Järvisuomen Portti lisäsi luomua
Jo jonkin aikaa on kauppoihin ilmestynyt Järvisuomen Portin luomutuotteita. Valikoimista pitäisi löytyä tällä hetkellä luomuna ainakin kinkkusuikaleita, hampurilainen ja kasvishampurilainen, perinteinen nakki, prinssinakki, UkkoPekka grillimakkara, Järvi-Suomen lenkki ja pakastealtaasta luomubroileri. Toivottavasti sain listattua tähän kaikki tällä hetkellä löytyvät tuotteet. Ihan on ihanaa nähdä kuinka luomuvalikoima kasvaa kovalla vauhdilla. Joskus tuntuu siltä,…
Luomulastuja Chipstersiltä
Luomuperunalastuja on ollut yleensä aika vaikea löytää. Meillä onkin tehty niitä välillä itse, kun kaupan pussit sisältävät kaikkea epämääräistä ja joskus noita olisi kuitenkin ihan mukava syödä. Itsetehdyt perunalastut ovat huippuhyviä, mutta hiukan työläämpiä kuin moni muu suolainen herkku. Jos kiire iskee kiinni ja on pakko saada perunalastuja voi huhtikuusta…
Arla Ingmanin vanhanajan luomumaito
Viime viikolla lähikauppaamme oli tullut Arla Ingmanin uutta ”punaista” maitoa. Kysessä on siis Vanhanajan luomumaito. Ja voi että se on HYVÄÄ! Edellisestä kerrasta, kun join punaista maitoa oli aikaa ja paljon. Aivan liian kauan! Makuelämystä korosti vielä se seikka, että ennen sitä olimme juoneet Lidlin luomumaitoa ja lapsetkaan eivät siitä…
Astetta luomuisempi Lidl
Edellisestä Lidl kerrasta oli jo kauan. Ennen sieltä tuli haettua MSC-merkittyä pakastekalaa, kun sitä ei paljon muissa kaupoissa vielä näkynyt. Nykyisin sertifioitua kalaa saa jo melkein mistä vain – valikoima vain vaihtelee. Aiemmin olin Lidlistä ostanut myös Reilua suklaata, mutta luomua en ollut aiemmin nähnyt. Nyt hyllystä löytyi maitoa ja pakastealtaasta…
Luomulaakso sai paketin Myllärin Luomulta
Myllärin Luomu muisti Luomulaaksoa paketilla. Tänään toi posti kotiovelle saakka uutuuksia sisältävän laatikon, joka avattiin nuorimmaisen ihastelevien henkäyksien saattelemana. Laatikosta kaivettiin esiin paketti rikottuja ohrasuurimoita, jotka käytetään varmaan seuraavana ”risotto” päivänä – oikeampi termi lienee ohratto. Huominen leipä leivotaan varmaankin Hurjan Viljaisilla sämpyläjauhoilla. Pussin kyljestä löytyy totuttuun tapaan reseptikin, joten eipä…