Kasvihuone,  Puutarha

Talvinen vierasKasvihuone, Puutarha

Viikonloppuna haettiin puutarhaan kunnostuskampetta Kodin Terrasta. Lauantai hujahti siinä ja nakutellessa toiseksi viimeistä kasvimaalaatikkoa. Yksi pitäisi vielä rakentaa loppuun ja se olisi sitten siinä. Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna ehditään ajoissa istutushommien kanssa. Varma ei vielä uskalla olla, sillä sunnuntai  paljasti talvella syntyneet tuhot kaikessa karmeudessaan.

Sunnuntaina kaiveltiin kasvihuoneen perustuksia. Talvinen mikä-lie-vieraamme oli kaivanut itselleen luvattoman monta tunnelia kasvihuoneen alta, myllännyt mullat ja järsinyt useammasta kohdasta alimmaisia puuosia. Viikunan juuret oli syöty ja reppana nökötti nyt kasvihuoneen seinustalla hiukan kallellaan ja surullisen oloisena. Ei siis viikunoita enää tänä vuonna.

Talvinen vieras

Lähes kaikki kasvihuoneen seinustat on kuorrutettu nyt mullalla. Kaikki kasvilaatikot ja muut tavarat on siirrettävä pois, jotta tuhot saadaan korjattua.  Osa asioista saatiin jo sunnuntaina tehdyksi, mutta nurkkaus, jossa kasvaa viiniköynnös on vielä käymättä läpi. Kasvi vaikuttaisi selvinneen hengissä, ainakin se tällä hetkellä tekee uutta versoa, mutta lopullinen tilanne selvinnee vasta vähän myöhemmin. Olen aikanaan nähnyt luumupuunkin kasvattavan täydet lehdet ennen kuin kuoli ja selvisi, että reppanalla ei ole enää  juuria lainkaan!

Otuksen kaivamat käytävät tuolla perustuksissa ovat laajoja. Oli onni, että olin tuonne alle aikanaan tunkenut paksuja laudankappaleita tukkimaan tuuletusaukkoja, sillä ne toivat nyt lisätukea. Meidän systeemimme kun ei ole ihan täysverinen kasvihuone vaan jotain pergolan ja kasvihuoneen välimaastosta ja tuuletusaukot tulee tukittua aina talveksi, jotta vähän herkemmät kasvit talvehtisivat paremmin – tai toisivat ainakin vaihtelua talvivieraiden ruokavalioon…

kuva_kasvihuonetuho2

Viiniköynnöksen nurkka on ehkä yksi pahimmin myllätyistä paikoista. Reikiä on monta ja pikkuisen multaa tökkimällä selvisi, että pehmeää upottavaa maata on melkein joka puolella. Ihme, että mitään ei ole enemmän särkynyt! Tämä on jo toinen talvi, kun vastaavanlaisia tuhoja on ilmennyt. Vuoden 2013-2014 talvena tuhot olivat pienempiä. Pari käytävää vain seinän ali ja ne eivät paljon haitanneet. Silloin syöty keinunpehmuste oli harmillisempi asia ja uusi on edelleen hankintalistalla. Kukaan kun ei tykkää istua kovassa keinussa ja kaikki meillä kaipaavat  keinussa istumista ja jutustelua.

Viime talven tuhot ovatkin jo ihan toista maata. Nyt menee tovi jos toinenkin, että kaikki on korjattu ja varmistettu, että tukikivien alla on varmasti maata ja rakennelma pysyy pystyssä ja on vakaa. Uskomattoman paljon harmia voi pieni otus saada aikaan. Ensi talveksi täytyy kyllä suunitella jotain, ettei tämä tapahdu taas uudelleen. Voi olla, että silloin ei enää ole onni matkassa ja tuhot ovat tätäkin pahemmat.

Nyt ei auta muu kuin jatkaa kunnostusta ja korjausta, jotta tomaatit vihdoin pääsevät muuttamaan laatikoihin ja kasvattamaan herkkuja keittiömme tarpeisiin. 🙂

kuva_kasvihuonetuho3

shopify site analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


3 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.