Arki,  Historialliset vaatteet/asusteet/ompelu

Adora Belle Dearheartin asu ja Discworld-teemainen juhla

Elokuussa suuntasimme kulkumme kohti Lahtea yhdessä yhden ystävämme kera, joka astuessaan autoon paljastui Lordi Downeyksi eli salamurhaajien killan mestariksi.

Adora Belle Dearheartin asu ja Discworld-teemainen juhla

Matka kului rattoisasti ja pian olimme perillä juhlapaikalla, joka oli koristeltu hyvin Discworld henkisesti ja löysipä Adora Belle sieltä Golem-säätiön mainoksenkin. (Adora Belle Dearhearthan työskentelee siellä ja ajaa Golemien etua kaikin tavoin)

discworld07
Juhlissa kuluikin hyvä tovi lukiessa julisteiden tekstejä ja pihapiiri sekä asunto sisältäkin oli koristeltu teeman mukaisesti. Jopa ruokalista oli rakennettu Discworld-sarjan ympärille ja pääruoaksi olikin rottaa tikussa.

Omaan asuuni kuului myös pieni jalkajousi, jolla pääsin ampumaan, sillä pihasta löytyi maalitaulu eli en suinkaan tarinan tapaan sinkauttanut nuolta kohti siippaani, joka oli pukeutunut tietenkin Moist von Lipwigiksi. Pääsin ampumaan ensimmäistä kertaa ikinä ja onnistuin täräyttämään yhdeksikön! Sen verran mukavaa touhu oli, että voisinpa ampua toistekin!

discworld06
discworld08
Adora Belle Dearheartin asu

Juhla oli muuten ensimmäinen kerta, kun sain pukea korsettini, johonkin ”viralliseen” eli ei vain kotona. Asukin oli suunniteltu pitkälti sillä ajatuksella, että käytössä oli korsetti ja niinpä Adora Belle Dearheartin asu alkoi pikku hiljaa muodostua pitkälti jo olemassa olevilla asusteilla ja vaatteilla. En joutunut ostamaan kuin päällishameen sekä alushameen ja molemmille löytyy tulevaisuudessakin käyttöä. (Niin ja sen jalkajousen, mutta lasten innokkuudesta päätellen, meillä vietetään vielä monta kesäistä päivää yhdessä maalitauluun ampuen. )

Asu alkoi rakentua Adora Bellelle tavanomaisen  musta värin ympärille, mutta päätin, että koska kyseessä oli juhla olisi Adora Bellelläkin juhlapuku ja lähdin sillä ajatuksella työstämään asuani, johon lisäsin mm. tämän pienen hopeaketjussa roikkuvan mustan sydämen, joka oli pieni viite hahmon nimeen Dearheart.

adorabelledearheart02
Asuni koostui aika monesta osasta. Hameissakin oli lopulta viisi kerrosta, kun alushame koostui kahdesta kerroksesta, päällimmäinen hame samoten ja lisänä oli vielä yksi alushame, joka auttoi liu’uttamaan alushameen tyllit paikolleen ja helpotti muutenkin kerroksien oikomista pitkin päivää.

Adora Belle Dearheart on tunnettu hyvin korkeista ja kapeista koroistaan. Hahmoa suunnitellessani kokeilin kyllä  sellaisia, mutta jo parin askeleen päästä jalat huusivat tuskasta ja tulin siihen tulokseen, että sellaisilla kengillä ei selviä koko päivää, ei vaikka olisi kuinka innoissaan naamiaisista.  Niinpä tarjouskokeilukengät lähtivät takaisin verkkokauppaan ja kaivoin varastoistani omat tutut korkeakorkoiset kenkäni, joita olen tavannut edwardiaanisen ajan asujen kanssa käyttää. Ne istuivatkin hyvin asun kanssa ja olivat hyvin adoramaiset, vaikka koron korkeudesta jäikin useampi sentti uupumaan.

kuva_kengät

Puvun yläosaksi valitsin pitsisomisteisen puseron, jonka päälle puin 50-luvun pitsisen boleron ja vyötäröllä hameen kiinnitykset peitti kätevästi patellavyö, joka näppärästi peitti myös pukuun lisäämäni turnyyrin kiinnityksen. Turnyyrin avulla puku sai viktoriaanisen ajan hengen ja istui siten hyvin Pratchettin luomaan maailmaan.

Ja näin oli Adora Belle Dearheart valmis matkaamaan Discworldin Ankh-Morporkiin yhdessä Moist von Lipwigin sekä Lordi Downing kanssa. Perillä he tapasivat niin äreän kirjastonhoitajan, Kuoleman tyttären tyttären Susanin Sto Helitin, monta kappaletta Twofloweria, noitia sekä tietenkin itse Kuoleman.

Päivä oli hauska ja toivoisinpa, että naamiaisia järjestettäisiin useamminkin!

adorabelledearheart01
Adora Belle Dearheart jalkajousensa kera.

Aiemmat pari aiheeseen liittyvää postausta pääset lukemaan täältä.



web analytics


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.