Yhteiset asiat

Rasismin rumuus

Tuntui todella pahalta  lukea Olli Immosen kirjoittama Facebook-teksti. Sattumaa ei varmaan ollut, että hän julkaisi sen juuri Breivikin neljä vuotta sitten tekemän terrori-iskun vuosipäivänä. Rasismin rumuus on nyt esillä eikä kukaan voi enää kieltää, etteikö sitä olisi myös Suomessa. Huolestuttavaa on, että moni johtavassa asemassa oleva henkilö ei ole vieläkään tuominut Immosen tekstiä.

Olen sitä mieltä, että jos on hiljaa eikä toimi silloin kun näkee vääryyttä, on aivan yhtä paha kuin sekin, joka vääryyden tekee. Jos hyvät vaikenevat saa paha vallan. 

Minun on vaikea uskoa, että jopa omassa kotimaassani alkaa nousta yhä enemmän julkisuuteen tällaisia mielipiteitä ja ryhmittymiä, joilla on hyvin jyrkät, rasistiset mielipiteet. Se on pelottavaa, mutta myös jollain tapaa käsittämätöntä. Kuinka joku voi kuvitella olevansa parempi toista? Kuinka joku voi kuvitella, että hänen oma uskontonsa, kielensä, ulkonäkönsä tai kulttuurinsa on parempi kuin toisen? Ne eivät ole parempia. Ne ovat vain erilaisia.

Mietin miksi on niin vaikeaa kunnioittaa toisia ihmisiä ja heidän ajatuksiaan? Miksi viha ja epäluulo ovat vahvempia kuin uteliaisuus ja halu oppia uutta, tutustua toiseen ihmiseen ja tämän kulttuuriin? Mihin ihmeeseen on hävinnyt kyky hyväksyä erilaisuutta?

Uutisista on voinut seurata jo pidemmän aikaa, kuinka Euroopassa tehdään iskuja juutalais- tai maahanmuuttajataustaisiin yrityksiin. Särjetään ikkunoita, tapetaan ihmisiä ja tehdään arjesta kaikin tavoin epävarmaan ja uhkaavaa. Voin vain kuvitella, millaista on kasvattaa lapsiaan tuollaisessa ilmapiirissä. Mieleen nousee väkisinkin kuvia Kristalliyöstä. Mihin olemme oikein menossa?

Euroopassa on nyt paljon työttömyyttä ja ihmisten elämä on epävarmempaa kuin aikaisemmin. Jo useamman vuoden ajan ovat ääriliikeet ja rasistiset mielipiteet nostaneet päätään ja saaneet pelottavan paljon jalansijaa. Olot muistuttavat yllätävänkin paljon aikaa ennen toista maailmansotaa ja holokaustia. Ainekset samankaltaiseen katastrofiin ovat osaksi näkyvillä, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että saman olisi pakko toistua.  Meillä on käsissämme niin mahdollisuus kuin velvollisuuskin muuttaa asioiden kulkua.

Mieleeni nousi jälleen hyvin elävästi tapaamiseni Pavel Stranskyn kanssa. Ehkäpä YLEnkin olisi sopivaa esittää uudelleen Keskitysleirin salattu totuus-dokumentti, jotta kaikilla olisi mahdollisuus verestää tietojaan ja nähdä, mitä ihminen todella pystyy toiselle ihmisille tekemään, jos ääriliikkeet saavat jatkaa kasvuaan ihmisten hiljaisesti hyväksyessä niiden ajatusmaailman ja toimet.

Rasismi alkaa pienistä sanoista, joiden annetaan mennä ohitse, koska ajatellaan, ettei sillä ole nyt niin väliä, mitä joku ihminen sanoi. Joskus sanomiset kuitataan vain kepeästi sanomalla, että se nyt vain oli sellainen vitsi. Tällaisessa tapauksessa rasisti on myös se, joka vaikenee ja hyväksyy tapahtuneen. Jos vaikenemme emmekä puutu asioihin, muuttuu rasismi pikku hiljaa hyväksyttäväksi sekä osaksi arkea ja yhteiskuntaa. Siitä tulee jokapäivästä ja tavallista. Niin ei saa käydä. Enkä suostu uskomaan, että sen annetaan tapahtua. En voi, sillä muuten ihmisillä ei ole enää jäljellä mitään.

Kolmen lapsen äitinä  pidän hirveän tärkeänä sitä, että lapsi oppii jo kotona, että jokainen ihminen on arvokas riippumatta ihonväristä, kansalaisuudesta tai vaikkapa etnisestä tausta. En voi hyväksyä syrjintää missään muodossa.

Syrjintä koskettaa meitäkin perheenä jonkin verran, vaikka kyse onkin  hiukan erilaisesta syrjinnästä kuin se, josta edellä olen puhunut.  Moni erityistarpeinen lapsi kokee syrjintää koulussa ja harrastuksissa ja joskus osa lähipiiristäkin voi kohdella heitä syrjivästi tai muulla tavoin negatiivisesti. Ja tiedämmehän, että myös kehitysvammaisia kuoli natsien keskitysleireillä.

Itse olen kasvanut suvussa, josta löytyy niin rasisteja kuin ei-rasistejakin. Jopa lähipiirissäni oli ihmisiä, joiden kommentit sisälsivät sanoja mutakuono sekä monia muita painokelvottomia asioita. En pitänyt niistä silloinkaan, mutta lapsena nuo kuulemani kommentit tuntuivat hämmentäviltä, sillä ihminen, joka noita käytti oli minulle rakas. Olen nähnyt kuinka kaksi erilaista ajatustapaa kohtaavat ja nyt vanhempana olen yrittänyt ymmärtää myös sitä puolta, joka ei tuntunut omalta. Vaikka pystynkin tavoittamaan joitain toisen osapuolen ajatuksia niin en silti pysty hyväksymään ajatusmaailmaa niiden takana. Enkä pysty käsittämään, kuinka joku valitsee elämänasenteen, joka perustuu vihalle sekä toisen ihmisen täydelliseen halveksumiseen. Mikä ihme laittaa  rasistit kuvittelemaan, että he olisivat parempia kuin muut tai että heillä olisi jokin ihme oikeus päättää muiden olevan alempiarvoisempia?

Omat lapseni haluan kasvattaa avarakatseisiksi kansalaisiksi, jotka puuttuvat epäoikeudenmukaisuuteen sitä nähdessään. Rasistiksi ei nimittäin synnytä vaan kasvetaan – tai oikeastaan kasvatetaan.

Itse luin lukiossa ollessani Tahar Ben Jelloun kirjan Isä, mitä on rasismi? Se on pieni kirja täynnä tärkeää tekstiä. Vaikka olemme kotona lapsien kanssa rasismista, antisemistismistä ja kaikesta asiaan liittyvästä puhuneetkin niin päätin, että nyt on aika lukea heille tämä kirja. Kirjaa löytää ainakin kirjastoista sekä antikvariaateista.  Mikäli kokee asioista puhumisen vaikeana lapsen kanssa niin kirja toimii oivana apuna silloinkin, sillä se on rakennettu hyvin ja taidokkaasti ja vastaa moneen vaikeaan kysymykseen. Silti suosittelen lukemaan sitä lapsen kanssa yhdessä, sillä asiat ovat isoja ja vakavia. Kirjan sanoma on varsin hyvä myös meille aikuisille.

Haluan tähän loppuun lainata osia kirjan päätössanoista, jotka  niputtavat asiat minusta oivallisesti niin näppärään pakettiin, että ne ansaitsevan tulla kirjoitetuksi ja luetuksi usein. Toivon, että ne painuvat mieliinne ja muistuttavat olemassaolostaan aina silloin, kun niitä eniten tarvitaan.

“Rasismia vastaan on taisteltava joka päivä. Valppautemme ei saa koskaan herpaantua. On aloitettava antamalla esimerkki ja tarkkailtava, millaisia sanoja itse käytämme. Sanat ovat vaarallisia.  Joitakin sanoja käytetään loukkaamiseen ja nöyryyttämiseen, ruokkimaan epäluuloja ja jopa vihaa. Toisten sanojen oikea merkitys taas on vääristelty ja ne hyödyttävät vallan ja syrjinnän tarkoitusperiä. On kauniita ja myösteisiäkin sanoja. Meidän täytyy luopua valmiista ajatusmalleista, sanonnoista ja sananlaskuista, jotka yleistävät ja johtavat rasismiin, meidän on poistettava sanastostamme ilmaisut, joiden sisältö on väärä ja vahingollinen. Taistelu rasismia vastaan alkaa kielen työstämisestä.”

…..

“Koulun alkaessa syksyllä katso muita oppilaita ja pane merkille, että he kaikki ovat erilaisia ja että erilaisuus on ihana asia. Se on ihmiskunnan toivo. Oppilaat tulevat maailman eri kolkilta, he pystyvät antamaan sinulle asioita, joita sinulla ei ole, niin kuin sinä pystyt antamaan heille jotakin, mitä he eivät tunne. Erilaisuus avartaa molempia osapuolia.

 

Tiedä myös, että  jokaisen ihmisen kasvot ovat ihme. Ne ovat ainutlaatuiset. Et tapaa koskaan kaksia täysin samanlaisia kasvoja. Kauneudella tai rumuudella ei ole väliä. Ne ovat suhteellisia asioita. Jokaisen ihmisen kasvot ovat elämänvertauskuva. Ja jokainen elämä ansaitsee kunnioitusta. Kenelläkään ei ole oikeutta nöyryyttää toista ihmistä. Jokaisella on oikeus ihmisarvoonsa. Kunnioittamalla yhtä ihmistä me kunnioitamme elämää kaikessa sen kauneudessa, ihmeellisyydessä, erilaisuudessa ja yllättävyydessä. Kohtelemalla muita arvokkaasti ihminen todistaa kunnioittavansa itseään.”



shopify traffic stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


5 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.