Joulu,  Pikkuleivät,  Ruokakorin Reseptit

Jouluiset kirsikkakranssit

Jouluiset kirsikkakranssit tulivat meidän perheellemme tutuiksi nuorimmaisemme syntymän aikoihin noin 8 vuotta sitten. En enää oikein muista keneltä reseptin sain, mutta liekö tuo ihme, kun ottaa huomioon ajankohdan. Montaa muutakaan vauvaan liittymätöntä asiaa en tuolta ajanjaksolta jaksa enää muistaa.

Kirsikkakranssit tulivat kuitenkin jäädäkseen ja ottivat paikkansa osana jouluperinteitämme. Ne ovat aika hitaita valmistaa, vaikka itse massa on helppo, nopea ja yksinkertainen. Itse kranssin pallojen pyörittelyyn menee kuitenkin tovi — etenkin, jos haluaa, että kranssit ovat tasalaatuisia. Ja tarkkuttaa vaativat myös kirsikkasiivut. Lisäksi kranssit ovat aika herkkiä rikkoontumaan, kun ovat vielä lämpimiä. Niinpä niiden leipomisessa kannattaa pitää maltti mukana eivätkä ne ehkä sovi ihan perheen pienimpien kanssa leivottavaksi.

Kirsikkakranssit ovat kuitenkin jokaisen niihin käytetyn hetken arvoisia ja ovat varsin kaunis lisä joulunajan kahvipöydässä ja yleensä poikkeuksetta kirvoittavat kehuja vierailta.

Jouluiset kirsikkakranssit

Jouluiset kirsikkakranssit

Massasta tulee noin 55 kirsikkakranssia.

4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
200 g voita
1 kananmuna


KORISTELU:
cocktailkirsikoita
sokeria

1. Sekoita sokeri, vaniljasokeri, voi ja jauhot hyvin keskenään.
2. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita vain sen verran, että kananmuna sekoittuu tasaisesti massaan. Tässä vaiheessa ylimääräistä sekoittamista tulee välttää.
3. Laita massa pussissa tai kelmussa n. 30 minuutiksi jääkaappiin, jotta sitä olisi helpompi käsitellä. Lämmin massa tarttuu helposti käsiin. Voit tarvittaessa käyttää massaa uudelleenkin aina tarpeen mukaan jääkapissa.
4. Ota taikinasta sormeen pään kokoisia palloja (koko riippuu hiukan siitä, minkä kokoisia kransseja haluat tehdä) ja pyörittele ne tasakokoisiksi. Mitä tarkempi jaksat olla sen suhteen, että pallot ovat tasakokoisia, sen kauniimpia ovat kranssit. Jokainen kranssi vaatii 8 palloa.
5. Rakenna palloista kranssi leivinpaperoidulle pellille.
6. Leikkele säilötyistä punaisista kirsikoista ohuita suikaleita ja asettele ne jokaisen pallon väliin,siten että pallot yhä koskettavat toisiaan. Varmista, että kirsikkasiivu on hyvin pakoillaan.
7. Laita valmis pellillinen pikkuleipiä jääkaappiin ja anna niiden viilentyä siellä puolisen tuntia. Näin pikkuleivät pysyvät paremmin muodossaan paistamisen aikana.
8. Paista n. 10-12 minuuttia 175 asteessa. Pikkuleipiin ei ole tarkoitus tulla paljon väriä vaan niiden on tarkoitus olla hyvin vaaleita, mutta silti kypsiä.
9. Anna pikkuleipien jäähtyä ja kun ne ovat vielä vähän lämpimät pyöräytä niitä varovasti sokerissa saadaksesi kauniin pinnan.

Jouluiset kirsikkakranssit

Kotitekoisten cocktailkirsikoiden ohjeen löydät täältä.


Luomulaakson Joulu-sarjan muita reseptejä löydät täältä.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

  • T. Maria

    Hei! Tosi kiva ohje muuten, mutta en ole löytänyt vielä kohtuullisen terveellisiä coctailkirsikoita mistään. Coctailikirsikoissa käytetään nimittäin usein/yleensä haitallista väriainetta, jota ei sen haittojen vuoksi missään muissa tuotteissa Suomessa edes sallita. Tästä syystä aikoinaan lopetin coctailkirsikoiden ostamisen kokonaan. Tässä tietoa lisää:” E127, Erytrosiini
    Keinotekoinen, ksantaaniväriaine, punainen. Erytrosiini sisältää 577 mg jodia grammaa kohden. Paljon erytrosiinia sisältävien elintarvikkeiden nauttiminen voi häiritä kilpirauhasen toimintaa. Eläinkokeissa on todettu kilpirauhassyövän lisääntymistä. Voi aiheuttaa valoyliherkkyyttä, pahentaa allergiaoireita. Eräs tutkimus esittää, että erytrosiini häiritsisi hermosolujen toimintaa, Vaikuttaa joidenkin hormonien maksa-aineenvaihduntaan. Suomessa käyttö sallittu aineastaan cocktail-kirsikoissa.” Jos joku tietää, mistä voi ostaa tai tilata kyseistä lisäainetta sisältämättömiä coctailkirsikoita, niin mielelläni lukisin siitä. Lainauksen lähde: Pieni lisäaineopas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.