Kasvis,  Kreikka/Välimeri,  Ruokakorin Reseptit,  Valikoidut

Kreikkalainen hummus

Hummusreseptejä lienee yhtä monta erilaista kuin on tekijöitäkin. Isoimmat erot lienevät siinä, kuinka paljon joukkoon laitetaan tahinia. Määrät nimittäin vaihtelevat parista ruokalusikallisesta todella siihen, että kikherneitä ja tahinia on sama määrä. Mikään niistä ei taida olla se ainoa oikea ja itselleen parhaan version saa selville vain kokeilemalla.

Itse teen hummuksen yleensä alla olevan ohjeen mukaan, mutta joskus teen sellaistakin versiota, jossa on paljon vähemmän tahinia – tosin lähinnä siksi, että tahini alkaa olla loppu. 😀  Tahinin reseptin voit katsoa täältä tai käyttää kaupan valmista tahinia.

Kreikkalainen hummus

 

Hummus taipuu moneen. Käytämme sitä paljon leivän päällä, osa lapsista syö sitä suoraan lusikalla kupista, mutta mahtavaa on myös dipata porkkanoita, kukkakaaleja ja parsakaaleja tähän välimerelliseen herkkuun! Usein hummus on ollut katettuna perjantaiseen mezepöytäämmekin ja aika ajoin tarjoan sitä lapsille välipalana kasvisten ja tuoreen leivän kera.

400 g keitettyjä kikherneitä (suoraan purkista tai itse keittäen)
150-200g tahinia
4-6 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä
0.5 dl vettä
n. 1 dl sitruunamehua
1 tl paprikajauhetta
suolaa (suolaa ei yleensä tarvitse lisätä, jos käyttää säilykeherneitä)
mustapippuria

1. Liota kikherneitä yön yli. Kaada liotusvesi pois. Keitä vähintään kaksi tuntia. Säilykeherneitä käyttäessäsi avaa purkki ja valuta herneet.
2. Kaada kikherneet, valkosipulinkynnet ja tahini monitoimikoneeseen ja surauta tahnaksi.
3. Lisää joukkoon mausteet ja sitruunamehu.
4. Lisää joukkoon öljy.
5. Lisää joukkoon kiehautettu vesi, jos massaa tavitsee ohentaa.

Koristele oliiviöljyllä, persiljasilpulla sekä paprikajauheella.

Paprikajauheen tilalla voi käyttää juustokuminaa.

 

R_hummus02


web statistics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


11 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.