Reilun sadan vuoden takainen tuulahdus
Jo jonkin aikaa ovat nämä olleet valmiina. Siirtymä edwardiaaniselle ajalle on siis jo tapahtunut. Kuvassa vähän aikaa sitten valmiiksi saamani pusero, joka yksityiskohtaisemmilla kuvilla täällä. Hameen sain valmiiksi aikaisemmin ja siihen kuuluvan sinisen vyön myöskin. Hamekangas oli ihana löytö autotallin uumenista. Kangas on todellakin hankittu joskus lukiossa ollessani ja on siitä…
Edwardiaanisen ajan pusero – ainakin melkein
Viime päivinä ompelukone on surissut ja sormen päät saaneet osansa neulasta, kun ompeluvalo on onneton ja silmät ristissä yrittää saada neulan painumaan oikeasta kohdasta kankaan lävitse. Dressmannilta hankittu alelaaripaita on saanut ihan uuden elämän ja siirtynyt ajassa reilut 100 vuotta taaksepäin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein näin suuren muutoksen…
Surkeita paitoja, joita onneksi voi parannella :)
Viime aikoina olen tullut kierrelleeksi kauppojen kauluspaita alennuksien perässä. Esimerkiksi Dressmann on myynyt jopa 60 euron paitoja 5 tai 10 eurolla. Minusta lähtöhinnaltaa 60 euron paita on jo aikamoisen arvokas ostos, jonka luulisi olevan ihan hyvin tehty, mutta eipäs olekaan. Minä en paitoja sellaisenaan käytä vaan ratkon niistä aika monta…
Linssipata
350g linssejä (vihreitä tai punaisia) 4 keskikokoista sipulia 4-5 valkosipulinkynttä 800g tomaattimurskaa 1 kanelitanko tai kanelia suolaa 2-3 rkl valko- tai punaviinietikkaa (voi jättää poiskin, mutta maku on hyvin erilainen) 1. Keitä linssejä n. 25 minuuttia, muista suola. 2. Pilppua sipulit ja valkosipulit. 3. Kuullota toisessa kattilassa sipulit ja lisää…
Särkyneiden munien mysteeri
Meidän lähikauppamme ei ole pitkään aikaan enää pitänyt Laitilan herkullisia luomumunia. Tilalle on tullut Rainbown luomumunat. Vaihtoehtona on myös Kultamunan luomumunat. Kumpikaan noista ei ole läheskään yhtä hyvää kuin Laitilan kanatarhan luomumunat olivat. Kaiholla muistelen tuota herkullista makuelämystä. Rainbown munat ovat olleet iso pettymys myös muussa mielessä. Pettymys on ollut…