Avainsana-arkisto: Lisäaineet

Kotiruoka vs. kouluruoka

Viime päivinä on keskustelu käynyt hyvinkin kuumana kouluruuan lisäaineista. Toiset sanovat, että se on ihan samanlaista kuin kotiruoka ja toiset taas sanovat sen sisältävän paljon enemmän lisäaineita. Taitaa olla, että molemmat puolet ovat väitteissään oikeassa.

Kotiruokaa on yhtä monelaista kuin on kotejakin. Toiset käyttävät liemikuutioita ja saavat sen mukana ruokaansa esimerkiksi arominvahvennetta. Toiset kaatavat ruokiinsa maustetta ja saavat maun aikaan niillä. Koulut ja muut laitokset ikävä kyllä käyttävät liian usein liemikuutoita ja -jauheita ja laitosruokaa syövät saavat aikamoisen sekoituksen lisäaineita. Ja nämä aineet ovat todellakin sellaisia, joita ei ruuassa tarvitsisi. Lisäksi on väriaineita, jota niitäkään ei tarvitse. Toiset sanovat, että ihmiset vaativat niitä. Haluaisinpa tietää kuka oli se ensimmäinen ihminen, joka keksi, että makkara tai karjalanpiirakka pitää värjätä! Tuskinpa se oli asiakas. Uskoisinpa, että pikemminkin joku, joka kyseistä tuotetta valmisti ja halusi saada sen houkuttelevammaksi kuin kilpailijan tuote. Loppujen lopuksi kaikki kääntyy rahaan. Lisäaineet tekevät ruuasta halvemman ja helposti myös näyttävämmän. Moska on halpaa.

Toiset sanovat, että lisäaineet tutkitaan hyvin ja ne ovat turvallisia. Joillain aineilla on määrät, joita enempää niitä ei päivässä tulisi saada. Itse olen kyllä sitä mieltä, että jos aineelle tuo ADI-arvo täytyy antaa niin soisinpa sen olevan poissa koko elintarvikkeesta! Miksi haluaisimme käyttää ainetta, joka äärimmäisen todennäköisesti on meille haitallinen – annoksesta riippumatta. Ja kukapa tietää, miten se samainen aine reagoi jonkin toiseen aineen kanssa kehossamme. Uskallan väittää, että iso osa lisäaineista todella on sellaisia, joita ilman tulisimme aivan hyvin toimeen – ja voisimme paremmin!

Kotiruoka voi olla hyvää tai siten ei. Kaikki riippuu tekemistämme valinnoista. Minusta kuitenkin se, että kouluruuan kohdalla vedotaan siihen, ettei siinä ole sen enempää lisäaineita kuin kotiruuassakaan ei ole ihan oikein. Totta, että se on varmasti parempaa, jos lapsi sattuu käyttämään kotona paljon eineksiä tai puolivalmiita tuotteita. Kotiruuankin saa pilattua lisäaineilla, jos niin tahtoo. Entäpä sitten ne perheet, joissa syödään lisäaineetonta ruokaa joka päivä ja eineksiä tai puolivalmiita tuotteita ei käytetä lainkaan tai käytetään todella harvoin. Onko heidänkin sitten pakko hyväksyä, että ”kouluruuassa  ei ole sen enempää lisäaineita kuin kotiruuassakaan”. Eipä liene sekään oikein. Kaikkien etu kuitenkin olisi, että kouluruuasta todella karsitaan kaikki ylimääräiset lisäaineet pois eikä jäätäisi riitelemään siitä onko niitä nyt liikaa vai liian vähän. Eikö hyvä ja oikeasti terveellinen ruoka olisi jokaisen lapsen etu?

Raffinoidut elintarvikkeet

raffinoidut elintarvikkeetValkoisia vehnäjauhoja tuntuu nykyään olevan joka paikassa. Jos ostat ruisleipää saat olla tosi tarkkana oletko todella ostamassa ruisleipää vaiko jotain, joka vain muistuttaa sitä. Meille syötetään aikamoisen monessa paikassa jauhoja, joissa ei ole mitään jäljellä – paitsi tyhjiä hiilihydraatteja.

Pitkään aikaan en ole ostanut valkoisia vehnäjauhoja. Meillä on niitä kyllä aina muutama pussi kotona siltä varalta, että leivon jotain, mihin ei voi muita jauhoja käyttää. Meidän valkoiset vehnäjauhot tulevat Lassilan luomutilalta samalla kuin jauhettavat jyvätkin. Pulla ei maistu pullalta, jos siihen käyttää muita jauhoja ja täytekakku vasta omituinen onkin. Avain onkin siinä, että pullaa ja kakkua ei pitäisi syödä joka päivä – ei edes joka viikko! Kreetalla eivät tällaiset makeat herkut kuuluu arkeen. Siellä makeat herkut ovat kiinteästi osana juhlia. Suomessa makeaa on nykyään totuttu pupertamaan pahimmillaan joka päivä. Ennen Suomessakin vehnäset kuuluivat juhlaan – leivottiin suuria pullakransseja. Nykyään valkoinen vehnä ja sokeri kuuluvat jokapäiväiseen ruokavalioon ja täysjyväviljan maku ja siitä tehdyn leivän koostumus tuntuvat kummallisilta. Mielenkiinnosta yritin löytää kaupasta vaaleaa leipää, jossa ei olisi valkoisia vehnajauhoja käytetty. En löytänyt ainakaan meidän kaupan valimoimista. (Se ei tietenkään tarkoita etteikö sellaista leipää jossain myytäisi. ) Nekin, joiden päällä mainostettiin isolla täysjyvävehnää, olivat sulkeneet sisäänsä myös valkoisia höttöjauhoja.

Pitkästä aikaa kävin myös paikallisen kaupan jauhohyllyä ihmettelemässä. Ja asia oli juuri niin kuin muistinkin. Valkoiset vehnäjauhot ovat huomattavasti halvempia kuin täysjyvävehnäjauhot.Eräs jauhofirma, jonne soitin, tuumi valkoisten venhnäjauhojen olevan ns. peruselintarvike. Tämä kuvastaa hyvin nykyistä käsitystä. Valkoiset höttöiset vehnäjauhot ovat ihmisten perusruokaa. Toisin sanoen me suomalaiset syömme vapaaehtoisesti – joka päivä – jotain sellaista, jonka pitäisi olla harvinaisempi juhlaleivonnaissa käyetty aines. Asiassa on jotain pahasti pielessä. Arkiruuan pitäisi sisältää ravintoaineita, joita ei valkoisissa vehnäjauhoissa ole.

Monesta muustakin tuotteesta käytämme ravintoköyhän version. Sokeri, suola ja jopa riisikin ovat pitkälti ravintoaineksista puhdistettuja. Onneksi näitäkin tuotteita alkaa löytyä tavallisistakin kaupoista parempina versioina. Kokemuksesta voin kertoa, että Urtekramin puhdistamaton, hieno merisuola on huomattavasti paremman makuinen, kuin tavalliset valkoiset suolat. Eikä siihen ole tarvinnut lisätä edes sitä paakkuuntumisenestoainetta, jota nykyään niin monesta tuotteesta löytää (mm. raastetut juutot ja suola) Jos paakkuja jostain syystä ilmenee hajoavat ne ihan yksinkertaisesti pienellä sormien liikuttamisella pussin päällä. Se ei liene liian vaivalloista ja varmasti se on parempi vaihtoehto kuin lisäaineen lisääminen! 😛

Kreetalla rasvaisia, makeita, vehnäjauhoisia herkkuja syödään harvoin. Siellä leipä on täysjyväviljasta leivottua ja usein se on ohraa, mutta myös täysjyvävehnää käytetään. Makeutta päiväänsä kaipaava syö joskus joghurttia hunajalla tai vaikkapa hedelmiä ja saa samalla hyödyllisiä ravintoaineita.

Terveellinen ruoka ei tarkoita, että ruoka maistuisi pahalta. Ennen kaikkea se on hauska matka uusiin makuelämyksiin ja siinä sivussa saa huomata makumieltymyksiensä muutuvan ja oman olonsa kohentuneen. On yllättävää huomata, kuinka moneen asiaan hyvä, terveellinen ruoka vaikuttaa!

Lisäaineita ja herkkuja

Kaksi päivää olemme syöneet mitä sattuu – siis mieheni ja minä. Saimme iloksemme pitää kaksi päivää lomaa ihan kahdestaan ja se kului seurusteluajoilta tutulla tavalla. Katsoimme elokuvia ja napostelimme herkkuja. Kaksi päivää kului siis ihanasti laiskotellen. Hankimme ei-luomu herkkuja, koska lapsia ei ollut paikalla. Jo ensimmäisenä päivänä saimme huomata, että tekomme ei ollut ihan viisas…

Mieheni iholle nousi upea urtikaria. Hänkään ei ollut pitkään aikaan pahemmin lisäaineita syönyt ennen kuin nyt. Kutina oli kova ja läntit aika pahan näköisiä. Onneksi oireet ovat jo alkaneet rauhoittua. Muitakin oireita tuli molemmille. Käsittämättömän hassu olo oli yksi niistä. Siis ei varsinaisesti paha tai huono olo vaan hassu. Tunnetta on äärettömän vaikeaa kuvailla muuten. Seuraavana päivänä jätimme irtokarkit laatikkoonsa ja tuota hassua oloa ei tullut. Tavallista maitosuklaata onnistui syömään ihan hyvin ilman oireita, mutta nuo irtokarkit, joiden e-koodi lista on pidempi kuin varmaa millään muulla teollisella tuotteella, ovat vihoviimeinen keksintö. Ehkä mekin opimme jotain.

Minun pahin oireeni parin päivän välinpitämättömyydestä on kammottava särky käsissä ja käsivarsissa. Nakerrus alkoi toisena päivänä ja voimistui ja tänään olen kävellyt tuskaisena edestakaisin ja välillä toivonut, että en omistaisi käsiä lainakaan. Kaikenlainen tekeminen lisää särkyä, myös tämän kirjoittaminen. Olkoon tämä sitten minulle opetuksena. Ehkäpä me ensi kerralla hankimme ihan kiltisti herkkuja, joista emme tule kipeäksi niin ei sitten tarvitse kärsiä ”lomalta paluu säryistä” niin kuin nyt.

Miksi sitten ostimme tuollaista moskaa itsellemme? Varsin hyvä kysymys, johon meiltä ei taida löytyä ihan niin hyvää vastausta. Ajattelimme, että pari päivää ei haittaisi ja minullekaan ei tulisi tuota särkyä käsiin. Särkyhän on ollut minulle ihan tuttu vieras hyvin monen vuoden ajan ja se lakkasi, kun aloin syödä lisäaineetonta ruokaa. No, nyt sain kuitenkin huomata, että parin päivän lipsuminen tuo säryt takaisin ja todella kovina. Toinen seikka, mitä ajattelimme oli tuo rahan säästäminen. Ovathan tavallisen tuotteet halvempia ja kun ne tulivat ”vain” meille eikä lapsille… Huono syy tämäkin. Pari päivää sisältävät kuitenkin jotain hyvääkin. Saimme elävästi huomata, miten suuri merkitys on sillä, mitä syömme.

Turhat lisäineet eivät ole hyväksi kellekään. Suurin osa niistä on aineita, jota ruokateollisuuden ei olisi lainkaan pakko käyttää, mutta se käyttää niitä, koska ne ovat halpoja ja helppoja ja kuluttajat eivät ole tosissaan alkaneet vaatia muutosta. Vaihtoehtoja on olemassa! Ehkä yksi hulluimmista on väriaine karjalanpiirakassa! Tällainen tuote löytyy kaupan valmisruoka hyllystä. Piirakat on pakattu isohkoon pahvilaatikkoon. Iso osa elintarvikkeista, joita kaupoissa myydään, ovat kovin kaukana siitä, mitä ruuan todella pitäisi olla.

Käteni ovat äärimmäisen kipeät, turvonneet ja tuntuu kuin jokin nakertaisi niitä sisältä. Toivon, että ne ovat huomenna jo hiukan paremmat ja viikon päästä säryt ovat toivottavasti vain ikävä muisto. Ja toivoisin olevani sitten seuraavalla kerralla hiukan viisaampi enkä altista itseäni jälleen aineille, jotka tekevät sairaaksi.

Kantapään kautta oppimisessakin on puolensa.

Elämää ilman lisäaineita – ja kipuja

Tämä postaus on saanut odottaa aivan liian kauan. Aikomukseni oli jo kirjoittaa aiheesta aikaisemmin, mutta enpä sitten saanut aikaiseksi.

Itse jätin lisäaineet pois samoihin aikoihiin, kun aloitimme luomun. Itse olen syönyt välillä muutakin kuin luomua, mutta lisäaineisiin en ole pahemmin koskenut – paitsi jouluna ja se sitten tuntuikin siltä… Eli tulossa on siis omakohtaista kokemusta lisäaineista, mutta ensin hiukan taustaa.

Olen kärsinyt yli 15 vuotta – eli noin puolet elämästäni – säryistä käsissä, käsivarsissa ja jaloissa ja voin kertoa, että ei ole kivaa olla kipeä joka pirun päivä ja jaksaa tehdä kaikkea, kun jokainen sormien koukistus sattuu enemmän kuin sormien paikaallaan pitäminen. Lääkärissä olen asian vuoksi käynyt enemmän kuin muistan. On otettu reumakoetta aina uudelleen ja uudelleen ja eihän siinä ole koskaan mitään näkynyt. Kädet on kuvattu usemamman kuin kerran. Ja lopputulos on aina ollut sama: Emme tiedä mistä tuo johtuu. Joskus vain on noin. Ja sen kanssa on sitten ollut pakko elää. Särkylääkettä on yleensä aina tarjottu mukaan. Kiitos vain, mutta olisi mukavaa hoitaa itse syytä eikä oiretta.

Lisäaineettoman ruuan myötä kivut ovat kadonneet. Kädet eivät nakerra jatkuvasti ja jalat toimivat ihan toisella tavalla. Nivelrikkoa ei lisäaineeton ruoka tietenkään poista, mutta helpottaa kyllä kummasti! Jouluna, jolloin en ollut asiasta kovinkaan tarkka, kivut palasivat. Tulipa hyvä muistutus asiasta ja varmistuipa myös, että alkuperäinen diagnoosini oli oikea. Niin se vain on, että yhdellä kerralla ei asiaa voi uskoa ja eikös kaikissa tutkimuksissa pidä asia toistaa useamman kerran. 🙂

Niin kauan kun syö lisäaineetonta ruokaa kivut pysyvät poissa. Ja täytyy sanoa, että elämä on todella paljon ihanampaa ilman kipuja. Maailmakin on heti paljon valoisampi paikka, kun ei tarvitse elää jatkuvan, nakertavan säryn kanssa. Kuinka moni muu mahtaakaan kärsiä samankaltaisista oireista ilman, että saa apua?

Lisäainecocktailia – olkaa hyvä

Nuorimmaisemme oireilee iho ja vatsaoireilla lähes kaikkeen teollisesti valmistettuun. Myös vanhemman lapsen vatsa menee aika ajoin hassuksi ja mitään oikeaa ruoka-aine allergiaa ei tunnu olevan. Molemmilla on atooppinen iho ja kaikki pesuaineet eivät esimerkiksi käy.

Nykyään emme pahemmin mitään teollisesti valmistettua käytäkään. Koko homma sai kuitenkin alulle ison tiedonkaivamisoperaation ja minulle selvisi, että osa noista eräiden ylistämistä ja toisten parjaamista lisäaineista on todella huonoja ja osa sitten taas ihan hyviä. Mutta entäpä nuo säilöntäaineet ( E 102,110,120,122,123,124,128,129,151,154,155), arominvahvisteet (E620-623) sekä karrageeni (E 407). Muutama muukin vielä löytyy. Mietittyttää, miksi näitä on pakko ihmisille syöttää? Miksi niitä ei voi jättää pois? Tai korvata jollain vaarattomalla? Ja olemmeko todella niin nirsoja, että jos makkara ei näytä kauniilta niin se jää kauppaan. Jopa karjalanpiirakoista löytyy väriainetta. Onko kauneus parempi kuin terveys? Tarvitseeko karjalanpiirakka tosiaan väriainetta?

Ja ehkä isoin ihmetyksen aihe: MIKSI LEIVÄN TÄYTYY SÄILYÄ MONTA KUUKAUTTA HOMEHTUMATTA? Minä kun olen elänyt sellaisessa harhaluulossa(?), että leipä on tuoretuote. Ihan niin kuin monen muunkin tuotteen pitäisi olla. Mutta nykyään näyttää siltä, että teollisuus sanelee paljon. Kaiken pitää olla tosi tuottavaa ja säilyvää. Ja kuluttajat haluavat leipää, joka säilyy pitkään tuoreena. Kyselyissä ihmiset pitävät leipää kuitenkin tuoretuotteena… Kumpihan osa puoli sitä säilyvää leipää oikein haluaa: tuottaja vai kuluttaja?

Toinen ihmeellinen asia on se, että osa noista aineista luokitellaan turvallisiksi aikuisille, mutta ei lapsille. Miten lapsille haitallinen voi olla täysin turvallinen aikuisille? Ei kyllä oikein mahdu minun päähäni. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että aineita tutkittaessa ei ole huomioitu niiden yhteisvaikutusta. Lue muutama liemikuution tuoteseloste tai shamppoopullon tuoteseloste. Etenkin shamppoo sisältää aivan uskomattoman määrän, mitä kummallisimpia aineen nimiä. Muutamat niistä vaikuttavat syövän syntyyn, epämuodistumiin, hermostoon ja lisääntymiskykyyn. Ja tuollaista ainetta me kaadamme päähämme! Niin minäkin teen. Ja kaadan sitä myös lapsilleni. Käytän myös kasvovettä, joka ei voi tuoteselosteellaan ylpeillä. Ja kasvojenpuhdistus geelistä löysin yllättäen triclosania. Ennen sitä ei siinä ollut!Mikä onkaan näiden kaikken aineiden yhteisvaikutus?

Myrkytämme itseämme ja maailmaamme. Ja hassuinta on, että yllättävän helpolla voisimme jättää sen tekemättä. Monia noista aineista ei oikeasti tarvitse. Ja muutakin herkkua on maailmassa kuin teolliset, lisääinecocktailit kuten karkit ja limsat. Ja tavallinen kotiruoka voittaa mennen tullen kaupan pussisössöt – niin maussa kuin terveellisyydessä.

Meillä muutos koskisi lähinnä aikuisia, koska lapset eivät ole noita oppineet syömään. Meillä herkkuja ovat olleet mm. itsetehdyt leivonnaiset, pähkinät, maustamaton joghurtti hunajalla, marjat ja hedelmät. Itseasiassa noilla kasvikunnan herkuilla meillä herkutellaan päivittäin ja aika runsaasti. Silti meillä aikuisilla on joskus ongelmia pysyä erossa kaupan karkkilaareista ja limuhyllyistä.

Olemmeko valmiit tekemään muutoksen? Valmiit luopumaan totutuista herkuista ja korvaamaan ne itsetehdyillä? Olisiko se niin vaikeaa? Kuinka paljon arvostelua saisi osakseen, jos ilmoittaisi, että me syömme vain ns. oikeita ruoka-aineita? Kestäisikö ne kaikki katseet, joita saisi osakseen, kun valtaosa ihmisistä katsoisi sinua arvostellen ja lapsiasi säälien. Lapsiparat kun eivät saa mitää herkkuja… ja vanhemmat ovat sellaisia omituisia, hurahtaneet ties mihin kummalliseen… Olisimmeko valmiit kestämään erilaisuuden paineen? Ja sen, että joku ehkä haluaisi muuttaa tapamme? Onko toisten mielipiteillä todella väliä?

Mutta ennen kaikkea – olisiko muutos kuitenkin tuon kaiken arvoista?