Laatikkopuutarhasuunnitelmat
Kevät on mennyt tänä vuonna hiukan eri tavalla kuin aiemmin, mutta puutarhapuuhat ovat silti olleet mielessä. Etäopetus ja uudenlainen arki ovat vieneet aikaa suunnitelmilta ja sama tulee jatkumaan meidän perheessämme aina toukokuun loppuun saakka, sillä meiltä ei kouluun mennä, koska perheessämme on riskiryhmäläisiä. Lähtötilanne tänä vuonna Pihalla odottavat harkot rakentajaansa…
Kotivara ja sen toimivuus erityislapsiperheessä
Olen jo äidin maidossa imenyt ajatuksen kotivarasta. Meillä sitä ei ole koskaan kutsuttu tosin kotivaraksi vaan pikemminkin varmuusvaraksi tai ihan vain varautumiseksi. Muistan lapsuudenkotini notkuvat kellarin hyllyt. Lattiasta kattoon yltävät isot kuiva-ainekaapit keittiössä ja pakastimen, jonka sisukset äitini tunsi kuin omat taskunsa. Tuo varmuusvara toimi kuin unelma, ja muistan vielä…
Ekologinen leipäressu
Leipäressu elää yhä monen vanhemman ihmisen muistoissa, mutta nuorempi polvi ei sitä enää samalla tavalla tunnu tunnistavan. Se on varsin harmillista, sillä leipäressu on hyvä resepti jokaiseen ekokeittiöön ja toimii hyvin usealla erilaisella variaatiolla. Lisää Luomulaakson Mummilan Keittiössä-sarjan reseptejä löydät täältä. Leipäressuun käytetään kuivunutta leipää. Siis ne kaikki kannikat ja muut…
Toivottu koulupaikka
Tällä viikolla syksyllä alkanut jännittys sai vihdoin päätöksen. Puhelin soi kesken korona-arkemme ja ääni toisessa päässä kertoi uutisen, jota olimme jo pitkään odottaneet ja toivoneet hartaammin kuin mitään muuta. Nuorimmaisemme sai kaivatun ja toivotun paikan erityiskoulusta. Meillä ei vielä lopullisia diagnooseja ole vaan yhä mennään ns. ”työdiagnooseilla”, jotka sisältävät niin…
Korona-arkea ratkomassa
Maaliskuussa aloittamamme vapaaehtoinen eristäytyminen poiki tukun pulmia, joista osa ratkesi helpommin kuin toiset ja osan kanssa painitaan yhä. Vaikka kotivaramme on aina ollut varsin hyvänlainen, niin kaikkia pulmia ei hyvä kotivarakaan ratkaise. Ja myönnettävä on, että kotivarakin teki pienen tepposen, mutta siitä lisää toisessa postauksessa. Viime aikoina on ratkottu mm.…