähetteen fysioterapiaan. No, mitäpä siinä sitten muuta kuin kotiin. Yöllä olo muuttui todella tuskaiseksi. Mieheni soitti sairaalan päivystykseen, jossa oltiin hiukan neuvottomia, kun panacodkaan ei auttanut. Yrittivät silti auttaa ja olivat todella ystävällisiä.  Päätimme odottaa aamua, joka valkenisi muutaman tunnin sisällä ja heidän neuvojensa mukaan soittaa sitten äitiyspolille, joka tietäisi varmasti mitä tehdä lääkkeiden kanssa. Äitiyspolilla oltiinkin todella avuliaita, vaikka en heille varsinaisesti niskani kanssa kuulunutkaan. Antoivat selkeät ohjeet ja kehottivat hankkimaan lähetteen, jotta pääsen sairaalan tutkittavaksi. Lopulta sain terveyskeskuksesta käteeni lähetteen sairalaan päivystykseen kirurgiselle puolelle niin kuin pitikin ja olin onnellinen, vaikka lähetteessä olikin muutamia selkeitä asiavirheitä. En jaksanut välittää niistä vaan suuntasimme sairaalalle, jonne päästyäni kipu oli yltynyt entisestään. Oltiin ylitetty jo yönkin tuska ja sairaahoitajan haastatellessa oli puhuminenkin vaikeaa. Verenpaineet  olivat taivaissa ja kysymyksiin vastaaminen vaikeaa. Pääsin samantien vuoteeseen lepäämään ja hoitaja oli todella mukava ja empaattinen. Lääkäri tutki niskani aika nopeasti ja kun saatiin suljettua vakavammat vaihtoehdot pois sain kipulääkettä piikillä lihakseen ja tuska alkoi hiukan helpottaa. Näkökentässäkin oli alkanut leijailla jo ylimääräisiä  ”roskia” kun kipu ja kiristys niskassa/kaulassa oli niin kova. Kotiin pääsin muutaman tunnin myöhemmin kipulääkereseptien kera, kun jalat taas kantoivat.

Nyt arki sujuu entistä rauhallisemmin. Kipulääkkeenä on Tramalia, joka on aikamoisen vahva lääke ja apteekki vei reseptinkin pois. Varmasti lääke ei ole hyvä vauvalle, mutta juuri nyt vaihtoehdot ovat vähissä. Tramalin rinnalla on vielä parasetamolia sekä kylmä geeliä. Kipu pitää saada kuriin ennen kuin voi ajatella fysioterapiaa. Eilisen päivän enimmäkseen nukuin. Toisaalta hyvä niin kun yöt ovat jo hetken aikaa olleet hyvin vähäunisia ja kivuliaita.  Harmi, että tämä sattui juuri tähän väliin. Hoito olisi ollut paljon yksinkertaisempaa ilman raskautta. Joskus asiat vai sattuvat päällekäin eikä sille mitään voi. Pitää vain selvitä niin kuin kussakin tilanteessa parhaiten voi.

Mukavana asiana mainittakoon tämän päivän neuvolakäynti. Vauvan sydänäänet kuuluivat hetken etsiskelyn jälkeen ja liikettäkin oli ihan mukavasti. Ainakin vielä kaikki on hyvin.