Eko,  Ruoka

Kokonainen broileri

Kuva_luomunokka1Kemikaalicocktailissa pähkäiltiin luomubroileria ja luonnosta vieraantumista. Olen törmännyt samankaltaisiin asioihin ystävieni keskuudessa. Joukossa on niin vegaaneja kuin lihansyöjiäkin. Yllättävän moni kauhistuu, jos eteen heitetään päätön kana ja sanotaan, että teehän ruokaa. Ystävät ovatkin sanoneet, että ei se ruuanvalmistus vaan se kuollut eläin. Siihen ei haluta koskea. Kemikaalicoctailissakin todettiinkin osuvasti, että sehän on ruumis. Koipireisi on jotenkin neutraali eikä se ole koskaan piipitellyt suloisesti keltaisessa untuvapuvussa ja tuonut mieleen kaikkia niitä lapsuuden pääsiäisiä. Eihän?

Onko se sitten todella niin kamalaa? Eläinhän on jo tapettu. Miksi kasa koipireisiä pannulla tuntuu niin paljon paremmalta kuin kokonainen kananpoika uunissa? Muuttuuko kana vähemmän elolliseksi, kun se paloitellaan osiin?

Yksi kauan siten tuntemani kasvissyöjä sanoi, että voi syödä kalaa, mutta ei muuta lihaa. Kalat eivät kuulema ole niin söpöjä. Juu, eivät kalat minustakaan ole niin söpöjä kuin kanit, lampaat ja muut pörröiset, mutta jotenkin valinta ruuan söpöyden suhteen tuntui väärältä ja oudoltakin. Hänen alunperin mainitsemansa ratkaisu syödä kasviksia eettisin perustein tuntui rapisevan aika kovaa.  Niin taitaa kuitenkin olla, että yllättävän moni tekee valintoja juuri söpöyden perusteella. Limaisen, mollottavan kalan nieleminen on hirveän paljon helpompaa, kuin niityllä kirmailevan Lambi-mainoksista tutun karitsan. Söpöys siis pelastaa.

Yksi ystäväni on vannoutunut kasvissyöjä – ihan siinä mittakaavassa, että jo pelkkä ajatus lihasta ällöttää eikä hän sitä mielellään edes valmista kenellekkään. Muutaman kerran on tosin kokeillut, mutta tuumi, että se ei ole hänen juttunsa. Hän pitää eläimistä yli kaiken eikä halua vahingoittaa niitä millään tavalla. Hän ei myöskään hyväksy tehotuotantoa. Kalaa hän syö toisinaan, mutta ei erikoisemmin välitä siitäkään. Se on kuitenkin aika ajoin mahdollinen vaihtoehto esimerkiksi ravintolassa. Paljon reissaavana hän on huomannut, että aina ei ravintoloissa saa kasvisannoksia, joten joustoa ruokavalioon tarvitsi ainakin noissa tilanteissa ja koska “pörröisen” lihan syöminen on mahdotonta toimii kala vaihtoehtona sille, että olisi nälissään.

Itse pidän siitä tunteesta, kun saan valmistaa kokonaisen kanan. Se on jotenkin “oikeampaa” kuin koipireidet, rintapalat tai suikaleet. Kokonainen kana vie ruuan juurille ja antaa mahdollisuuden valmistaa perheelle ruuan kunnioittamalla upeaa raaka-ainetta, upeaa eläintä ja elettyä elämää. Tuntuu upealta kattaa pöytä ja kruunata kaunis kattaus herkulliseksi paistetulla kokonaisella (luomu)linnulla. Hetki sisältää niin suuren määrän erilaisia tunteita ja  ajatuksia, että se tarvitsisi ihan oman postauksen.

Kauppojen “valmiiksi pureskellut” lihanpalat ovat kuitenkin hirveän kaukana siitä, miltä ruoka alkutuotannossa näyttää. Ehkä ihmisten olisi hyvä palata juurille – nähdä ja kokea ruokansa uudella tai oikeastaan perinteisellä tavalla.

Joka kesä haaveilen kanoista. Se alkaa aina tammikuussa ja kestää kesän loppuun saakka. Tuumin, että josko ensi kesänä. Kanojen pitäminen vuoden ympäri kiinnostaisi myös. Ainakin toistaiseksi se on jäänyt. Luulen, että omalla kohdallani alkaisi tökkiä, jos joutuisin  teurastamaan eläimen. Olen kyllä nähnyt, kun eläin teurastetaan, mutta en ole aivan varma voisinko sitä itse tehdä. Hengen riistäminen tuntuu hirveän vaikealta. On varmaan niinkin, että asiaan tottuu, jos se on arkipäivää ja osa sitä prosessia, että ruoka saadaan pöytään.  Niin se varmasti entisnaikaankin oli. Tottuisin siihen varmasti, mutta oikeaa asennoitumista se varmasti alkuun vaatisi.

Eläimet olivat ruokaa ja monessa paikassa silti myös ystäviä. Ne tuottivat maitoa,  villaa ja lihaa sekä paljon muuta ja se mitä ei muuten voitu hyödyntää päätyi saippuanvalmistukseen ja välillä maanparannusaineeksi.  Mummini mainitsi monesti, että lehmät olivat hänestä hurjan suloisia ja ihania suurine silmineen ja hän piti niiden kanssa juttelusta. Silti ne päätyivät teuraaksi jossain vaiheessa. Se kuului elämään.

Hirveän yksinkertaista ja käytännöllistä. Niin sen pitäisi olla vielä nykyäänkin. Tehotuotanto sen sijaan on hirveän kaukana siitä mitä elämän ja eläimen kunnioittaminen on. Tehotuotanto ei minusta kunnioita eläintä sen paremmin kuin tehotuotettua lihaa syövää ihmistäkään.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.