Raikastamon luomuiset juomat: vanhat rakkaat ja uudet odotetut
Raikastamon mehut ja limut ovat ilmestymisensä jälkeen valloittaneet meidän perheemme sydämet. Ei siis ihme, että Raikastamon ensimmäinen tuote, Luomu Omenamehu, voitti Vuoden luomutuote palkinnon vuonna 2009. Tuotteet ovat käyneet pikku hiljaa tutuiksi automatkojen myötä. Kaupoista Raikastomon juomia löytyy mukavasti, mutta myös monet kahvilat – niin pienet kuin suuretkin – pitävät…
Kasvilamppuja ja malttamattomuutta
Siemenkuormaa odotellessa on ollut hyvä aloitella kevätsiivous. Kohta on käyty läpi yksi vaatehuone, pesty ja puunattu sen nurkat ja pyykkätty kaikki hyllyillä olleet tekstiilit. Seuraavaksi olisi vuorossa toinen vaatehuone, mutta siinä välissä ehtii hyvin valmistella paikkoja taimikasvatukselle. Tänä keväänä ajattelin viritellä käyttöön myös muutama vuosi sitten hankkimani kasvilamput, sillä aikaisin…
Kiitollisia ajatuksia flunssan keskellä
Kohta on viikko mennyt sairastaessa. Sinänsä ihan hyvä niin, koska tämän vuotinen flunssa alkoi poikkeuksellisesti eikä oikeastaan ollut flunssaisen kipeäolo, kun yhtenä päivänä päätin suunnata kulkuni terveyskeskukseen lähinnä siksi, että keuhkoihin pisti tolkuttomasti. Kuvittelin lähinnä hankkineeni taas keuhkoputkentulehduksen tai vastaavaa. Ilmoittautumisesta pääsinkin sitten ihan samantien lääkärin pakeille – siis istuin…
Kokonainen broileri
Kemikaalicocktailissa pähkäiltiin luomubroileria ja luonnosta vieraantumista. Olen törmännyt samankaltaisiin asioihin ystävieni keskuudessa. Joukossa on niin vegaaneja kuin lihansyöjiäkin. Yllättävän moni kauhistuu, jos eteen heitetään päätön kana ja sanotaan, että teehän ruokaa. Ystävät ovatkin sanoneet, että ei se ruuanvalmistus vaan se kuollut eläin. Siihen ei haluta koskea. Kemikaalicoctailissakin todettiinkin osuvasti, että…
Ensimmäinen tilaus Raakatorilta
Viime torstaina meille kotiutui ensimmäinen tilaus Raakatorilta. Toimitustavaksi valitsin tällä kertaa noutopisteen, josta veljeni kävi tilaukseni poimimassa, koska tilauksen tekemisen aikoihin selvisi, että meidän aikataulumme heittäisivät ympäri koko loppuviikon eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta ehtiä ajoissa tuotteita noutamaan. Ei myöskään ollut mahdollisuutta olla kotona Raakatorin toimituspäivänä. Onneksi on pelastava veli!!!…