Kuumeisia korvia ja myttyyn menneitä suunnitelmia
Niin siinä sitten kävi, että lauantain ja perjantain välisenä yönä pieninkin sairastui. Aiemmin viikolla oli jo yksi vanhemmista lapsista viettänyt kaksi päivää kotona yskien ja yöt sujuivat jotenkuten avaavan lääkkeen voimin. Ja myöhään perjantai-iltana oli viimeinenkin lapsista alkanut valittaa kurkkuaan. Nyt ovat sitten kaikki lapset kipeänä ja pienimmäisen kanssa kävimme lauantaina…
Saatat pitää myös näistä
Voi Vaasan, minkä teit!
Etäkoulu, ADHD, autismikirjo ja Tourette sekä muutama linkkivinkki
Ystäväkirja-haaste
Hunajaiset banaaninkuori sämpylät
Niin mukava kuin banaaninkuorista onkin leipoa kakkua (joka muuten on ehdottomasti yksi lempiresepteistäni kaikista banaaninkuorikokeiluista) täytyy välillä leipoa leipääkin. Aina ei voi syödä herkkuja – tosin kyllä näistä sämpylöistäkin aika herkkua syntyi! Lapset tuottavat banaaninkuoria perheessämme aikamoisen tehokkaasti enkä millään raaskisi heittää kuoria kompostiin, kun ne kerta syömiskelpoisia ovat. Niinpä piti…
Käsilaukussa viittomia, sanoja ja foniatri
Pienimmäinen on edistynyt sanoissa jonkin verran. No, eihän niitä sanoja nyt ole hirveää kasaa käytössä vieläkään, mutta omia sanoja ja äänteitä on tullut oikeiden sanojen ohella kuitenkin lisää. Myös uusia viittomia on opittu! Poika rakastaa viittomia! Hän katsoo tarkkaan, kun viiton ja monesti yrittää toistaakin niitä heti perään. Kahden käden viittomat…
Saatat pitää myös näistä
Kapuloita jaksamisen rattaissa
Aistihuoneen oleskelunurkkaus saa muodon
Minä ja puutarha – kymmenen faktaa
Kaakaoiset banaaninkuori muffinit
Veikkaan, että aika monessa lapsiperheessä syödään viikossa jonkinmoinen kasa banaaneja. Meillä ne ovat taaperon herkku ja kyllä nuo isommatkin niistä kovasti pitävät. Vanhin tosin sellaisista vihreämmistä ja keskimmäinen syö oikeastaan kaikenmoisia. Hyviä ne meistä aikuisistakin ovat, mutta suurimmat banaanin kuluttajat ovat kyllä nuo lapset. Banaanista aika iso osa on kuorta.…
Reseptejä Vihervaaran Annan tapaan
Yksi lempisarjojani on Anne of Green Gables, jonka näin ensimmäisen kerran niin monta vuotta sitten, että en edes enää viitsi muistella. Sitä se teettää, kun neljänkymmenen vuoden maaginen raja lähestyy. Muutaman vuoden päästä sitä varmaan kyllä ihmettelee, että ei se neljäkymmentä nyt niin kummoinen luku ollutkaan. VHS-nauhan kulahdettua lukemattomista katsomiskerroista…
