Arki

Kiitollisin ajatuksin uuteen vuoteen

Vuosi vaihtui ja Luomulaaksokin heräilee blogiarkeen. Se arkimaailma pyörähti käyntiin vauhdikkaasti heti loppiaisen jälkeen, kun lasten lääkärikäynnit ja terapiat alkoivat ja arki täyttyi ajoista sinne sun tänne. Parhaimmillaan samana päivänä on kolme erilaista terapiaa parilla eri lapsella ja illalla vielä jokin meno.

Tällä hetkellä kalenteri näyttää jo kovin punaiselta. Punainen tarkoittaa kaikkia niitä menoja, joissa olen mukana ja tänä vuonna kalenterini on viime vuotta runsaasti punaisempi. Menoja on täytelty jo huhtikuulle saakka – se tosin on onneksi vielä aika kevyen näköinen verrattuna edeltäviin kuukausiin, mutta varmaa on, ettei kevät tule olemaan mitenkään kevyt vaan täyttäkin täydempi. Oma jaksaminenkin on mietityttänyt.

Edessä oleva vuosi tulee olemaan tietyllä tavalla muutosten vuosi. Jokainen lapsista on saanut oman hoitopolkunsa auki. Itse huokaisen helpotuksesta, kun vuosien taistelu alkaa vihdoin tuottaa tulosta, mutta ilman apuja en olisi siihen varmastikaan pystynyt. Viimem vuoden rutistus oli raskas, mutta onneksi saimme apua ja neuvoja useasta eri kohteesta. Mukana on ollut niin terapeutteja, opettajia kuin Lakitoimisto Kumpuvuorikin, joka otti hoitaakseen valituksemme KELAan koskien vammaistukea ja vuoden alussa kolahti postilaatikkoon juuri se toivotunlainen lopputulos. Lämmin kiitos Kumpuvuorelle siitä, että auttoi meitä sekä lukemattomia muita erityislapsiperheitä.

Kiitollisin ajatuksin uuteen vuoteen

Tämä vuosi aukeni ehkäpä toiveikkaampana kuin mikään vuosi viimeiseen kymmeneen vuoteen.  Yhden lapsen diagnoosit avasivat polun toisillekin ja ehkäpä nuorimmaisemme koulupolku tulisi olemaan edes vähän vähemmän kivinen. Hänenkin koulunsa on ihan kohta alkamassa, sillä syksy tuo tullessaan esikoulun, johon pitää vielä tämän kuun aikana ilmoittautua.

Alkuvuosi on kulunut lasten kanssa puuhaillessa, puolison kanssa lomaillessa pari päivää heti vuoden alussa sekä ihan vain luonnossa kulkiessa. Erityisesti lumihunnun saaneet metsät ovat ihastuttaneet ja pikkuisessa pakkasessa kävelyretket metsässä keräten niitä kuuluisaa 10 000 askelta ovat olleet kerrassaan ihania. Saisipa sellaisista nauttia vielä pitkään.



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.