Arki,  Erityislapsi,  Lapset

Tulivuorenituja lautasella

Meidän pienimmäisen ruokailut ovat olleet takkuisia niin kauan kuin jaksan muistaa, siis jo viitisen vuotta olemme yrittäneet kaikkemme, että maistaminen olisi edes himpun verran helpompaa eivätkä uudet ruoka-aineet ja maut aiheuttaisi kauhistunutta huutoa tai suun viivaksi napsauttamista. Meneepä välillä molemmat kädetkin suun eteen, kun tarjotaan jotain todella kamalaa. Tomaatti on yksi tällaisista hirvityksistä. Joskus on olo ihan onneton, kun lapsi ei yksinkertaisesti suostu syömään edes niitä ns. turvaruokiaan. Ihan turhaan emme tainneet päästä tämän pienimmänkin kanssa sairaalaan asiakkaaksi. Selvitetään siis häneltäkin nyt nepsy-asioita.

 

Tulivuorenituja lautasella

Viikko takaperin meillä koettiin kuitenkin kaikkien vaikeuksien keskellä aika iso onnistuminen. Täytyy  ihan kiittää viime aikaisia S-marketin mainoksia, jotka mainostavat mm. kasviksia hauskasti ja luovasti. Todella iso kiitos oivaltavasta mainoksesta S-ryhmälle. Meille mainos on ollut valtavan suureksi avuksi! Meillä ei oltu suostuttu laittamaan moneen vuoteen suuhun kukkakaalia, mutta tulivuorenitua piti vähän kokeilla ja sitten pikkuisen nakertaa lisää, ettei se vain ehdi kasvaa liian suureksi ja “räjäyttää meidän taloamme”.

Tulivuorenituja lautasella

Pienimmäisemme oli tavalliseen tapaan keittiössä koemaistajanani. Se on kätevä tapa kokeilla kaikenlaisia makuja, mutta aina se ei suju yhtä jouhevasti kuin nyt. Tällä kertaa pikkuiseni maisteli ensin erikseen jo tuttuja makuja: kurkkua, punaista paprikaa ja ruohosipulia. Mitään näistä kolmesta hän ei ollut suostunut syömään muutamaan kuukauteen ja ruohosipulia oli suostuttu maistamaan vain suoraan kasvimaalta. (Tässä vaiheessa toivoisi, että olisi ainainen kesä.) Hetken perästä maistettiin vielä salaattia – sitä samaa, jota Petteri Kaniinikin tapaa syödä ja se on paljon parempaa kuin tavalliset salaatit. Uskokaa pois.  ; )  Salaatin lisäksi meni vielä mainoksista tuttua tulivuoren itua eli kukkakaalia. Ja lopuksi urhea koemaistajani maistoi kaikkia vielä ihan yhtä aikaa ja se, jos mikä on jo varsinainen urotyö aistiyliherkän pikkuisemme maailmassa. Sen näki jo kasvoista, mutta näki myös sen, että olo oli enemmän kuin ylpeä onnistumisen myötä.

Olen valtavan iloinen tästä edistysaskeleesta, mutta samalla pidän mielessäni, että tuo askel ei välttämättä tarkoita sitä, että samat ruoka-ainekset saataisiin alas enää seuraavana päivänä. Näissä asioissa edetään pienin askelin. Välillä mennään askel eteenpäin ja sitten taas kaksi jättimäistä harppausta taakse. Itse asiassa aika useinkin. Sellaista se on.

Kaikki on kuitenkin hauskempaa, kun maisteluun ottaa mukaan leikin ja huumorin. Maistelu ei saa alkaa tuntua rankalta tai ahdistavalta vaan sen pitää olla hauskaa ja mielenkiintoista. Sellaista, jossa on tilaa hassuille asioille, lempihahmoille sekä tulivuoreniduille.

Ja jotta asiat eivät kävisi tylsäksi päätimme hiukan jatkaa tulivuorenitu-tarinaa. Jostain kumman syystä joka kerhopäivä  jääkaapimme vihanneslokerossa oleva tulivuorenitu on taas kasvanut suuremmaksi, vaikka sitä kuinka edellisenä päivänä leikkelimme pienemmäksi. Saas nähdä, kuinka tarinaa jatkuu.  : )

 

Ryypän tilan makoisia luomukukkakaaleja.

 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria




2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.