Ravintola Pikku Buddha
Isoveljeni vei äitini ja minut syömään. Hän tekee sen muutaman kerran vuodessa ja nuo päivät ovat minulle vapaapäiviä tai ainakin melkein. Tällä kertaa lapset soittivat vain 6 kertaa ollessani vajaat 5 tuntia poissa. 😀 Päätimme vierailla Keravalle viime vuonna avattussa nepalilaisessa ravintola Pikku Buddhassa. Moni tuttu on käynyt siellä useasti ja palaute…
Äijä, Äijö sekä Suvi
Meidän pienimmäinen on viimeisten viikojen aikana todella innostunut tukiviittomista. Hymy on korvissa asti, kun uusi viittoma otettaan käyttöön ja nykyisin poika viittoo myös itse – tosin hiukan sinne päin, mutta ymmärrettävästi. Sanoja ei vielä paljon tule ja monet niistä ovat niin samankaltaisia, vaikka tarkoittavatkin eri asiaa, että jopa omalle perheelle…
Etikka kodinhoidossa
Ennen ei ollut monen sorttisia pesuaineita eikä likaa tarvinnut ”räjäyttää” pois. Nykyään mainokset pursuavat jos jonkinmoista ihmeainetta. Ja pullonkyljet kertovat samaa. Markettien hyllyillä on rivi toisensa jälkeen jos minkälaista lian poistajaa, mutta edelleen ikävän vähän niitä ekologisia vaihtoehtoja. Etikka, sooda ja mäntysuopa ovat toimineet isoäidinkin aikaan. Mikseivät siis nytkin. Säästetään…
Etikka pyykinpesussa
Etikka on hyvä apu pyykinpesussa ja pelastaa joskus sellaisenkin pyykin, jonka olisi ehkä muuten joutunut heittämään pois. Etikkakäsittelyllä pääseekin helposti eroon ei toivotusta tunkkaisesta hajusta pyykissä ja toimiipa se hienosti kaupan huuhteluaineidenkin tilalla. Tässä muutama vinkki. Väriä päästävien vaateiden pesu Lisää pesuveteen sitomaan väriä 1 tl etikkaa 10 litraan vettä.…
Luomulaakson Bataatti-peruna-porkkanalaatikko
Joskus monta vuotta sitten maistoinyhtä kaupan bataattilaatikkoa ja muistikuvieni mukaan se oli ihanan makea ja samettinen. Bataatti maistui juuri sopivasti, mutta pystyin erottamaan myös porkkanan ja perunan maut. Nyt aloin todenteolla säveltää omaa reseptiä käytyäni ensin kurkkimassa, mitä tuohon muistojen kultaamaan laatikkoon oli laitettu. Lopputuloksesta tuli aikamoisen herkullinen. Ei ihan…