Leivonta,  Piirakka,  Ruokakorin Reseptit

Lehtikaalipiirakka fetalla

Lehtikaalipiirakka fetalla

Lehtikaali on hyvää ja tällä hetkellä harmittaakin kovasti, etten sitä aiemmin ole paljon viljellyt.

Ensikesänä olisi tarkoitus viljellä kyseistä herkkua mahdollisimman paljon. Lehtikaali on hyvin vitamiinirikas ja muutenkin varsin terveellinen kasvi. Positiivista on myös se, että lehtikaali selviää vielä pakkasella ja lumenkin alta sitä sopii vielä poimia. Ihanteellinen kasvi siis kaikin puolin!

Tämä lehtikaalipiirakka on hyvänmakuinen sekä helppo ja nopea valmistaa. Samalla reseptillä teen myös pinaattipiirakkaa eli jos lehtikaalia ei satu käsiinsä saamaan niin sen voi helposti korvata pinaatilla.

Tällä kertaa surautin täytteen ainekset hienoksi sauvasekoittimella. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkän tarpeen vaan palaset toimivat piirakassa myös hyvin. Mainittakoon vielä, että vaikka suolaa ei ylenmäärin olekaan hyvä käyttää niin vihreiden kasvisten kanssa sitä ei ole hyvä ihan pihisti laittaa, sillä ilman suolaa vihreät eivät maistu lainkaan niin herkulliselta kuin kunnolla suolattuina.

600 g lehtikaalia
2 isoa sipulia
5-6 munaa
3-4 valkosipulinkynttä
4 dl maitoa (tai kermaa)
150 g fetaa
60 g manteleita (kuorineen tai ilman)
suolaa
mustapippuria

1. Huuhtele lehtikaali. Poista ruoti ja paloittele lehdet. Silppua sipuli.
2. Pehmennä lehtikaalit ja sipuli pannulla.
3. Lisää jäähtyneeseen seokseen maito, muna, mausteet ja valkosipuli. Sekoita ja surauta hienoksi sauvasekoittimella niin halutessasi.

Piirakkapohja: (uunipannullinen)

n. 500 g vehnäjauhoja ja tai sekoitus erilaisia jauhoja
250 g pehmeää voita
1 tl suolaa
hiukan vettä tarvittessa

1. Nypi sekaisin voi kuivat aineet. Lisää tarvittaessa vettä tai jauhoja. Levitä taikina uunipannulle. Itse käytin tällä kertaa enimmäkseen täysjyväspelttiä ja hiukan vehnää. Kokeilemalla selviää parhaiten, minkälaisesta pohjasta itse pitää eniten.
2. Kaada lehtikaaliseos taikinapohjalle ja ripottele päälle silputut mantelit sekä fetajuusto.
3. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

R_piirakka_lehtikaali1

hits counter



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.