Avainsana-arkisto: Perunankuoret

Hävikkiviikon herkut Luomulaakson tapaan

Tällä viikolla on vietetty hävikkiviikkoa.

Itselleni ruokahävikin minimoiminen on aina ollut hyvin tärkeää ja jo lapsuuden kodissani pidettiin tärkeänä, että ruokahävikkiä ei pääsisi syntymään. Niinpä puuron loput, jos sellaisia sattui jäämään, käytettiin sämpylätaikinoissa ja ruokia jatkettiin toisilla aineksilla, jota saatiin taas maittava annos, josta riitti kaikille.

Hävikkiviikon herkut Luomulaakson tapaan

Näin hävikkiviikon ja toki kaikkien tulevienkin ihan arkisten viikkojen lisäksi ajattelin, että olisi ihan paikallaan kertailla, millaisia hävikkiherkkuja Luomulaakson reseptipostaukset oikein pitävät sisällään. Ja kuten aina Luomulaakson resepteissä, kaikki reseptien ainekset voi löytää  luomuna.

Banaaninkuoret

Itselleni rakkaimpia muistoja on syntynyt banaaninkuorikakusta. Se ja muut banaaninkuoriherkut ovat olleet suuressa suosiossa perheessämme, mutta taitaa olla niin että suurimmat tunteet herättivät niin banaaninkuorikakku kuin hunajaiset banaaninkuorisämpylät, vaikka kannoilla kirivät kyllä kovaa banaaninkuorimuffinit sekä banaaninkuorikakkarat.

banaaninkuorikakku
Banaaninkuorikakku

R_banaaninkuorisämplyä01
Hunajaiset Banaaninkuorisämpylät

R_banaanimuffini03
Kaakaoiset Banaaninkuorimuffinit

Perunankuoret

Banaaninkuorien ohella toinen suosikkini on niinkin arkinen asia kuin perunankuoret.

Tiedän, että osan mielestä perunankuoret eivät ole hävikkiä lainkaan, sillä he eivät perunoita kuori vaan syövät ne kuorineen.

Ymmärrän hyvin näkökannan ja saan tästä aika ajoin palautettakin. Tosiasia kuitenkin on, että osa ihmisistä kuorii perunat, koska heidän mielestään kuoripäälliset perunat eivät yksinkertaisesti maistu hyviltä ja sitten on olemassa erityisominaisuuksia, kuten vaikkapa aistiyliherkkyydet, jotka pistävät omat kapulansa rattaisiin, jos ruokapöydässä edes kuvittelee tarjoavansa kuoripäällisiä perunoita. Meidän taloudestammekin löytyy kaikkia kolmea eri suuntausta kannattavia.

Niinpä kuorettomien perunoiden käyttäjänä minunkin piti keksiä käyttöä edes osalle niistä perunankuorivuorista, joita meidänkin keittiössämme syntyy. Onneksi loput menevät biojätteeksi ja lopulta parantavat kasvimaatamme. Ei ihan paha käyttäkohde sekään.

ruissämpylä
Välimerelliset Ruissämpylät

perunankuorisipsit
Rapsakat perunankuorisipsit

Nahistuneet kurkut ja kurkkumehu

Eräänä vuonna kasvihuone tuuppasi kurkkuja sen verran kiitettävästi, että niiden kohdalla piti alkaa pohtia, mihin kaikkeen niitä oikein voisi käyttää. Ja samaan aikaan minua vaivasi se, että tzatzikin teosta jäi aina kurkkumehua jäljelle, koska kurkut piti valuttaa. Niinpä syntyi hävikkiherkkureseptejä ratkaisemaan molempia syntyneitä ongelmia.

R_kesakurpitsalatty01
Kurkkulätyt

R_kurkkumehu01
Kurkkumehusämpylät

Appelsiininkuori ja punajuuret

En todellakaan pidä ruokahävikistä ja yritän aina pohtia, mihin sellaisetkin syötäväksi kelpaavat voisi käyttää, jotka monesti menevät suoraan kompostiin. Usein vihannesten varret ja lehdet ovat tällaisia. Punajuurenvarsia meillä ei ole enää pitkään aikaan viskottu kompostiin ja appelsiininkuoretkin otetaan aika pitkälti talteen yleensä raasteen muodossa.

Muut syötävät vihannesten varret, kuten vaikkapa porkkanan naatit tapaan kuivata viherjauheeksi, jota voin käyttää sitten leipätaikinoissa, piirakoissa ja sen sellaisissa.

punajuurenvarsitäyte
Punajuurenvarsi täyte

kuva_appelsiininkuori
Kuivatut appelsiininkuoret

Leipä

Leipää taitaa helposti jäädä kuivumaan melkein jokaiselle. Meillä leivän loppuja kuivataan välillä ihan tarkoituksella koiralle nakerreltavaksi, koska se niistä tuntuu niin kovasti pitävän, mutta onpa vanhan leivän hyödyntämiselle toki monia muitakin konsteja. Ala olevan linkin takaa löydät kymmenen vinkkiä.

kuva_leipa01
10 tapaa käyttää vanhaa leipää

—————————–

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria, jollei toisin mainita



Välimerelliset Ruissämpylät

Välimerelliset RuissämpylätTässä reseptissä supisuomalainen ruis kohtaa välimeren ja pelastaa siinä sivussa  perunankuoret kompostisammakolta. 🙂

Lopputulos on ihanaa herkkua, vaikka ei ehkä ensilukemalta siltä tuntuisikaan. Ruissämpylät voi halutessaan tehdä ilman perunankuoria, mutta mausteiset kuoret tuovat leipään ihan uutta makua ja tuntumaa. Tämä on yksi hyvä käyttökohde kuorille, jotka muuten päätyisivät hävikiksi. Aika hienoa, mitä kaikkea jostain niin usein kompostiin päätyvästä voi tehdä!

Reilun viikon verran erilaisia versioita testailtuani päädyin seuraavanlaiseen reseptiin. Se sai myös kehut testipeltejä tyhjentäneiltä maistajiltani.

300 g juurta
400 g raakoja perunankuoria
600 g vettä
900-1000 g ruisjauhoja
suolaa

Perunankuorien valmistukseen löydät ohjeen täältä. Leipää varten jätän monesti suolan pois perunankuorista tai sitten vähennän vastaavasti suolaa leipätaikinasta. Erona linkin takaa löytyvään reseptiin myös, se, että taikinaan tulevat kuoret pilppuan hyvin pieneksi ennen kuin laitan ne uuniin paistumaan mausteiden kera.

1. Sekoita juureen vesi ja suola sekä paistetut perunankuoret.
2. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita hyvin. Lisää jauhoja tarvittaessa. Massasta ei saa tulla liian kuivaa. Parempi lopputulos tulee, kun massa jää kosteammaksi.
3. Leivo jauhotetuilla käsissä pieniä leipäsiä (noin 21 kpl, tein jokaisesta sämpylästä n. 100 g painavan), jauhota pinta tarvittaessa ja laita leipäset pellille kohoamaan.
4. Kun pinta on halkeillut kauniisti paista 225 asteessa n. 30 minuuttia.

Ruissämpylät ovat parhaimmillaan ja tuoksuvaisimmillaan juuri uunista tulleina ja niitä kannattaakin ehdottomasti maistaa heti, kun suu ei enää sämpylää haukatessa pala. Hyviä ovat kyllä jäähtyneinäkin, mutta mausteet pääsevät paremmin oikeuksiinsa leipäsen ollessa vielä hiukan lämmin.

hits counter


Perunankuorisipsit

Tässä yksi vaihtoehto käyttämättömille perunankuorille.  Ja vallan herkullinen onkin! Enää on turha kipittää kauppaan ostamaan sipsipusseja olivat ne sitten luomua tai eivät – siis jos sipseistä sattuu pitämään. Näistä itsetehdyistä perunankuoriraksuista pitää varmasti, vaikka teolliset eivät maistuisikaan. Eivätkä nämä perunankuorisipsit niitä muistutakaan kuin ehkä hiukan nimensä puolesta.

perunankuorisipsit
Perunankuoriraksut toimivat muuten hyvin salaattien osana ja muutenkin ruokalautasella vaikkapa perunanmuusin päällä rapeana elementtinä tai kalan kyljessä kaverina. Vaihtoehtoja lienee aika rajattomasti. Vaihtele mausteita ja tee mieleisesi sekoitus. Voit myös tehdä kuorenpaloista isompia tai pienempiä käyttötarkoituksen mukaan.

Tällä hetkellä oma suosikkimme on tämä:

400 g luomuperunankuoria
50 g oliiviöljy
1 tl rosmariinia
1 tl persiljaa
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
2 tl oreganoa
4-5 valkosipulinkynttä
suolaa
(mustapippuria)

1. Huuhtele perunankuoret. Anna valua siivilissä ja kuivaa lopuksi kaatamalla kuoret pyyhkeen välissä. Painele hyvin kuivaksi.
2. Sekoita isossa kulhossa öljy ja mausteet.
3. Sekoita perunankuoret mausteseokseen ja levitä n. 200 g perunankuoria yhdelle pellille.
4. Paista kuoria kiertoilmalla  225 asteessa n. 10-12 minuttia tai kunnes ovat mieleisiä.

Hyvänä kakkosena toimii myös versio, jossa edellisten mausteiden tilalle laitetaan parisen teelusikallista savustettua paprikajauhetta. On hyvää sekin, mutta ilmeisesti yrttinen versio hivelee enemmän makunystyröitämme.

perunankuorisipsit

hits counter