Kohti Oulua ja moniammatillista yksilökuntoutusta!

Ensi viikolla on vuorossa toinen jakso KELAn myöntämästä moniammatillisesta yksilökuntoutuksesta, johon osallistumme melkein koko perheen voimin. Kirjoittelin ensimmäisen viikon kokemuksistamme jo aiemmin täällä.

Tällä kertaa osaamme jo hiukan odottaa mitä tuleman pitää. Lapset ovat innoissaan, sillä vaikka viikko on toisaalta raskas ja sen aikana opitaan yhtä jos toista, niin viikko on myös pullollaan mukavaa tekemistä ja pitkiä iltoja kylpylän puolella vesipetoja leikkien.

Klexanet ja lääkelaukku

Oma matkani alkoi apteekin kautta. Kävin vihdoin ja viimein hankkimassa Klexanet, jotka ovat parhaat ystäväni jokaisella pidemmällä auto- tai lentomatkalla. Pienimolekyylinen hepariini varmistaa, etten saa matkan aikana veritulppaa ja voimme matkata hiukan huolettomammin. Lääkinnälliset sukat vedän toki napapiikistä huolimatta jalkaani. Piikkien kanssa elämään oppiminen sujuu muuten ihan mukavasti, mutta itseäni pistäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Toisia pistän ihan sujuvasti, mutta itseeni piikin tuikkaaminen ei vain oikein luonnistu. Olin kyllä tässä parin viikon ajan jo käynyt itseni kanssa henkevää keskustelua aiheesta ja pyrkinyt pääsemään siihen moodiin, että saisin pistetyksi piikin. Aamusella ennen lähtöä se sitten onnistuikin, vaikka pieninmäiseni seisoi vieressä epäilevä ilme kasvoillaan. Heh!

Näin neulakammoisena olen ylpeä saavutuksestani, mutta täytyy kyllä tässä todeta, että olenpa onnellinen, että en ole diabeetikko!

Tavaroita pakkailin jo pitkin viikkoa, sillä viime viikko oli hyvin kiireinen monella rintamalla enkä todellakaan aikonut jättää matkavalmisteluja viime tippaan. No, ainakaan kaikkia. Tällä kertaa mukaan pakattiin myös enemmän lääkkeitä, kuin koskaan ennen, sillä melkein jokaisella on nyt jotain. Pieninkin sai muutama viikko takaperin astmalääkkeet, jotka otetaan Babyhalerilla. Putkilo on aika tilaa vievä ja herkästi hajoava. Lääkeasioita aikani punnittua tulin siihen tulokseen, että syytä on laittaa lääkkeille oma laukku eikä enää pakata niitä kunkin omaan laukkuun, sillä lääkkeitä on nyt yksinkertaisesti niin paljon mukana, että kaikin puolin toimivampaa on laittaa ne samaan ja auton pakkamaaninenkin on helpompaa, kun särkyvää ja varjeltavaa sisältävä laukku löytyy ja erottuu helposti. Punainen lääkekassimme onkin jo ehtinyt osoittautua varsin näppäräksi kapistukseksi.

Yli 10 tunnin ajomatka

Verenohennuslääkkeestä ja kompressiosukista huolimatta pysähdyksiä tuli paljon. En jaksa istua kovin kauaa paikoillani. Jalat alkavat siinä tunnin kieppeillä puutua ja niihin alkaa sattua. Niinpä noin tunnin välein haluan pitää jaloittelutauon. Onneksi perhe suhtautuu niihin positiivisesti, ainakin suurimmaksi osaksi. Yritämme suunnitella pysähdyksiä hiukan ennalta, jotta tulevat pysähdyspaikat olisivat edes aavistuksen mielenkiintoisia ja nyt valoisampaa aikaakin riittää pidempään verrattuna marraskuuhun. Pimeässä ei paljon mitään näe, vaikka taukopaikassa olisi mitä mukavaa tarjolla. Viime reissulla ohitimme perinteisen pysähdyspaikkamme, Vaskikellon, ihan noin vain. Oli pilkkopimeää ja kännykänvalolla emme alkaneet kelloja lasten kanssa ihastella. Ehkäpä tällä kertaa, jos valoa riittää jompaankumpaan suuntaan ajaessa. Toukokuussa kolmannella kuntoutusviikolla sitten viimeistään.

Emme yleensä ole antaneet lapsille älylaitteita matkustaessamme, mutta reilun 10 tunnin ajo on sen verran pitkä, että viikonloppuna varmistettiin kaikkien laitteiden akkujen lataus. Lisäksi mukaan pakattiin eväiden lisäksi latausjohdot, jotta saataisiin autossakin vielä tarvittaessa virtaa.

Matka on helpompi kaikille, jos tekemistä ja syötävää riittää ja kaikilla on mukana joko vastamelukuulokkeet tai kuulosuojaimet. Auto on yllättävän pieni paikka ja varmaa on, että niin Herra Tourette, Herra Autismikirjo kuin herra ADHDkin heittävät muutaman kapulan rattaaseen, kun näin pitkästä matkasta on kyse, mutta tällä varustuksella selvitään yleensä ilman suurempia hermojen menetyksiä ihan perille saakka.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.