Arki,  Erityislapsi,  Lapset

Top secret pesäpäivä

Koulu on pyörinyt nyt reilun kolmisen viikkoa. Sen huomaa. Viime viikolla oli ensimmäinen “pesäpäivä”,  sillä kuormittuminen alkoi paistaa läpi heti, kun poika astui ovesta sisään koulupäivän jälkeen. Asiaa ei auta se, että koululla on meneillään remontti. Kilkettä ja kolketta siis riittää sen tavallisen koulumelun lisäksi.

Uuden opettajan kanssa olen jo istunut puhelimessa ja hän vaikuttaa mukavalta. Oppimissuunnitelmaakin viilataan myöhemmin tässä kuussa. Saadaan asiat pyörähtämään taas eteenpäin ja olen äärimmäisen iloinen siitä, että melkein kaikki tiedot ovat tänä syksynä siirtyneet eteenpäin eikä tapahtunut niin kuin viimeksi ja poika joutunut olemaan ilman tehostettua tukea. Toisaalta sitä osaa nyt itsekin olla valppaampi ja kysyä ja varmistaa, että asiat ovat todella niin kuin pitää. Mokia sattuu vaikkei saisi – opettajillekin. Harva meistä on täydellinen.

Välillä mietin sitäkin, että nykyiset salassapitosäädökset lasten diagnoosien ja paperien suhteen ovat niin tiukat, että ei ole ihme, jos tieto ei kulje niin kuin toivoisi ja olisi lapselle parasta.

Systeemi on varmasti rakennettu hyvää silmällä pitäen, mutta valitettavasti systeemi vaikeuttaa asioiden hoitoa ja lasta koskevat tiedot eivät liiku ja siirry oikeille ihmisille kovinkaan jouhevasti. Kyllä sijaitsetkin, etenkin vähänkään pidempiaikaiset, tarvitsevat tiedon erityistarpeisesta lapsesta tai muusta lasta koulupäivän aikana koskettavasta asiasta.

Top secret pesäpäivä

Sitäkin olen miettinyt ovatko erityistarpeet sitten sellaisia asioita, jotka pitää todella pitää noin visusti salassa? Itsestäni tuntuu aina siltä, että niiden nimenomaan pitäisi olla asioita, joista jokaisen lapsen kanssa tekemisissä olevan aikuisen pitäisi tietää, koska tuo tieto on sekä lapsen että aikuisen parhaaksi. En käsitä, kuinka voisi toimia parhaalla mahdollisella tavalla, jos puuttuu tietoa?

Vuosien varrella olen myös oppinut, että toisille lasten erityistarpeet ovat ainakin jollain asteella hävettäviä asioita eikä niistä sovi puhua. Ne pitäisi vain lakaista maton alle ja olla kuin niitä ei olisikaan. Tänäkin syksynä olen tähän seikkaan saanut törmätä enkä edelleenkään voi sitä käsittää. Ei ole lapsen etu vaieta asiasta.

Kyseisellä tavalla ajattelevan ihmisen mielipiteiden myötä olen myös oppinut, että nykyinen salassapito on hänestä erinomainen, sillä silloin asiat eivät ole turhan monen tiedossa eivätkä leviäkään ilman huoltajien suostumusta ja lapsi on siten “normaalimpi” kaikkien silmissä.

Minusta erityistarpeet ovat asioita siinä missä muutkin ja niistä pitää ja saa puhua. Niistä pitää puhua niin paljon, että niistä tulee ihan tavallista arkea ja siten ihan tavallisia asioita. Puhumattomuus kasvattaa peikkoja.

Minusta nykyisessä systeemissä olisi vielä paranneltavaa. Kyllä tiedon pitäisi siirtyä helpommin sitä tarvitseville. Se olisi mielestäni myös opettajien etu. Asiassa lienee monta puolta.

Itse olemme törmänneet niin usein nykyiseen kankeaan systeemin, että toivoisin kovasti asioiden muuttuvan helpommaksi. Olisi myös mukavaa, jos kaikki ei olisi aina niin Top Secret. On hienoa, että kaikkia asioita ei levitellä miten sattuu, mutta vähempikin agenttimeininki voisi olla riittävää.

Harva systeemi – jos mikään – on kuitenkaan täydellinen.


shopify traffic stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


6 Comments

  • Niina

    Salassapito on mennyt aika överiksi. Vuosi sitten tiukkeni lisää ja huomasin, että hankaloitti työn tekoa monella. On hyviäkin puolia toki. Ristiriitainen asia kuten totesit. Jaksamista.

  • Tiia K

    Asiaa kirjoitat, toki ovat varmaan hyvällä asialla, mutta asioiden multimaalinen hankaloittaminen alkaa olla jo varsin överiä. Mahtavaa viikonloppua!

    • Maria/Luomulaakso

      On tosiaan sääli, kun lapsi siinä joutuu aina kärsimään, kun asiat eivätvoi kulkea nopeasti ja tietenkin opettajakin, joka hänkään ei aina heti tietoa saa. Surullista molempien kannalta.

      Mahtavaa, aurinkoista viikonloppua, Tiia! 🙂

  • Taina/Mansikkatilan mailla

    Juuri näin! Viime vuosina on tapahtunut paljon “uudistuksia” koulumaailmassa. Ne saavat asiat pyörimään entistä hitaammin, kun aina pitää olla palaveri, allekirjoitus, suunnitelma, seuranta ties mitä! Enemmän byrokratiaa, vähemmän oikeaa apua nopeammin.:( Opettajien mitta alkaa olla täynnä.

    Sitten ne vanhemmat, jotka haluavat ja toivovat, ettei lapsella olisi tuen tarvetta ja kaikki lakaistaan maton alle…
    Sinulla on oikea asenne ja tyyli! Hyvä Maria! Yhteistyö on kaiken a ja o.:)

    • Maria/Luomulaakso

      Kiitos, Taina. Turha byrokratia syö resursseja. Voin vain kuvitella millaista on tehdä töitä kaikkien noiden säädösten keskellä. Kurjalta näyttää tilanne tältäkin suunnalta katsottuna ja voisin kuitenkin kuvitella, että en ole edes kaikkiin kiemuroihin vielä törmännyt.

      Itseäni jaksaa aina kiukuttaa ja surettaa, kun erityistarpeita tai muitakin asioita halutaan lakaista maton alle. On lapsen oikeus saada apua ja ymmärrystä sekä hyväksyntää juuri sellaisena kuin on. Maton alle lakaisu kertoo lapselle, että hänessä on jotain hävettävää, jotain väärin…surettaa tuo joka kerta aivan yhtä paljon.

      Ilman yhteistyötä ei kyllä mikään suju. Lapsen eteenhän me kaikki työtä teemme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.