Äijä, Äijö sekä Suvi

Kuva_tukiviittoma1Meidän pienimmäinen on viimeisten viikojen aikana todella innostunut tukiviittomista. Hymy on korvissa asti, kun uusi viittoma otettaan käyttöön ja nykyisin Kasper viittoo myös itse – tosin hiukan sinne päin, mutta ymmärrettävästi. Sanoja ei vielä paljon tule ja monet niistä ovat niin samankaltaisia, vaikka tarkoittavatkin eri asiaa, että jopa omalle perheelle niiden erottaminen toisistaan on aika ajoin hyvinkin haasteellista. Vielä olemme selvinneet, mutta useampi hassu hetki on saatu kokea väärin ymmärrystenkin kanssa.

Isoveljien nimet ovat tällä hetkellä aika iso mysteeri. Mikael ja Rasmus eivät suinkaan ole Mikael ja Rasmus vaan Äijä ja Äijö. Kukaan ei tiedä miksi. Sanat ovat hyvin oudot ja Kasperin ihan itse keksimät, sillä ei edes sana äijä ole meillä käytössä. No, monet iloiset hetket olemme noiden uusien nimien myötä saaneet ja pojat itsekin nauravat uusille nimilleen. Melkein sääli, kun poika jonain päivänä  oppii veljiensä nimet oikein! 😀

Onneksi on viittomat! Tänään aamusella otimme uuden viittoman käyttöön. Juusto. Se on yksi Kasperin herkuista. Suvi, Suomen viittomakielten verkkosanakirja onkin tullut hyvin tutuksi, mutta kaikkea ei sieltäkään löydy. Onneksi ympärillä on ystäviä, jotka auttavat. 🙂

Kasperille viittomat tuovat turvaa. Hän tulee ymmärretyksi niiden avulla varmemmin ja kiukku turhautumisen takia jää enemmän pois. Pienen kasvaessa alkavat selitettävät asiatkin monimutkaistua. Enää ei riitä pelkkä vaippa, ruoka ja pallo. Nyt halutaan jo selittää asioita. Siihen eivät vielä tukiviittomat riitä, mutta auttavat kuitenkin hiukan. Perusarki niiden kanssa on helpompaa ja kaikilla on mukavampaa, kun ymmärrämme toisiamme paremmin.

Ei ole olemassa lasta, joka ei viittomista hyötyisi. Jo vauvana viittomat auttavat tunnistamaan ja ymmärtämään asioita ja nyt taaperona niiden avulla voi pienikin kommunikoida ihan itse, vaikka sanoja ei vielä olekaan. Sanat ja tavut elävät, muuttavat muotoaan päivittäin, mutta tukiviittomat eivät. Näköhavainto vahvistaa asioita ja niiden oppimista. Viittomat auttavat myös muistamaan sanojen merkityksiä. Kuvakorttien ohella tukiviittomat ovatkin oiva apu lapsiperheen arjessa.

Paljon olen kuullut sitäkin, että jonkun lapsi ei vain halunnut puhua, mutta kun lapselle luvattiin hankkia ties millainen hieno lelu niin johan alkoi taapero puhua! Ei liene olemassa lasta, joka ei halua puhua – tai on, mutta silloin puhutaan jo jostain muusta kuin ”vain” kielenkehityksen vaikeudesta. Valikoiva puhumattomuus kuuluu toiseen kategoriaan ja siihen on eri hoitokeinot. Olemme myös kuulleet, että kyllä poika puhuu, kun ette vain ymmärrä sitä niin helpolla! Molemmat ovat seikkoja, joita on jaksettu viljellä jo ensimmäisen lapsemme syntymästä lähtien. Olen aika kyllästynyt molempiin kommentteihin ja ihmisten ajattelemattomuuteen.

Mieleenikään ei ole tullut lakata ymmärtämästä lastani. Ei missään vaiheessa.  Jokainen voi kuvitella millaista tuhoa tekee lapsessa se, että häntä ei tahallaan ymmärretä. Riittävän vaikeita ovat jo ne hetket, jolloin ei ihan oikeasti ymmärrä, vaikka kuinka yrittää. Jokaisen lapsen kohdalla olen itkenyt omaa riittämättömyyttäni.

Lapsella on oikeus tulla ymmärretyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on ja hänellä on myös oikeus saada apua ja tukea ilmenneiden vaikeuksien voittamiseksi. Tuki, ymmärrys ja hyväksyntä kuorrutettuna lämpimällä rakkaudella ovat avaimet hyvään itsetuntoon.

Erityislapsen arki on joskus enmmän kuin raskasta ja sitten taas ihan samanlaista kuin kaikilla muillakin. Ihana on seurata kuinka pikkuinen katsoo uutta viittomaa ja oppii sitä käyttämään. ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *