Koti,  Ruoka

Siman salainen ainesosa

Kuva_sima1

Siman valmistukseen tarvitaan jos jonkinmoista sokeria, sitruunaa, vettä ja hiivaa.  Jotkut uskalikot laittavat sinne inkivääriäkin. Nykyisin tuntuu, että oleellinen ainesosa ovat myös muurahaiset – siis ainakin meillä.

Mistähän se johtuu, että juuri silloin, kun pöydälle pitäisi laittaa simaämpäri, päättävät pienet muurahaiset vallata puoli taloa? Siitä lähtien, kun tähän taloon muutimme ovat nuo pienet otukset sitkeästi vierailleet kodissamme aina keväisin sekä loppukesästä häälennonaikaan. Me emme ole aivan niin iloisia muurahaiset nähdessämme, mutta olemme oppineet  sekä elämään niiden kanssa että harventamaan niiden sitkeää populaatiota. Muurahaisten vuoksi siman valmistukseen tarvitaan kuitenkin jotain extraa. Mikä onkaan tuo siman salainen ainesosa?

Jo parina vuotena on täytynyt suorittaa seuraavanlainen operaatio, jotta simamme pysyy takuuvarmasti muurahaisvapaana. Siihen tarvitaan simaämpärin lisäksi pesuvati ja vettä, sillä simaämpäri laitetaan keskiaikaisen linnan  tapaan vetisen vallihaudan suojiin. Toistaiseksi yksikään muurahainen ei ole omannut sellaista uimataitoa, että olisi päässyt simaamme käsiksi. Onneksi. Ärsyttäviä kavereita ne silti ovat.

Joskus olisi mielenkiintoista nähdä, millaiset kaivaukset ne oikein ovat talomme alla tehneet. Veikkaanpa, että heidän asumuksensa lienee suurempi kuin meidän. No, ei siinä mitään niin kauan kuin pysytään ainakin pääsääntöisesti omissa kerroksisamme. Me ainakin lupaamme pysyä täällä yläkerrassa ihan kiltisti – valmistivat muurahaiset sitten simaa tai eivät. 😀

Onneksi vappumunkit tapaavat hävitä niin nopeasti tarjottimelta, etteivät muurahaiset ehdi jaolle.



web stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.