Steenberg ja muut leipojan tähdet
Luomulaaksossa leivotaan nykyisin hurjan paljon enemmän kuin ennen. Kasvaneen leivonnan – sekä vuosia sitten muuttuneen asenteen – myötä nousi myös uusia ongelmia eteen. Kaikenlaiset esanssit ja väriaineet luomulaatuisina tai edes syötäväksi kelpaavina ovat kiven alla. Mietin myös sitä ovatko ne tarpeellisia. Eivät ne ehkä tarpeellisia ole, mutta ehdottomasti ne ovat…
Luomunokan vauhtisiivet
Viime viikolla kauppareissulla käteen tarttui Luomunokan siipipaloja, jotka sattuivat olemaan vielä 30% alennuksessa. Siinäpä siis oli oiva tilaisuus kokeilla noita monen ihmisen kehumia siipipaloja ja ostaa tavara pois hyllystä, jottei se muutu ruokahävikiksi. Luomunokan sivuilla olen käynyt jo useamman kerran kurkkimassa tuota herkullisen oloista tuoteperhettä ja sivuilla luomunokkia kuvataan näin: ”L’Uomu…
Fattoria Scaldasolen luomuinen sitruunajoghurtti
Fattoria Scaldasolen sivut ovat tietenkin italiaksi. Nettisivuihin kannattaa muuten tutustua äänien kera – siten pääsee nauttiman niin ammunnasta, haukunnasta kuin sirityksestäkin. 😀 Sivuilta löytyy myös alanurkasta Teddin kuva, jota klikkaamalla pääsee lastensivustolle puuhastelemaan värityskuvien ja muiden tehtävien parissa, kun klikkaa auenneen sivun yläreunasta tekstiä Gioca con noi. Scaldasolen tila perustettiin 1986…
Hintojen päivitystä Pikku Tiikerin kanssa
Viime viikoina olen päässyt enemmän kiinni arkeen. Kaupassa käynnit ovat alkaneet sujua ja arjen pyöritys sujuu taas himpun verran helpommin. Isoa ihmetystä ovat aiheuttaneet nousseet hinnat. Vuosi sitten hinnat olivat alhaisemmat ja nykyinen ostoskorin hinta kassalla lähinnä hirvittää! Taapero on ollut iloisesti kaupassa mukana ja hän onkin ihastuttanut tiikeriasussaan paikallisten…
Aika käy vähiin
Vajaa kaksi viikkoa siihen, että meille syntyy uusi perheenjäsen. Leikkauspäivä on päätetty ja sitä on jo jonkin aikaa ehditty jännittää. Viimeiset valmistelut on tehty – no muut ovat tehneet – minä olen nyt enimmäkseen levännyt, kun jo postilaatikolle kävely tuottaa ongelmia ja kipujen kanssa liikkuminen ei tunnu hyvältä. Leikkaus tulee…