Lamppa, hunttu ja tuis
Taaperomme sanavarasto on kasvanut ja nykyisin yhdistelläänkin jo varsin kätevästi niin sanoja kuin viittomiakin. On ollut ilo seurata pienen intoa oppia uutta ja iloista hymyä, kun uusia sanoja on opittu. Monesti illalla, unipussiin mennessä, on kuulunut uusi sana ja sehän tarkoittaa sitä, että koko perhe pitää kiertää läpi, sillä jokaiselle…
Kun lasta lyödään
Tänään olin ajatellut kirjoittaa alun perin ihan jotain muuta. Kaikki kuitenkin muuttui eilen, kun pojat tulivat koulusta kotiin. Toista oli lyöty ja potkaistu välitunnilla. Poski oli vähän turvoksissa, samoin toisen silmän luomi. Järkytys tapahtuneesta paistoi kasvoilta. Eihän siinä muu auttanut kuin käydä päivystyksen kautta tarkistamassa, ettei hennoille kasvojen luille ollut…
Lähete foniatrille
Tänään oli pikkuisen lääkärikäynti. Käytiin läpi niin varpaillaseisomista kuin palikkalaatikkoa sekä paljon muuta. Poika kuunteli tarkasti ohjeet ja lääkäri sanoikin, että poika keskittyy todella hienosti! Hieno juttu, sillä hyvä keskittyminen auttaa nyt monessa asiassa. Lääkäri oli tuttu monen vuoden takaa ja hän muisti vielä vanhempien poikiemme nimetkin! Aika hyvin! Hetki…
Käsilaukussa viittomia, sanoja ja foniatri
Pienimmäinen on edistynyt sanoissa jonkin verran. No, eihän niitä sanoja nyt ole hirveää kasaa käytössä vieläkään, mutta omia sanoja ja äänteitä on tullut oikeiden sanojen ohella kuitenkin lisää. Myös uusia viittomia on opittu! Poika rakastaa viittomia! Hän katsoo tarkkaan, kun viiton ja monesti yrittää toistaakin niitä heti perään. Kahden käden viittomat…
Top secret pesäpäivä
Koulu on pyörinyt nyt reilun kolmisen viikkoa. Sen huomaa. Viime viikolla oli ensimmäinen ”pesäpäivä”, sillä kuormittuminen alkoi paistaa läpi heti, kun poika astui ovesta sisään koulupäivän jälkeen. Asiaa ei auta se, että koululla on meneillään remontti. Kilkettä ja kolketta siis riittää sen tavallisen koulumelun lisäksi. Uuden opettajan kanssa olen jo…