Eko,  Leivonta,  Ruoka,  Ruokahävikki

Ruokahävikin pienennystä

Kuva_raakaleipä1Keittiössä on porissut pata jos toinenkin. Ruuanlaiton ohessa on testailtu illan viimeisinä tunteina kehiteltyjä hävikkireseptejä. Aivot ovat miettineet banaaninkuoria ja perunankuoria niin antaumuksella, että jatkoivat sitä unissakin ja niinpä viime yönä jatkoin keittiöpuuhia vielä silmien painuttua kiinni.

Uusien reseptien suunnittelu on ollut hauskaa ja antoisaa. Koko perhe on ollut touhussa mukana ja etenkin maistajat ovat olleet tyytyväisiä. Lapset tuumivat nauraen, että mitähän kaverit mahtavat sanoa, jos he kertovat, että meillä syödään nykyään banaaninkuoretkin! Voi siinä muutama naurunpurskahdus kuulua!

Kuorien hyötykäyttö on kuitenkin hurjan ekologista, mutta myös taloudellista sekä terveellistä. Kuorissahan ne parhaat ravintoaineet monesti piilevät! Kuoria käyttäessä kannattaa luonnollisesti suosia luomua.

Syömäkelpoista ja terveellistä ruokaa heitetään hirveät määrät kompostiin ja vaikka se muuttuukin mullaksi niin ei liene tarkoitus tuottaa ruokaa kompostiin. Se, mikä on kasvatettu tulee käyttää hyödyksi viimeistä murua myöden – oli kyse sitten eläin- tai kasvikunnan tuotteesta. Nykyisin jätetään käyttämättä paljon  sellaista, joka ennen vanhaan meni hyötykäytöön. Niin ei pitäisi tapahtua. Asialle voisi tehdä paljonkin.

Omalta osaltani olen ratkaissut asian niin, että käytän keittiössä kaiken minkä suinkin voin. Possun erilaiset sisuskalut käytetään keittiössä suurella kiitollisuudella, sillä niistä saa uskomattoman ihania herkkuja! Viimeksi tehtiin jauhemaksapihvejä ja seuraavaksi olisi suunnitteilla verilätyt ja saapa verestä montaa muutakin herkkua. Niistä tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa ainakin muutaman reseptin verran.

Toistaiseksi hävikki perunankuorien kohdalla on ollut nolla, kun kuoret sujahtavat nyt pääasiassa leipätaikinan sekaan ja leipää meillä leivotaan lähes joka päivä, joten kuoriakin kuluu ihan kiitettävä määrä – joskus niistä on ihan pula. Pitäisiköhän käydä koputtamassa naapurin ovelle kipon kanssa ja pyytää perunankuoria? Voisivat olla hiukan ihmeissään!  😀

Banaaninkuorien osalta tulos ei ole ihan yhtä hyvä, mutta ei huono kuitenkaan. Viimeisen viikon aikana pois on heitetty 5-6 banaaninkuorta, koska en ehtinyt niille mitään suunnitelmaa kehittää ja päätin, että nyt ei ole kakun tai pikkuleipien aika. Banaaninkuorien käyttö vaatii ainakin vielä enemmän suunnitelmallisuutta. Perunankuoret ovat yksinkertaisempia ja suoraviivaisempia käyttää. Yksi idea on nyt kehitteillä ja siihen banaaninkuorien käyttäminen olisi helppoa ja yksinkertaista – eli oikein hyvin arkeen sopiva ratkaisu. mutta nähtäväksi vielä jää onko lopputulos kaikinpuolin toimiva – etenkin mauan osalta, koska ruokahävikkiä tulee väkisinkin, jos lopputulos ei ole maistajien mieleen. Oman haasteensa asiaan tekee sekin seikka, että yritän saada aikaan reseptin, joka ei sisällä lisättyä sokeria. Sokeria lisäämällä melkein mistä vain saa hyvänmakuista, mutta samalla terveyshyödyt karisevat kovaa kyytiä ja sokerilisä syö aina myös ruokabudjettia.

En tavoittele elämää  ilman sokeria. Herkuillakin on aikansa ja paikkansa ja niistäkin voi halutessaan valita niitä parempia vaihtoehtoja. Tärkeintä lienee, että herkkupäivä ei ole joka päivä.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.