Lisää tulevan kesän kasvimaasta
Nyt kun sain jo peruskasvit päätettyä tällekin vuodelle oli aika alkaa pohtia mitä muuta noihin kasvimaalaatikoihin oikein päätyisi. Viime vuonna viljelin monen sorttista kaalia ja olisihan se mukava kokeilla niitä tänäkin vuonna. Viime vuonna kun emme saaneet itse maistella niitä oikeastaan ollenkaan, mutta ei siksi, että pienet tuholaiset olisivat ne…
Satoa kasvihuoneesta
Tämän kesän satoa on on ollut mukava käydä pihalla ihmettelemässä. Kurkkuja olemme saaneet syödä jo jonkin aikaa – tosin kurkkujen kulutus on noussut niin huimasti herkullisten, kesänkypsyttämien kurkkujen myötä, että omat pari kurkuntainta eivät riittäneet kattamaan kurkun kulutustamme vaan varastoja on täydennetty Luomumaan vähintään yhtä maittavilla kasvihuonekurkuilla. On onni olla…
Hetkiä kasvihuoneessa kera Tennysonin
Pitkästä aikaa oli paikallaan pieni hidastaminen ja niinpä eilen hiivin omin päin kasvihuoneeseen, istuin puutarhakeinuun ja nostin jalkani ylös. Seuraksi valitsin tällä kertaa Lord Alfred Tennysonin Poems vol. 1. Edelleenkin harmittaa, että Poems vol. 2 ei ole koskaan tullut yhdessäkään antikvariaatissa vastaan. No, ehkä se vielä joskus tulee. Tylsäähän se…
Talvinen vierasKasvihuone, Puutarha
Viikonloppuna haettiin puutarhaan kunnostuskampetta Kodin Terrasta. Lauantai hujahti siinä ja nakutellessa toiseksi viimeistä kasvimaalaatikkoa. Yksi pitäisi vielä rakentaa loppuun ja se olisi sitten siinä. Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna ehditään ajoissa istutushommien kanssa. Varma ei vielä uskalla olla, sillä sunnuntai paljasti talvella syntyneet tuhot kaikessa karmeudessaan. Sunnuntaina kaiveltiin kasvihuoneen perustuksia. Talvinen…