Hunajainen Laskiaispulla
Laskiaispullat ovat herkkua ja niin on tämäkin versio, joka kyhättiin keittiössämme tänään perinteisten pullien ohella. Tässä versiossa supisuomalainen pulla kohtaa tuoksuvan Kreetan. Näiden pullien juju on täytteessä, joka vie kielen menessään ja tuo kesän muistot mieleen. Kreetalainen timjamihunaja sulostutti pulliamme ja tulimme samalla luoneeksi perheellemme uuden laskiaisperinteen. Hunajalla täytetyt laskiaispullat.…
Jauhemaksapihvit
Maksa on yksi niistä ruoka-aineista, joka jakaa ihmisten mielipiteitä kovasti. Monilla on jäänyt kammo koulun maksakastikkeesta, joka ei kyllä minustakaan ollut kovin herkullista, vaikka maksasta pidänkin. On sääli, että maksaa ei käytetä enää lainkaan kuten ennen. Ruokahävikki on aina kurja juttu ja maksa on todella ravinteikas ja hyvä raaka-aine, jonka…
Sydämelliset Herrasväen pikkuleivät
Herrasväenpikkuleipiä teemme aika ajoin. Niitä leivottiin ennen aikaan etenkin juhliin ja tekevät monet niin edelleen. Mieheni kodissa herrasväenleivät ovat hyvinkin suosittuja ja erityisesti mieheni pitää niistä hyvin paljon. Hänelle ne ovat myös perinteinen joululeivonnainen ja suuremmissa juhlissakin hän on niitä tavannut syödä. Niinpä herrasväenleipiä leivotaan siis yhteisessä kodissamekin.…
Voisilmäpulla juureen
Voisilmäpullat ovat herkkua. Leivon niitä silloin tällöin ja ne katoavat pelliltä yleensä alta aikayksikön. Hyvä niin, mutta joskus olisi mukavampi jo ne säilyisivät edes himpun pidempään. Tosin pulla ei koskaan parane vanhetessaan – päinvastoin. Juureen tehty pulla tosin säilyttää ominaisuutensa parempana pidempään – kiitos hapanjuuren. Tällä ohjeella pyöräytät lempipullasi varsin…
Jogurttikastike
Jogurttikastike toimii monessakin eri ruuassa. Itse tykkään siitä erityisen paljon pitaleivissä ja ihan ruisleivän päällä, mutta tarvittaessa se toimii myös salaatinkastikkeena tai lihan kanssa. Meillä tämä on lähes joka päiväisessä käytössä. Juureen leivotun ruisleivän päällä jogurttikastike toimii mainiosti vaikka ihan sellaisenaan, mutta mahtavan herkun siitä saa, jos siivuttaa leivän päälle…