Avainsana-arkisto: koulukiusaaminen

Katse ensi syksyssä

Koulut päättyivät viime viikolla ja Suvivirsi kajahti ilmoille. Se, jos mikä on selvä kesänmerkki, vaikka kurkuntaimet pitääkin yhä peitellä hallaharson alle nukkumaan.

Suvivirrestä huolimatta ei meillä  ehkä olla vielä ihan lomatunnelmissa, sillä nuorimmaisen puhe- ja SI-terapiat jatkuvat vielä  juhannukselle saakka ja aistihuoneen rakentaminen taitaa jatkua vielä hetken sen jälkeenkin. Jos ollaan ihan tarkkoja niin minun pitäisi olla siellä juuri nyt maalaamassa, mutta istunpa nyt kuitenkin tässä ja naputtelen postausta.

Katse ensi syksyssä

Vaiherikas kevät

Kevät oli meillä vaiherikasta aikaa ja söi voimia ja aikaa aikatavalla. Ensi vuoden koulusuunnitelmat olivat kovasti työn alla, sillä mm. koulukiusaaminen aiheutti jälleen isompia ongelmia tai oikeastaan se on aiheuttanut sitä koko ajan, sillä se ei ole koskaan varsinaisesti loppunut. Joskus se on ollut hiukan piilossa ja vaimeampana, mutta aina olemassa, hiljaa pinnan alla kiemurtaen ja nakertaen.

Kiusaamista on monenlaista ja osa siitä pysyy helposti hiukan piilossa ja peiteltynä, jos ei ole oikein tarkalla korvalla tilannetta kuulostele. Etenkin kun kiusattava pelkää, että aikuisten puuttuminen pahentaa tilannetta entisestään.

Nyt olimme  tulleet siihen pisteeseen, että emme enää halunneet jatkaa samaa tilannetta ja niinpä monen ajatuksen kautta päädyimme ainoaan mahdolliseen vaihtoehtoon niistä vaihtoehdoista, joita meidän oli mahdollista lapsellemme saada. Niinpä ensi keväänä meillä aloitellaan lukuvuotta uudessa koulussa.

Uusi koulukaan ei ole onneksi kaukana, vaikka matkaa vähän enemmän kertyykin. Onneksi kyseessä ei ole ekaluokkalainen, jolle matka saattaisi hiukan turhan pitkä olla. Kuljetusvaihtoehtojakin on käyty läpi ja suunnitelmia tehty eri tilanteiden varalle, jotta arki sitten sujuisi mahdollisimman mutkattomasti, kun se taas elokuussa alkaa. Koulumatkaakin ehditään hyvin kesän mittaan yhdessä harjoitella.

lemmikit

Vaikea päätös

Myönnettävä on, että tehdessämme päätöstä meitä oikeasti hirvitti. Pohdimme ryhmääntymistä, kavereita, luokkaa, opettajia, koulumatkaa ja varmasti kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Sellaisiakin asioita, joilla ei oikeasti ollut edes merkitystä.

Konsultoimme lähestulkoon kaikkia lapsemme kanssa tekemisissä olevia aikuisia aina terapeuteista harrastusohjaajiin. Kuuntelimme toki myös lasta, hänen mielipidettään ja tuntemuksiaan asian suhteen, vaikka lapsi ei tällaista päätöstä teekään. Vastuu on aina vanhemmilla. Lopulta päätös syntyi.

Myönnettävä on sekin, että hetken pelkäsimme tehneemme huonon päätöksen, mutta vain hetken, sillä päätöksen myötä asian selvitessä ja varmistuessa saimme nähdä lapsessamme aika hurjan muutoksen.

Pitkään jatkunut kiukku alkoi hälvetä ja monikin asia helpottui. Kiukku tuntui alkavan laantua ja sen tilalle tuli ihmeellinen rauha, jollaista emme olleet sitten eskarin jälkeen nähneet. Se oli se sama rauha ja ilo, jota olimme nämä kaikki kouluvuodet kaivanneet ja luulleet, että se olisi iäksi menetetty. Olimme väärässä. Nyt olimme täysin varmoja, että koulunvaihdos oli ollut oikea päätös.

Ensi syksy

Ensi syksystä tulee erilainen ja vaikeuksiakin varmasti ilmenee, sillä onhan muutos suuri meille kaikille. Mutta ainakin tuolla muutoksella on hyvä alku. Sanoisin jopa, että paras mahdollinen.

Rauhallisuuden siemen, joka nyt pääsi taas valloilleen kuormittavasta kouluarjesta huolimatta kantaa pidemmälle kuin moni muu asia. Ja tärkeintä on, että nyt esiin noussut vanha, kaivattu olo lähtee lapsesta itsestään eikä tule ulkopuolelta.

Se on mahtava voimavara ensi vuotta ajatellen ja se toivottavasti jaksaa kannatella niiden vaikeidenkin hetkien ylitse.


web stats


Kun pieni sydän särkyy eli sana ja toinenkin koulukiusaamisesta

Yhtä lapsistamme on kiusattu niin kauan kuin muistan. Välillä enemmän välillä vähemmän, mutta pinnan alla on aina kytenyt.

Puhuessani kiusaamisesta tarkoitan nyt ihan oikeaa kiusaamista enkä suinkaan kiusoittelua, jota varmasti jokaisen tulee elämässään kestää, mutta kiusoittelu ei olekaan koskaan pahantahtoista vaan kevyttä, harmitonta hauskanpitoa ystävien kesken.  Kiusoittelu ei satuta.

Eilen alkoi aueta vyyhti, joka oli alkanut uudelleen jo viime vuoden puolella. Kiusaaminen pyöri kuvioissa taas enemmän ja enemmän.

Nyt kiusaaminen on ilkkumista, asioiden ja sanomisten arvostelua, yleistä ”nyppimistä” mistä tahansa ja sitä tapahtuu niin koulussa kuin koulumatkallakin. Nyt ei onneksi ole lyöty niin kuin viime vuonna. Ainakaan vielä.

Tässä vaiheessa mietin, millainen kouluaika pojalla tulee olemaan, kun jo tähän mennessä koko kouluaikaa on värittänyt tuo kiusaaminen. Joskus sille on saatu tehtyä jotain ja edessä on ollut rauhallisempi kausi, mutta sitten asiat taas pulpahtelevat pintaan ja koulupäivä muuttuu helvetilliseksi lapselle.

Kun pieni sydän särkyy eli sana ja toinenkin koulukiusaamisesta

Kyllä jatkuva nyppiminen käy voimille ja itsetunnon päälle. Tuskinpa kukaan aikuinenkaan haluaisi jatkaa päivästä toiseen työpaikassa, jossa joku tai jotkut olisivat jatkuvasti niskassa ja saisi koko ajan pelätä sanovansa tai tekevänsä jotain väärin ja se aiheuttaisi taas uuden ryöpyn asioita, joista kiusata. Et uskalla enää sanoa edes mistä pidät tai mitä haluaisit tehdä, koska jokainen asia on mahdollinen ase kiusaajalle. Yhtäkkiä ei ole olemassakaan asiaa, josta ei voisi kiusata.  Elämä on silloin jo todella raskasta.

Matkan varrella lienen kuullut kaikki mahdolliset selitykset, miksi kiusaaminen ei nyt tällä kertaa ole niin pahaa, mutta kuka ihme voi määritellä, mikä on pahaa kiusaamista? Voiko sanoa, että tämän verran saa kiusata ja tämän verran sitä pitää kestää? Tai että jos se ei tapahdu ihan joka päivä, niin sitten ei ole kiusaamista? Onko ihan ok, jos vain joka toinen tai kolmas päivä on paha mieli? Tai vain kerran viikossa?

Ei se minusta noin mene.

Kiusaaminen  pureutuu luihin ja ytimiin saakka. Se saa vatsan kipeäksi ja koulupäivän maistumaan myrkyltä. Se saa pelkäämään uusia aamuja. Se tappaa ilon sydämestä ja naurun silmistä. Se eristää ja syrjäyttää.

Kiusaamisen haavoja kannetaan  vuosia tapahtuman jälkeen. Arpia lopun ikää.



free hit counter


Kun lasta lyödään

Tänään olin ajatellut kirjoittaa alun perin ihan jotain muuta. Kaikki kuitenkin muuttui eilen, kun pojat tulivat koulusta kotiin.

Toista oli lyöty ja potkaistu välitunnilla.

Poski oli vähän turvoksissa, samoin toisen silmän luomi. Järkytys tapahtuneesta paistoi kasvoilta. Eihän siinä muu auttanut kuin käydä päivystyksen kautta tarkistamassa, ettei hennoille kasvojen luille ollut käynyt köpelösti ja tärkeää oli myös saada tapahtuma merkityksi kirjoihin ja kansiin.

Nyt poika pelkää, mitä tekevät tekoon syyllistyneet oppilaat, kun saavat kuulla hänen kertoneen tapahtuneesta aikuisille.

Niin kauan kuin muistan, on poikaa koulussa jollain tavalla nypitty, tönitty tai nimitelty. Tämä, ainakin tietämäni mukaan, on ensimmäisen kerta, kun on lyöty ja potkittu.

Kun lasta lyödään

Olo on kamala. Pojalla varmasti vielä pahempi.

Totta kai olisi voinut käydä pahemminkin. Voisi olla silmä muurautuneena umpeen, nenä poskella tai korva repaleisena. Ja ties mitä muuta. Kyse ei olekaan siitä, paljonko on jälkiä vaan siitä, että henkilökohtaista koskemattomuutta on rikottu.

Jokaisella on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Jokaisella on oikeus saada käydä koulua rauhassa. Kenelläkään ei ole oikeutta lyödä tai potkia eikä satuttaa toista millään tavoin. Meillä jokaisella on oikeus olla turvassa.

Olen onnellinen, että pojan nykyinen opettaja tuntuu olevan sellaista sorttia, joka tarttuu toimeen välittömästi. Hän kysyi myös menneiden vuosien tapahtumista ja siitä onko poikaa kiusattu aikaisemmin. Puhelun jälkeen tuntui paremmalta – tuntui, että asiamme tuli kuulluksi ja sille oikeasti aiotaan tehdä jotain. Ehkäpä jonain päivänä saamme huomata, että kukaan ei nimitellyt tai pilkannut sinä päivänä.

Huoli pojasta ja hänen jaksamisestaan on olemassa. Vertaistukiryhmä päättyy pian ja sitten hänellä ei ainakaan hetkeen aikaan ole paikkaa, jossa jakaa huolensa ja olonsa. Tietenkin me täällä kotona kuuntelemme hänen huoliaan ja tuntojaan ja olemme tukena parhaamme mukaan. Luulen kuitenkin, että on eri asia puhua samanlaisia asioita kokeneille lapsille kuin omille vanhemmilleen.


website statistics