Avainsana-arkisto: ravintola wild

Hanki herkkusi tilalta

Hanki herkkusi tilalta
Kuvakaappaus Osta Tilalta! -sivustolta.

Eilen kävin kuuntelemassa Osta Tilalta-päivän infotilaisuutta Mikonkatu kuudessa sijaitsevassa uunituoreessa Ravintola Wildissä. Kokemus oli mukava niin ruuan kuin informaationkin puolesta ja kotiin lähdinkin intoa uhkuen, sillä tämän jälkeen toivoin vieläkin enemmän pääseväni lauantaina käymään jollain tilalla.

ostatilalta02 (2)

Hanki herkkusi tilalta

Osta Tilalta! -päivä pyörähtää jo toisen kerran ja 16.9 onkin jälleen oiva tilaisuus päästä kurkistamaan kotimaisille maatiloille. Joukossa on niin tavanomaista tuotantoa kuin luomuakin ja tilojen joukkoon mahtuu paljon erilaisia vaihtoehtoja aina lihantuotannosta kasvienviljelyn ja kaikkea siltä väliltä. Pohjoisin mukana oleva tila löytyy Kittilästä saakka.

Tässäpä siis oiva tilaisuus tutustua tiloihin, lähiruuan tuottajiin ja heidän arkeensa.

ostatilalta06 (2)
Osta tilalta
! -päivä näki  päivän valon kaksi vuotta sitten.  Jo silloin MTK:n  ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi tuumi, että maatiloilta pitää nähdä ruokapöytään ja ruokapöydistä maatiloille. Osta tilalta! – päivän perusajatus kiteytyykin juuri tuohon lauseeseen. Tuottajan ja kuluttajan kohtaamiseen, joka parhaimmillaan voi antaa molemmille osapuolille hyvin paljon.

ostatilalta05 (2)
Ravintola Wildin riistapiirakka sekä karpalomehua.

Kiinnostus lähellä tuotettua kohtaan kasvaa koko ajan

Kuluttajat ovat jo pidempään arvostaneet lähellä tuotettua ruokaa. Läpinäkyvyys ja lyhyt ruokaketju ovat asioita, joita moni kuluttaja punnitsee valitessaan ruokakorinsa sisältöä. Ruualle ja sen tuotannolle halutaan kasvot. Tuotteiden tuoreus ja tuotannon eettisyys kiinnostavat.

Osta Tilalta! – päivä on yksi tavoista tuoda tuottajat ja kuluttajat yhteen. Kuluttaja voi omin silmin todeta, millaisessa ympäristössä hänen ruokapöytäänsä päätyvä ruoka tuotettaan. Etenkin lapsiperheille tämä on oiva tapa päästä tutustumaan miten ja missä ruokaa tuotetaan. Maatilakäynti on lapsille aina elämys ja samalla koko perhe pääsee kätevästi täyttämään ruokakaappiaan nyt tutummaksi tulleen tuottajan työn hedelmillä.

Tänä vuonna tiloja on aiempaa vuotta enemmän mukana eikä ihme, sillä viime vuoden hyvät kokemukset päivästä ovat omiaan lisäämään niin tuottajien kuin kuluttajienkin kiinnostusta. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut jo yli 180 maatilaa ja ruuantuottajaa ympäri Suomen.

ostatilalta04 (3)
Hunajaista suklaata.

Mikä on sinun lähitilasi?

Minun oma lähin Osta Tilalta! -päivään osallistuva tila lienee joko Mainio Puutarha Vihdin Haimoossa tai sitten Karkkilan Alimmaisten kylässä sijaitseva Kiven Säästöpossu. Molemmat ovat tulleet tutuiksi mm.  REKO lähiruokarenkaista. Molemmissa olen käynyt myös ihan paikan päällä ja Kiven Säästöpossussa aika useinkin, sillä luomupossunlihaa on tullut hankittua sieltä jo kymmenisen vuotta.

Osta Tilalta! -sivustolla on kätevä hakukone, jolla saa näppärästi etsittyä tiloja.  Sivustolla on myös ohjeet, kuinka osallistua Osta Tilalta! -päivän kilpailuun.

Millä tilalla sinä ajattelit lauantaina vierailla?

—————————–

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria, jollei toisin mainita



hit counter