Aihearkisto: Miksi me syömme luomua

Puhdas ruoka on iso asia

Puhdas ruoka on iso asia

Lasten sairastaminen on aina rankkaa vanhemmille. Me olimme jo pitkään painineet poikiemme iho- ja suolisto-oireiden kanssa, joihin ei tuntunut löytyvän ratkaisua. Sairaalan allergiatestitkään eivät oireiden syytä paljastaneet.

Rasvausrumba oli arkipäivää ja kortisonivoidetta kului. Se kyllä auttoi oireisiin, sai ärsyttävän kutinan lakkaamaan ja verta vuotavat sääret umpeutumaan. Mutta se ei lopettanut kivun ja kutinan kierrettä.

Käännekohta elämäämme tuli, kun monen sattuman kautta saimme ruokapöytäämme luomulihaa. Se oli herkullista ja äitini huudahtikin, että nyt liha maistuu siltä, kuin hänen lapsuudessaan! Olimme ottaneet ensiaskeleemme kohti puhtaampaa ruokaa ja nopeassa tahdissa vaihdoimme niin viljatuotteet, kasvikset kuin maitotuotteetkin tavanomaisista luomuksi. Pieni maailmanparantaja sisälläni nautti saadessaan ostaa ekologista ruokaa.

Edessämme oli kuitenkin päivä, jona saimme aivan uuden näkökulman luomun kulutukseen. Sellaisen, jota emme olleet tulleet edes ajatelleeksi. Luomuun siirtymisen myötä lastemme vatsat eivät olleet enää kipeät ja iho oli ehjä, vaikka atooppinen iho talvikautena välillä vaivasikin. Silloin toki voiteita tarvitsimme. Verta vuotavat sääret ja väsymys olivat kuitenkin poissa ja lapsilla hymy herkässä.

Meidän oli hyvin vaikea uskoa tilannetta ja siksi välillä teimme testejä lasten lautasilla. Oli kausia, jolloin ruoka ei ollut luomua ja saimme nähdä oireiden palaavan. Oli rankkaa katsoa oireiden kirjoa ja voimakkuutta ja eräällä lomamatkalla jouduimme hakemaan apua, koska pieni tavallinen keksi sai aikaan lapsen kasvojen nopean turpoamisen.

Alkuun luomuruoka vaati kovaa työtä, sillä 10 vuotta sitten eivät kauppojen valikoimat olleet sellaisia kuin nykyisin. Tiettyjä tuotteita ei saanut lähikaupan hyllyltä edes toivomalla ja oman pihan kasvimaalla kasvatimme osan vuoden ruokatarpeista-ihan niin kuin teemme nykyäänkin, vaikka kauppojen valikoimat ovat kasvaneet.

Ruokamme astui askeleen verran lähemmäs isoäidin aikaista kiireettömyyttä ja toi tullessaan aitoja makuja, alusta loppuun kotona kokattuja herkkuja sekä kosketuksen ruuan alkulähteille, josta lapsemmekin ovat päässeet osallisiksi, sillä ruokamme tulee nykyisin pitkälti luomutiloilta tuoreena ja tuoksuvaisena.

Kulkemamme matka oli kivikkoinen ja välillä epäilimme itsekin omia havaintojamme. Olemme kiitollisia erityisesti neuvolatädillemme, joka uskoi meihin ja havaintoihimme ja oli tukenamme silloin, kun oma jaksamisemme oli koetuksella etsiessämme apua lastemme hyvinvointiin.

Puhdas ruoka on iso asia.

————————————————————————–

Teksti julkaistu aiemmin lapsiperheiden arkea arvostavassa ja
vanhemmuutta tukevassa Ipanaposti-lehdessä joulukuussa 2015

Miksi me syömme luomua ja vastaukset lukijan kysymyksiin

Luomulaakso sai viikonlopun aikana sekä iloista ja vähän vähemmän iloista postia. Vähemmän iloisen postin vuoksi avaan nyt hiukan lisää käytäntöjämme, koska mitä ilmeisemmin en ollutkaan riittävän selkeä edellisessä postauksessani koskien ruokaamme ja kouluruokailua. Pahoittelut siitä, että en ilmeisesti selittänyt riittävästi joitain asioita. Yritän nyt oikoa mahdollisesti syntyneet väärinkäsitykset. Ei ollut tarkoitukseni kirjoittaa tulkinnanvaraisesti, mutta itselle perinpohjin tutun aiheen käsittelyssä on aina se riski, että oikaisee jossain kohdassa huomamattaan eikä sitten selitäkään asiaa ihan perinpohjin. Yritän olla tarkempi tulevaisuudessa.  Ja toki aina on sopivaa heittää meilillä ja kysyä, jos jokin asia jää kaivelemaan. Toivomukseni on, että kiukunpuuskankin keskellä kirjoitetaan kuitenkin asiallisesti, oli kysessä sitten meili tai kommentti.

Aikuisten ajatukset sairastuttavat lapset

On totta, että psykologialla pystytään vaikuttamaan paljon siihen, miten ihmiset asiat kokevat ja miten niihin reagoivat.  Siksipä olimmekin varsin tarkkoja, ettemme koskaan lapsillemme kertoneet onko tarjoamamme ruoka luomua vai ei. Lisäksi koko vyyhdin alkaessa aueta olivat lapsemme vielä myös aika pieniä. Emme kyselleet lapsiltamme koskeeko vatsaan tms. Oireet näki ihan lasta katsomalla, kurkkaamalla vessassa tuotoksia sekä vuotavasta verestä säärissä. Turvonneen kasvot ja pihisevä hengityskin ovat aika hyviä vinkkejä. Osan oireista voisi vielä ajatella helposti kuviteltaviksi ja ns. psykosomaattisiksi, mutta valitettavasti veri ei taida sopia psykosomaattiseksi oireeksi sen paremmin kuin  turvonneet kasvotkaan.

Alkuun meidän oli myös hyvin vaikea hyväksyä tilannetta, sillä emme todellaakaan olleet mikään viherperhe. Olimme ihan niin kuin kaikki muutkin, jossa aikuiset pupersivat aika ajoin perunalastuja, napsivat irtokarkkeja ja muuta ei-ihan-niin-terveellistä. Ja kyllä, myös eineksiä käytimme joskus.  Muutoksemme luomuun tapahtuikin vähitellen ja siinä sivussa paranivat lapsemme. Aina palatessamme tavallisesti tuotettuun ruokaan oireet palasivat. Saa olla aika kovapäinen, jos ei usko, mitä silmillään näkee.

Hienoa, että tällaisia oireita ei ole kaikilla. Elämä on kuitenkin yksinkertaisempaa niin arjessa kuin lomillakin, jos ei tarvitse miettiä, onko lasten saama ruoka luomua vai ei. Tässä mielessä tilanne on samanlainen kuin allergioiden kanssa. Onhan selvää, että elämä ilman rajoittavaa seikkaa on yksinkertaisempaa ja siten helpompaa. Ei ole hauskaa lähteä kesken loman hakemaan apua lääkäriltä, kun isompi oirerypäs sattuu osumaan kohdalle. Olen hyvin iloinen niiden puolesta, jotka eivät meidän kokemuksiamme tunnista omikseen.

Rokotukset

Ei ihan ruokaliitännäinen asia, mutta menköön. Kyllä, rokotamme lapsemme kaikilla rokotteilla, joita neuvola meille tarjoaa. Terveyskeskuslääkäritkin ovat olleet varsin osaavia emmekä ole kokeneet tarvetta hakeutua muualle ja juuri terveyskeskuslääkäri oli se,  jonka toiminta mahdollisti  oikean tahon löytymisen, jotta saimme lapsillemme lääkärintodistukset.

Koemme rokotukset tärkeiksi, sillä rokotus suojaa lasta, sekä  myös koko yhteiskuntaa. On se aika mukava juttu, että enää ei ole pakko kuolla tavallisiin lastentauteihin tai vammautua rokkottamattomuuden seurauksena lopuksi iäksi.  Olemme myös ottaneet ns. ylimääräisiä rokotuksia. Vesirokkorokotuskin on meille tuttu juttu ja tulemme ottamaan sen myös nuorimmaisellemme. Atooppinen iho ja vesirokko ei ole mikään hauska yhdistelmä ja toisin kuin monet väittävät, ei vesirokkokaan aina ole ihan helppo tapaus, vaikka nuorena sen sairastaisikin. Meille arkea ovat myös influenssarokotukset, sillä perheessä, jossa on pitkäaikaissairauksiakin, ei tavallinen flunssakaan ole ihan leikinasia vaan vie pahimmillaan aina sairaalaan saakka.

Rokotuksista voi tulla sivuvaikutuksia niin kuin kaikesta, mutta tämä onkin niitä kohtia, jossa punnitaan niin hyötyjä kuin haittoja. Nykykeskestelu tuntuu olevan tässä suhteessa varsin värikästä enkä niihin oikeastaan välitä osallistua, sillä ne eivät tunnu koskaan pääsevän mihinkään rakentavaan lopputulokseen vaan lopputulos on yleensä sama kuin alkuasetelmakin. Kinataan siitä onko rokotus tarpeen vai ei ja onko turvallisempaa ottaa rokotus vai sairastaa  tauti. Täysin oikeaa vastausta tuohon kysymysasetelmaan lienee vaikeaa antaa – se riippuu varmaan ihan siitä, miten sattuu käymään, jos taudin sairastaa tai jättää sairastamatta. Jokaisella lienee tähänkin asiaan oma näkemyksensä  – siihen meillä jokaisella on oikeus.

Rasvasota

Kyllä, käytämme voita emme margariinia ja sitten tuleekin  MUTTA. Me käytämme pääasiassa oliiviöljyä, osaksi rypsiöljyä ja jonkin verran voita. Pääpaino on siis ehdottomasti pehmeissä rasvoissa, joten tässä mielessä olemme ihan ravitsemussuositusten mukaisella linjalla. Oliiviöljyä käytämme lähinnä siksi, että ruokavaliomme on kreikkalaispainotteinen ja oliiviöljy maistuu näissä ruuissa paremmalta kuin rypsiöljy. Rypsiöljyä taas lorautellaan sinne, missä se tuntuu paremmin toimivalta. Voin käyttö ei siis ole isossa osassa päiväämme, mutta margariinia emme käytä emmekä näe sille tarvetta. Leivänpäällekin toimii monesti oliiviöljy, jos emme jotain omatekoisista levitteistä halua käyttää.

Suola

Emme käytä tavallista suolaa, koska se ei maistu hyvältä vaan pistävältä. Kuitenkin, jos ns. tavallista  suolaa ei käytä tulee huolehtia riittävästä jodin saannista. Jodi ei ole leikinasia vaan tärkeä osa hyvinvointia, mutta jodiakaan  ei pidä saada liikaa.  Jodin lähteinä toimii vaikkapa apteekin purkki tai merilevä. Eri merilevissä on eri määrät jodia.

Itse näen, että yksinkertaisin ratkaisu suolasoppaan olisi, että kaupoissa olisi jodioitua puhdistamatonta merisuolaa. Ei tarvitsisi ihmetellä jodinsaantia, mutta saisi syödä paremman makuista suolaa hyvällä omallatunnolla. Miksikähän tällaista tuotetta ei kaupoissa vielä näy? En ole ainakaan itse nähnyt. Luulisi, että se olisi kuitenkin ihan mahdollinen. Vinkkejä helpompaan arkeen otetaan ilolla vastaan.

Oma ruokavaliomme

Yllä olen jo aika paljon selvittänyt ruokapolitiikkaamme, mutta  jatketaan vielä hiukan. Syömme ihan tavallista ruokaa. Käytämme niin lihaa, kalaa, palkokasveja, juureksia, viljatuotteita,maitotuotteita, hedelmiä, marjoja, öljyjä, voita ja suolaa ja sokeriakin. Jos tästä nyt jäi jotain pois niin lisätään perästä… Ruokamme on kasvispainotteisempi kuin ehkä useimissa perheissä ja palkokasveja meillä syödään muutaman kerran viikossa. Aamut alkavat yleensä poikkeuksetta aamupuurolla. Makkaroita ja muita prosessoituja elintarvikkeita ei meillä paljon käytetä, limpoista puhumattakaan. Vilja on pääsääntöisesti täysjyväviljaa  ja niistä käytämme eniten ohraa, ruista ja spelttiä – suunnilleen tuossa järjestyksessä.  Ruoka on kotona valmistettua. Ohjenuorana lääkärienkin arvostama kreetalainen ruokavalio, suomalaisia ruokia unohtamatta. Tässä ei siis liene mitään kummallista tai omituista ja taitaisi kelvata kelle tahansa, joka ravitsemussuosituksia suunnittelee.

Oikeastaan ainoa todella merkittävä ero on se, että me syömme luomua. Lapset aina, aikuiset pääasiassa.

Vielä sananen ja toinenkin

Toivon, että tämä vastaus oli kattava ja riittävän selkeä. Nykymaailmassa tupataan niin kiireellä käsittämään väärin, että ihan hirvittää.  Somekin on muuttanut maailman nopeaksi, ja valitettavan väärinkäsityskeskeiseksi – kohuja on ilmeisesti mukava olla luomassa ja asioiden käsittäminen oman asian ajamiseksi tai vastapuolen mollaamiseksi tuntuu olevan kovin helppoa. Hauska, että sama teksti taipuu molempiin. 😀  Enää ei malteta kysyä ymmärsinkö oikein vai tarkoititko todella noin. Vastuu on toki kirjoittajallakin.

Ymmärrän, että kaikki viljelijät eivät syystä tai toisesta halua olla luomuviljelijöitä. Se on heidän perusoikeutensa ihan niin kuin meidän lastemme perusoikeus on syödä ruokaa, josta eivät sairastu.

Joskus tuntuu, että omille ajatuksilleni ei ole sopivaa paikkaa. Toisille jutut ovat liian vihreitä ja toisille taas eivät riittävän vihreitä.

Luomulaakso on blogi, jossa käsitellään paljon luomua, mutta myös omaa arkeamme, omia kokemuksiamme ja elämäämme aina perusarjesta puutarhanhoitoon. Kokeilemme paljon uusia luomutuotteita ja kirjoitan niistä kokemuksiamme. Esimerkiksi uudet ja vanhat  luomua tuottavat tilat ovat valtavan mielenkiintoisia ja ilolla kokeilemmekin meille ennen tuntemattomia tuotteita tulivat ne sitten kaupan hyllyltä tai suoraan tilalta.  Luomu on meille sydämen asia. Ilman luomutuottajia voisivat lapsemme huonosti.  Toivon, että luomutuotanto lisääntyy, sillä samalla kasvaa myös oma elintarvikevalikoimamme. Näen, että luomu on hyvä ympäristöllekin. Kannatan luomua.

Luomulaakso on luomu/ekoblogi, mutta se ei ole sellainen ekoblogi, jossa ei rokoteta lapsia tai jossa hifistellään uusilla superfoodeilla, vaikka meilläkin taitaa olla yksi sellainen jatkuvassa käytössä.  Luomulaakso on ekoblogi ihan tavallisesta erityislapsiperheen arjesta ja meidän arjessamme syödään luomua kreetalaisella twistillä, mutta ei noudateta niin minkään valtakunnan muotidieettejä ja lapsetkin ovat saaneet pienenä aina välillä purkkiruokaa. Viljelemme osan vuoden vihanneksista kotona, keräämme villivihanneksia ja ekoilemme siellä, missä se tuntuu toimivalta. Itse näen, että arkemme on enemmän sellaista isoäidinaikaista elämää höystettynä nykymukavuuksilla. Eikö menneestä ja nykyisyydestä voi ottaa käyttöön sen, mikä vaikuttaa parhaalta ja toimivalta?



web counter


Miksi me syömme luomua – koulussakin

Espoolaisäitien  taistelu paremman ruuan puolesta on noussut otsikoihin. Ihan ajan tasalla en ole tapahtumista, sillä aika ei ole riittänyt kaikkien mutkien seuraamiseen, mutta se nosti mieleeni oman taisteluni lastemme terveyden puolesta muutama vuosi sitten.

Meidän lapsemme syövät luomua. Mitään ruoka-ainetta ei ole postettu, mutta kaikki on todellakin luomua ja voin kertoa, että luomun saatavuus seitsemisen vuotta sitten oli kurjempi, kuin mitä se tänä päivänä on. Siinä vaadittiin välillä roppakaupalla salapoliisin taitoja, jotta pöytään saatiin vaihtelua ja päästiin maistelemaan erilaisia makuja.

Ennen kuin siirryimme luomuun lapsemme kärsivät jatkuvasti ihottumista ja suolisto-oireista. Päivästä toiseen jatkuva väsymys ja huono olo olivat raastavia. Ensin poistimme ruokavaliosta kaikki lisäaineet, mutta se ei muuttanut tilannetta ratkaisevasti, mutta hiukan kuitenkin. Monen monituista paikkaa saimme ravata läpi ennen kuin saimme tarvitsemamme avun. Se oli rankkaa aikaa ja vanhoja tekstejä lukiessani pystyn muistamaan oman tuskani ja kiukkuni, kun asiat eivät selvinneet ja mikään ei ratkennut. Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen oli hirveän turhauttavaa, mutta se oli tehtävä.

Minä tulen aina ensimmäisenä olemaan äiti ja puolustamaan lapsiani ja heidän tulevaisuuttaan.

Alusta asti oli selvää, että koulut ja muut vastaavat eivät voi tarjota lapsillemme ruokaa ja pyysimmekin, että saisimme laittaa lapsille oman ruuan mukaan. Useammasta paikasta meille väitettiin, että kouluun ei saa tuoda omia ruokia ja kouluruokaa on pakko syödä, sama koski myös päivähoitoa ja esikoulua.  Se tuntui hirveän väärältä ja kohtuuttomalta. Myös se tuntui pahalta, että meidän vanhempien havaintoja lapsemme tilanteesta vähäteltiin ja joskus jopa ihan suoraan pilkattiinkin. Päivähoito, esikoulu, koulu – mikään niistä ei voi lapsille, etenkään yksittäiselle lapselle, luomu tarjoilla ja erityisruokavalioon tarvitaan aina lääkärintodistus, jos kyse ei ole uskonnollisista syistä.

Emme kuitenkaan koskaan vaatineetkaan, että lapsemme saisivat ruokaa koulusta.  Pyysimme vain, että meidän lapsemme saisi tuoda mukanaan ruuan, josta ei sairastu. Tilanne meni niinkin pitkälle, että jouduimme vakavissamme pohtimaan kotikoulun mahdollisuutta ja blogin kommenttiosiossa vilahtelivat humoristiset heitot uuden uskonnon perustamisesta, koska uskonnolliset syyt kelpaavat syyksi erilaiseen ruokavalioon. Nuo olivat niitä ihanan keventäviä hetkiä, jotka auttoivat jaksamaan valtavan roskavuoren yli. Kuraa satoi niskaan ja yksi äiti ei ihan kaikkeen pysty – ei vaikka isäkin oman apunsa kekoon kantoi.

Monen monituista kertaa olimme omakohtaisesti kokeilleet, lastemme tietämättä, vaihtaa ruoka tavallisesti tuotettuun. Lopputulos oli aina sama. Oireet palasivat. Toiseksi vanhin lapsemme kärsi suurimmat oireet kokeilumme nimissä. Onpa hän joutunut ensiapuunkin kasvojen turvottua. Pääasiallisin oire oli kuitenkin polvitaipeet ja sääret, jotka menivät rikki ja verivanat vuotivat kohti nilkkoja. Silti meille sanottiin, että olemme väärässä ja havaintomme mitätöitiin. Verivanoja oli kuitenkin aika vaikea kuvitella.

Nyt, monta vuotta myöhemmin voin sanoa, että läpi käymämme taistelu oli kaiken sen vaivan arvoista.  En ole hetkeäkään katunut kaikkea sitä, mitä jouduin käymään läpi saadakseni lapsillemme mahdollisuuden syödä ruokaa, josta he eivät sairastu. Loppujen lopuksi meillä oli kuitenkin matkassa roppakaupalla onneakin, sillä kriittisimmällä hetkellä löytyi oikea ihminen, joka kuuli hätämme ja erotti olennaisen epäolennaisesta.

Se, että oikeus tuoda oma ruoka meiltä ensin järjestelmällisesti evättiin, aiheutti esimerkiksi sen, että Rasmus ei koskaan saanut tarvitsemaansa kuntoutuksellista päivähoitoa. Se kismittää kyllä, sillä siitä olisi ollut valtavasti apua Rasmuksen tilanteessa. Tämä on ikävä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun oikeuksia lähdetään polkemaan. Se, että joku piti tiukasti kiinni omista näkemyksistään esti lasta saamasta apua, joka hänelle kuului. Se on hirveän surullista ja tavattoman väärin.

Se on nyt kuitenkin mennyttä ja olemme onnellisia siitä, että nykyinen koulu ja sen henkilökunta ovat avarakatseisempia tai ainakin osaavat suhtaua asiaan oikein ja pitää henkilökohtaiset mielipiteet, jos heillä sellaisia on,  ominaan.

Kahdella pojallamme on lääkärintodistukset. Kolmannellekin ilmeisesti täytyy vastaavanlainen paperi tulevaisuudessa hankkia, jotta asiat sujuisivat yksinkertaisemmin.  Todistuksissa lukee, että vanhemmat ovat valmiit ruuan lapsille valmistamaan ja ruokavalio, jota noudatamme ei ole haitallinen lapsille. Tällä paperilla on uskomaton mahti, mutta sen saaminen oli hirveän työn takana. Turha paperi on  siinä mielessä, että oikeasti sellaista ei edes tarvitse. Silti katson, että se on hyödyllinen, sillä lääkärintodistus oikoo mutkia kummasti ja tasoittaa asioita muutenkin ja lopettaa turhan vatvomisen joidenkin ihmisten kohdalla.

Meidän lapsemme syövät ihan joka päivä tavallista ruokaa, luomuna, omista ruokatermoksistaan.

Postaukseen jatkoa täällä.

Lääkärintodistus

Vanhimman pojan kanssa oli lääkärintodistus vielä hakusessa. Toisen kohdallahan se saatiin kuntoon jo viime syksynä. Uskomattoman vaiherikas matka on jouduttu kulkemaan ennen kuin molemmille pojille kyseinen paperi on saatu.

Nyt saatu todistus tukee meidän tähän astisia havaintojamme ja siinä todetaankin, että lapsen ruokavalio on monipuolinen ja sisältää lapsen tarvitsemia ruoka-aineita riittävästi. Lääkäri kirjoitti myös, että tarjoamastamme ruokavaliosta ei ole lapselle mitään haittaa ja viranomaisten ja koulun tulisi ruokavalio lapselle sallia.

Tuntuu kummalliselta, että pelkästään luomun käyttäminen aiheuttaa näin paljon epäluuloja ja vääriä kuvitelmia. Täytyy todella olla valmis todistamaan, että lapsi saa tarvitsemansa ravintoaineet ja että ruokavalio todella on monipuolinen ja vielä lääkärintodistuksen jälkeenkin tuntuu aina joku epäileväinen löytyvän. Huvittavinta ehkä koko sopassa on, että lause ”ruokavaliosta ei ole lapselle mitään haittaa” on se äärimmäisen tärkeä.

Joidenkin kanssa on käyty enemmän ja vähemmän henkeviä keskusteluja siitä, saako lapsi elämyksiä ruuan kautta. Siis pääseekö kokeilemaan uusia ruoka-aineita ja eri maiden ruokia. Noina hetkinä huokaan mielessäni, hymyilen ja vastaan: Totta kai saa! Ja sitten saan taas selittää meidän ruokakäytäntöjämme ties kuinka monetta kertaa.

Ei luomun käyttäminen tarkoita sitä, etteikö keittiössä saisi luotua niin kotimaista, kreikkalaista, italialaista tai kiinalaista ruokaa. Melkein kaikkea saa luomuna. Ja kysynpä vain, että kuinka monen kotona laitetaan aina jotain erilaista ja ihmeellistä. Tuskinpa missään. Ja kuinka monelta aletaan kysellä, milloin viimeksi laitoit hernekeittoa.  Kyllä se arki tuppaa pyörimään niiden tutumpien ruokalajien ympärillä. Toisilla se on makaronilaatikko tai jauhelihakastike ja toisilla taas linssipata tai valkopapuja tomaatissa. Makunsa ja tottumuksensa kullakin.

LÄÄKÄRINTODISTUS

Kädessäni on lähes uunituore lääkärintodistus! Viimeisin käyntimme selvittelemässä pojan ”allergioita” tuotti tulosta. Tosin testeissä reaktionpoikasta saatiin lähinnä koivulle ja keväisin meillä kyllä niiskutellaankin aika tavalla. Atooppinen iho todettiin pojalla olevan, mutta se nyt ei ole mitään uutta. Edesauttaa kyllä sitä, että reaktioita erilaisille asioille saattaa tulla helpommin. Joka tapauksessa käynnistä jäi tälläkertaa hyvä mieli ja koko henkilökunta oli asiallinen ja ystävällinen. Koimme, että meitä ymmärrettiin ja meidät otettiin vakavasti. Paljon muuta ei sitten voikaan vaatia! 🙂

Lääkärintodistus lopettaa nuorimmaisen osalta kaikenlaiset ongelmat niin tulevan esikoulun, koulun ja muun sellaisen osalta. Lääkäri toteaa paperissa, että kokemuksen perusteella lapsi voi luomuruualla paremmin ja vanhemmat ovat valmiit luomuruokaa lapselle mukaan laittamaan. Hän lisää myös, ettei luomuruokavaliosta koidu lapselle minkäänlaista haittaa ja ruokavalio tällaisenaan tulisi lapselle sallia.

Viime aikoina olen myös selvitellyt, miten asiat oikein ovat päiväkodeissa ja kouluissa. Olen joutunut soitamaan aikamoisen korkeille tahoille, jotta vastauksen sain seuraavaan kysymykseen: Onko Suomessa olemassa päiväkotiruokapakko tai kouluruokapakko. Vastaus on yksinkertainen. Ei ole.

Sen sijaan on olemassa oikeus niin päiväkotiruokaan kuin kouluruokaankin, mutta pakkoa ei ole.

Kouluilla ja päiväkodeilla on velvollisuus lapsille ruokaa tarjota. Se, että kaikki syövät koulu-/päiväkotiruokaa on enemmänkin käytäntö. Koulupäivä ei ole koulupäivä, jos ruokaa ei ole tarjottu. Yllätävän moni asia on siis kiinni ruuasta. Vanhemmilla on kuitenkin oikeus ilmoittaa, ettei lapsi tarjottua ruokaa syö. Tämä olisi suotavaa tehdä kirjallisena. Oikeutta ei ole kuitenkaan vaatia jotain tiettyä ruokavaliota, jos asiasta ei lääkärintodistusta ole. Tämä on ihan järkevää. Kouluruokailusta tulisi muuten aikamoinen viidakko ja äärimmäisen vaikeasti toteutettava! Vanhempien oikeudesta kieltäytyä kouluruuasta ei kuitenkaan paljon puhuta – ei edes silloin, kun ruoka uhkaa tulla kynnyskysymykseksi. Ihmettelenkin kovasti miksi? Mikä asiassa on loppujen lopuksi niin vaikea? Mekin olimme alusta asti  valmiit laittamaan esim. kunnan esikouluun lapselle eväät, joita ei tarvitse edes lämmittää! Kenellekkään ei siis koidu asiasta mitään haittaa tai edes suurta vaivaa.  Lapsi osaa kaivaa eväät repusta ja istua toisten kanssa syömään.

Luulisi, että nykyaikana olisi totuttu erilaisuuteen ja oltaisiin valmiita hyväksymään sitä edes ruokailun muodossa. Eivät kaikki kuitenkaan voi syödä samaa – syystä tai toisesta. Toisilla syy on uskonnollinen ja toisilla esimerkiksi allergia. Kasvisruokavaliokin on olemassa ja sen pohja lienee lähinnä eettinen. Miksi kaikki nuo vaihtoehdot olivat hyväksyttyjä, mutta meidän ruokavaliomme ei, vaikka emme pyytäneet yhtään ainoaa ruuanmurusta keneltäkään! Ei voi kuin ihmetellä. Monen paikan mukaan meidän lasten olisi ollut pakko syödä tarjottua ruokaa. Tuntuu oudolta, kun tietää, miten asiat oikeasti ovat.

Jo tuolta pohjalta – ilman lääkärintodistusta – olisimme päässeet eteenpäin, mutta kieltämättä on helpompaa, kun lääkärintodistus on. Tällatavoin vältetään ainakin osa siitä uskomattomasta ennakkoluulojen ja epäilysten määrästä, johon olemme niin monessa paikassa saaneet törmätä. Onneksi toisenlaisiakin paikkoja ja ihmisiä on ollut olemassa. Loppujen lopuksi niin moni asia on kiinni ainoastaan ymmärryksestä ja hyvästä sydämestä – ikävää, että ne tuntuvat olevan niin monilla alueilla katoamaan päin.

Lasten allergiatestit

Tänään oli lastemme kauan odotettu allergiatutkimus.  Kaiken piti selvitä tänään ja huolten piti olla ohi. Toisin kävi.

Tapasimme tänään kaksi lääkäriä. Toisen, joka ymmärsi tilanteemme ja toisen, joka ei selvästikään pitänyt luomusta tai mistään siihen liittyvästä ja mietti asiaa kunnan ja kulujen kannalta eikä niinkään lastemme. Lopputulos on sekava, mutta niin olivat perustelutkin.

Ensimmäinen lääkäri keskusteli kanssamme asiasta niin kuin pitikin, mutta tuumi sitten, ettei hänen valtuutensa riitä asiasta päättämiseen ja niinpä huoneeseen tuli toinen lääkäri, titteliltään korkeampi. Meille kerrottiin ummet ja lammet siitä, kuinka kyseisiä asioita ei voida tutkia allergiatesteillä, mutta nuo asiathan me jo toki tiesimme.

Sitten ehdotettiin siedättämistä lisäaineille ja torjunta-aineille. Puhuttiin myös siitä, että olisi kovin väärin lapsia kohtaa, jos heihin alettaisiin testata torjunta-aineita ja tästä olimme aivan samaa mieltä, mutta  samaan hengen vetoon kuitenkin ehdotettiin, että lapsillemme voisi kokeilla torjunta-aineita kouluruuan muodossa.

On siis väärin testata lapsia sairaalaoloissa torjunta-aineilla, mutta koulun ruokalassa se on täysin sallittua? Ja koska käytetyt torjunta-aineet ovat sallittuja, ei niiden kohdalla pitäisi kuulema olla mitään hätää.

Lapsemme eivät myöskään virallisten luokitusten mukaan voi olla kyseille aineille allergisia. Tämä on sellainen pilkun viilauskohta, että jokaista vanhempaa ottaisi päähän. Kyse on valkuaisaineesta, jonka avulla allergiat määritellään. Ja koska torjunta-aineissa ei luonnollisestikaan tätä ole, ei niille siis tietenkään voi olla allerginen. Ja ruoka ei hänen mukaansa vaikuta terveyteen tällä tavalla. Onhan se mukavaa, että me halomme hiuksia, jonkin asian tarkasta määritelmästä. Oli sitten allergiaa tai ei niin jotain asialle olisi meidän mielestämme tehtävä.

Meitä kehotetiin vain jatkaamaan kortisnonin käyttöä. Niin se valitettavasti taitaa olla, että monesti tykätään  hoitaa oiretta eikä niinkään syytä.

Automatkalla kotiin mieheni ja minä keskustelimme. Olimme molemmat vihaisia. Emme voineet ymmärtää ajatusta, jonka varjolla poljetaan heikompia ja ajattellaan vain rahaa.

Toinen lääkäreistä oli tosiaan ihan mukava ja vaikka hän ei allergiatodistusta voikaan kirjoittaa, saamme häneltä kuitenkin paperin, jonka pitäisi auttaa meitä eteenpäin ruoka-asiassa. Ainakin niin, että lapsi saa ottaa helpommin eväät mukaansa eikä häntä pitäisi pakottaa syömään koulussa tavallista ruokaa. Se toinen lääkäri – hänestä ei meillä taida olla oikein mitään hyvää sanottavaa. Hän oli taitava sivuuttamaan asioita ja tavoissakin oli toivomisen varaa, sillä lähtiessään hän ei hyvästellyt meitä lainkaan.

Koko tapaamisesta jäi kaiken kaikkiaan paha olo. Kysyimmekin heiltä, että mitä ihmettä meidän sitten oikein pitäisi tehdä. Polkeehan moinen asia jo lastemme ihmisoikeuksia. Eikö ruoka, josta ei sairastu kuuluu jokaisen oikeuksiin? Vastaus oli, että kyllä kuuluu, mutta he eivät voi asialle mitään. Lääketiede, kun ei oikein pysty näitä asioita tutkimaan. Jos kyse olisi vaikka porkkanasta, niin ei mitään ongelmaa olisi. Jos testissä ei tule oireita, mutta käytännössä tulee niin porkkanaa vältetään. Sama ei kuitenkaan käy torjunta-aineiden kanssa, koska niille ei voi olla allerginen sanan virallisessa merkityksessä.

Jokunen kuukausi sitten jonkun lukijani huulena heitetty oman uskonnon perustaminen alkaa kuulostaa uskomattoman houkuttelevalta. Uskonnolliset syyt kelpaavat  ilman todisteluja mutta se, että väärä ruoka pistää ihon vuotamaan verta ei. Ajatus tuntuu järjettömältä. Lastemme  oireet eivät ole kuulema riittävän vakavia.

Ihmettelenmme myöskin lääkärin kommenttia kuntien säästötoimista. Miten kunnan asiat kuuluvat lääkärille? Eikö hänen pitänyt hoitaa potilasta eikä kuntaa?

Nyt siis odottelemme paperia, joka ehkä auttaa meitä. Mukavampi lääkäri todellakin ymmärsi ongelmamme ja tajusi, että olimme käyneet pitkän matkan tähän pisteeseen.

Tekisi mieleni sanoa jotain muutakin, mutta ajatukseni eivät ole kovinkaan painokelpoisia tai mieltäylentäviä, joten jätänpä ne sanomatta.  Aika kiukkuinen ja huolissani olen vieläkin.