Pomppulinnataivaassa

Perjantaina, päivää ennen jouluaattoa sain keskellä ruuhkaisinta kauppaa puhelun pojaltani, joka kertoi, että tablettiin oli ilmestynyt viesti, jossa sanottiin onneksi olkoon, olet voittanut…. Tässä vaiheessa nousi kylmä hiki. Olin aivan varma, että lapset olivat klikanneet jotain, jota ei olisi pitänyt ja nyt tabletilla olisi jokin virus. Hetken päästä poikani jatkoi, että viesti vaikuttaisi olevan peräisin Instagrammista. Tämä tieto lievensi ensijärkytystäni huomattavasti.

Pomppulinnataivaassa

Avasin sovelluksen puhelimessani ja siinä se oli. Viesti, jossa sanottiin, että olin voittanut liput Messukeskuksen Pomppulinnataivaaseen. Kylmä hiki alkoi haihtua ja hetkellinen järkytys muuttua iloksi ja onneksi – samanlaiseksi kuin se, jonka olin kuullut puhelimen toisessa päässä, kun lapset tenttasivat pääsemmekö todella  Pomppulinnataivaaseen. Ja pääsimmehän me. Olin ennen joulua osallistunut Radio Aallon järjestämään arvontaan Instagrammissa ja voittanut liput Pomppulinnataivaaseen.

pomppuharka

Joulumme  sujui syksystä tutulla tavalla nuhaisasti ja yskäisesti, mutta onneksi suurinosa perheestä oli jouluaaton jälkeen sellaisessa kunnossa, että pääsimme käyttämään lippumme ja niinpä tällä viikolla kävimmekin viettämässä hauskan päivän lasten kanssa. Touhua riitti moneksi tunniksi kaikenikäisille ja alue oli jaettu osiin niin, että perheen pienimmille oli omat osionsa, jotta eivät jääneet melskeessä isompien jalkoihin.

Pomppulinnojen lisäksi löytyi myös mukavia pelejä, joiden parissa viihtyivät niin isot kuin pienetkin.

Pomppulinnojen lisäksi paikalla oli myös mielenkiintoisia myyjiä lastentuotteineen mm. tämä oivallinen ratkaisu Legojen säilytykseen, kotimainen HelpBox oli mielenkiintoinen ja toimivan tuntuinen ratkaisu lastenhuoneen Legopulmiin. Se sopi myös yövaloksi.

muurahainen

Aikamme kierreltyämme ja pompittuamme istuuduimme askartelupöydän ääreen ja taitavissa sormissa syntyi toukkia ja leppiksiä sekä hämähäkki ja muurahainen. Pieni rauhoittumistuokio olikin enemmän kuin tervetullut.

Sairastelun täyteinen syksymme ja joulumme sai parhaan mahdollisen piristyksen odottamattoman lippuyllätyksen muodossa ja toinenkin yllätys oli vielä edessä, sillä välipäivien kunniaksi Messukeskuksessa pysäköinti oli ilmainen. Lapsiperhe kiittää. 🙂

toukka

Pomppulinnataivas on auki aina  8.1.2017 saakka.



web analytics


2 vastausta artikkeliin ”Pomppulinnataivaassa”

  1. Kiva kun voititte liput tapahtumaan. Minä päivänä kävitte Pomppulinnataivaassa? Me vietimme siellä keskiviikkona monta tuntia, oli tosi kiva päivä. Pojat pitivät tosi paljon tapahtumasta, vaikka ihmisiä oli paljon, ruuhkan tunnetta ei tullut, kun alue oli niin iso.

    Hyvää uutta vuotta!

    1. Oltiin varmaan samaan aikaan, sillä mekin menimme keskiviikkona. 🙂 Olispa ollut mukava törmäillä! Mekin olimme monta tuntia ja tosiaan ei tuntunut ahtaalta, koska alue oli niin laaja. Aamulla oli väljää, mutta puolen päivän aikaan alkoi väkeä ola paikalla paljon.

      Ihanaa uutta vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *