Rasismin rumuus
Tuntui todella pahalta lukea Olli Immosen kirjoittama Facebook-teksti. Sattumaa ei varmaan ollut, että hän julkaisi sen juuri Breivikin neljä vuotta sitten tekemän terrori-iskun vuosipäivänä. Rasismin rumuus on nyt esillä eikä kukaan voi enää kieltää, etteikö sitä olisi myös Suomessa. Huolestuttavaa on, että moni johtavassa asemassa oleva henkilö ei ole vieläkään tuominut…
Luomukauppojen kohtalo
Viimeisen muutaman viikon sisään on mahtunut parikin surullista uutista. Ensin sulki ovensa Villiverso Hyvinkäällä. Heidän ovensa olivat auki viimeisen kerran eilen. Tuona samaisena päivänä tupsahti sähköpostiin toinen ikävä yllätys. Myös verkossa toimiva Tilakauppa, joka on Villiverson tapaan yksi suosikeistani, laittaa pian lapun luukulle. Ja katosipa kuvioista myös Vesalan Luomu- ja Lähikauppa…
Kansalaisoikeus suoritettu
Eilen kipaisimme koko perhe äänestämässä paikallisessa kirjastossa. Tänä vuonna tuntui jotenkin erityisen vaikealta valita mieluisa ja se itselle sopivin ehdokas ja meistä kaikista äänestysikäisistä tuntui samalta. En muista, että se olisi koskaan aikaisemmin ollut ihan näin vaikeaa kuin nyt. Nyt on kuitenkin kansalaisoikeus suoritettu. Lasten kanssakin käytiin keskustelu ehdokkaan valitsemisesta…
Addie Lynn ja kokonaisen elämän verran joulukortteja
Viikolla silmien eteen ilmestyi sosiaalisen median kautta Addie Lynn sisarineen. Addie Lynn on 6-vuotias tyttö, joka viettää elämänsä viimeistä joulua. Tämä on myös viimeinen joulu jolloin perhe on vielä yhdessä. Tytön sairautta ei voi parantaa ja vähä vähältä hän menettää niin lihasten hallinnan kuin muistonsakin. Jonain päivänä hän ei tunne…
Enkeli-Elisa ja muut kiusatut
Enkeli-Elisan tarina osui kovaa. Koulukiusaaminen on juttu, joka on minulle kipeä aihe ja samalla myös asia, jota en halua lakaista maton alle. Olin itse koulukiusattu monen vuoden ajan ja kiusaaminen loppui oikeastaan vasta sitten, kun vaihdoin koulua lukioon mennessä. Kiusaaminen oli alkanut toisen/kolmannen luokan paikkeilla ja jatkui aina yhdeksännelle saakka.…