Lapset,  Lemmikit

Meidän Muru

Marraskuun puolessa välissä perheemme kasvoi koiranpennulla. Tiibetinspanieli Muru (Fairytalehill’s Quantum Queenie) saapui uuteen kotiinsa ja siitä lähtien perheemme elikin taas pitkästä aikaa koiranpentuarkea.

Alku lähti mukavasti käyntiin ja nyt on takana jo kaksi rokotuskertaa ja kevään alkavaa punkkisesonkia varten resepti valmisteeseen, jonka pitäisi pitää punkkikriisit kurissa. Muru nimittäin nukkuu yhden lapsen jalkopäässä ja punkkitarkastuksista huolimatta voi jokunen kappale noita pikku mönkiäisiä mennä ohitse ja muutenkin ajattelen, että punkeilta on hyvä suojata myös koirat.

Meidän Muru

Muru on osoittanut olevansa varsin paljon omaa tahtoa omaava koiraneiti, joka on hyvin perso herkuille. Kouluttaminen sujuukin niiden avulla varsin näppärästi ja Muru osaa jo aika mukavasti istua ja tulla luokse. Tassunkin antaminen luonnistuu jo aikasen mallikkaasti, mutta toki vaaditaan vielä monta mukavaa harjoitushetkeä ennen kuin asiat sujuvat varmasti ja rutinoituvat osaksi toimintaa. Muru on kuitenkin vielä hyvin nuori.

Sisäsiisteyskin on kohtuu hyvissä kantimissa, mutta vahinkoja sattuu vielä silloin tällöin. Harjoittelua helpottaa kovasti se, että koirat saa nopeasti pihalle eikä tarvitse välttämättä alkaa pelata hihnojen kanssa. Aamulla Muru pyytää varsin ponnekkaasti päästä ulos siinä kuuden korvilla viimeistään ja jos on kuvitellut nukkuvansa pidempään vaikkapa viikonloppuna, niin sen voi kyllä unohtaa. Lähes takuuvarmasti kuuluu pieni vinkuminen ja raapsutus ovelta viimeistään kuudelta ja molemmat koiramme syöksyvät hankeen.

On ollut muuten totuttelemista siinä, että uusi koira on niin pieni, että kirjaimellisesti hukkuu hankeen, kun lumi on vastasatanutta. Edellisestä pienen koiran kanssa eletystä arjesta on niin pitkä aika, että tällaiset pienet käytännönseikat ovat päässeet osaksi unohtumaan. No, onneksi isompi koiramme tekee Murulle tietä ja hangessa on hyvä seurata vanhan koiramme suurissa tassunjäljissä ja omatkin muistot palailevat pikku hiljaa.

Lapsille Muru on ollut ennen kaikkea ystävä arkeen. Kesällä mm. autismikirjon diagnoosin saanut lapsemme on koirasta enemmän kuin innoissaan ja osallistuu jaksamisensa mukaan sen hoitamiseen. Hänelle koira ystäväksi varsinaisesti hankittiinkin. Vastuu on toki aikuisilla, niin kuin aina, kun puhutaan lemmikeistä.

Käymme yhdessä kävelyllä, laitamme koiralle ruuan ja leikimme. Ja toki ihan vain ollaan ja rapsutellaan tuota koiravauvantuoksuista ihanuutta, joka tosin alkaa näyttää pikku hiljaa merkkejä siitä, että ei ole enää ihan niin vauva enää. Ei mene kauaa, kun saavutetaan puolen vuoden ikä ja vuoden ja meillä on käsissämme vauvan sijaan koirateini.

Vanha, jo hiukan harmaantunut löytökoiramme, joka on ainakin yli kymmenen vuoden ikäinen, on ottanut uuden tulokkaan hellästi vastaan. Se on loputtoman kärsivällinen, vaikka pentu roikkuukin milloin sen hännässä, takatassussa tai niskassa. Välillä vanhuksemme nousee ylös ja ravistaa takiaisen pois niskastaan tai ärähtää juuri sopivasti, jotta pentu rauhoittuu hiukan. Ja ulkona, ympärillä aukeavien hankien keskellä innostuu sekin leikkiin, niin että lumi vain pöllyää. Taisi meidän koiravanhuksemmekin nuortua ainakin muutaman vuoden saadessaan uuden ystävän viisi vuotta sitten epilepsian vuoksi menetetyn ystävänsä tilalle.

P.S. Olethan muistanut osallistua jo Luomulaakson luomuiseen Muuti-arvontaa? Arvonta löytyy tämän linkin takaa.



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.




6 Comments

  • marketta konttila

    Voi Muru! <3

    Meillä kanssa piti opetella kävelemään silleen hiihtämällä, kun Mauri meille tuli. Se oli kanssa kohtuu pienen kokoinen ja jatkuvasti jalan alla! ='D

    • Luomulaakson Maria

      On se vain niin, että moni asia on oikeasti erilainen pienen kuin ison koiran kanssa. 😀 Uskomattoman helposti pieneen koiraan kompastuu ja tuntuu, ettei koira osaa lainkaan varoa, ettei jää jalan alle. 😀

  • Sari/Saaranlautasella

    Voi miten suloinen neiti koira Muru onkaan, niin nimensä arvoinen.
    Kuin lelu ja varmasti nopeasti lastenkin hallittavissa, ainakin kokonsa puolesta.
    Mulla herää ajoittain koirakuume, mut menee kyllä yhtä nopeasti ohikin, kun tyttären Akita käy vierailulla, voi sitä karvan määrää 😀 😀 :D.

    Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa!

    • Luomulaakson Maria

      Pikkuisen on omapäinen tämä koiraneiti, mutta nopea oppimaan ja varsin perso makupaloille. Karvaa ei tästä kaverista vielä paljon lähde, mutta tuo meid’n vanhempi koiramme pitää kyllä huolen, että pölynimurille löytyy töitä vaikka joka päivä! Ilman koiraa en kuitenkaan osaa olla! 😀

      Ihanaa alkanutta helmikuuta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.