Kastike,  Mummilan Keittiöstä,  Ruokakorin Reseptit

Isomummin kananmunakastike

Kananmunakastike on yksi vanhanajan lempikastikkeitani. Varhaisimmat versiot siitä olen nähnyt kirjoitetun jo joskus 1920-luvulla. Kastike muuntuu helposti säätelemällä rasvan ja/tai veden määrää sekä kananmunan paloittelutapaa.

Kananmunakastike sopii valmistettavaksi tänä päivänä vuoden ympäri, sillä kananmunien kuin muidenkin raaka-aineiden saatavuus (myös luomuna) on varsin hyvä. Parhaimmat kananmunat tulevat ihan poikkeuksetta suoraan tuottajalta, jolloin kananmuna on yleensä samana päivänä munittu. Itse hankin kananmunatkin pääsääntöisesti REKO-lähiruokarenkaasta.


Lisää Luomulaakson Mummilan Keittiössä-sarjan reseptejä löydät täältä.


Yksi mummeistani tapasi tehdä kananmunasta pientä silppua, kuten vanhoissa 1920-luvun ohjeissakin näkee tehdyn. Toinen mummini taas vannoi kauniisti siivutettujen kananmunien nimeen, vaikka samaa ikäpolvea olivatkin. Molemmat kastikeversiot olivat maistuvia kuin myös se kolmas versio, johon laitettiin kokonaiset kananmunat eli yksi muna jokaiselle ruokailijalle. Tapoja tehdä sama kastike lienee siis yhtä monta kuin tekijöitäkin.

Taloudellisin versio lienee kuitenkin pieneksi silputuista kananmunista tehty kastike, jossa kananmunan maku leviää hyvin koko kastikkeen läpi ja pienellä määrällä arvokkaampaa ainetta saadaan useampi ruokailija tyytyväiseksi ja talousrahat riittävät paremmin.

Nykypäivän keittiössä voi kastikkeen halutessaan maustaa vaikkapa tillillä.


ISOMUMMIN KANANMUNAKASTIKE

n. 2-5 rkl voita (n. 30 g – 75g voita)
3 dl vettä
n. 2 rkl vehnäjauhoja
2-3 kovaksi keitettyä kananmunaa
suolaa maun mukaan


1. Keitä kananmunat kovaksi.
2. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon jauhot.
3. Kiehauta vesi ja lisää pienissä erissä joukkoon. Keittele hetki.
4. Lisää kastikkeen sekaan hienoksi hakatut kananmunat.
5. Tarjoile keitettyjen perunoiden tai keitetyn kaalin kera.

Muut Luomulaakson Mummilan Keittiössä-sarjan reseptit löydät täältä.

Isomummin kananmunakastike

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.