Kasvihuone

Satoa kasvihuoneesta

Tämän kesän satoa on on ollut mukava käydä pihalla ihmettelemässä. Kurkkuja olemme saaneet syödä jo jonkin aikaa – tosin kurkkujen kulutus on noussut niin huimasti herkullisten, kesänkypsyttämien kurkkujen myötä, että omat pari kurkuntainta eivät riittäneet kattamaan kurkun kulutustamme vaan varastoja on täydennetty Luomumaan vähintään yhtä maittavilla kasvihuonekurkuilla. On onni olla mukana REKOssa.

Ensi kesänä ajattelinkin viljellä enemmän kurkkuja ja vähemmän tomaatteja. Jotenkin tuo kurkunviljely vain tuntuu mukavammalta. Tomaattejakin ajattelin silti pitää valikoimissa, sillä kasvihuone ilman tomaatteja ei nyt vain tunnu kasvihuoneelta.

Satoa kasvihuoneesta

Tänä vuonna, ensimmäisen kerran ikinä, myös paprika tuottaa todella hyvin satoa. Vihreitähän nuo kasvista roikkuvat ihanuudet yhä ovat ja tuskin ehtivät punastuakaan ennen kuin ne on pakko kerätä, mutta eipä noissa vihreissäkään paprikoissa mitään vikaa ole. Toimivat hienosti vaikkapa linssipadassa.

Tänä kesänä ehkä suurin muutos kasvihuoneviljelyssä on se, että olen lähestulkoon jokaise kukan käynyt pölyttämässä pientä pensseliä apuna käyttäen. Ilmat ovat olleet niin tuuliset ja kylmät, että kasvihuoneen ovia en ole pahemmin uskaltanut auki pitää, sillä tuulensuunta on ollut sellainen, että puhuri on hyökännyt aina suoraan avoimista ovista sisään. Niinpä luukut ovat olleet visusti kiinni ja pölyttäjät ovat aika tehokkaasti pysyneet ulkopuolella. Tomaatin varsiahan tosin neuvotaan aina kevyesti täristämään, mutta olen huomannut, että penselin käyttä lisää kyllä aika tuntuvasti raakileiden määrää eikä se nyt niin kauhean suuri vaiva ole käydä joka ilta tomaatin taimet läpi. Tänä vuonna niitä ei edes ole kuin 17. Paprikoita on pari kappaletta, samoin kurkkuja. Loppu kasvihuonetila onkin sitten lähinnä basilikoilla sekä kaaleilla, jotka kasvavat siellä kohtalaisen hyvin ja ovat paremmin suojassa tuholaisilta.

Satoa kasvihuoneesta

Nautin muuten suunnattomasti siitä, että joka aamu, avattuani makuuhuoneemme verhon näen heti kaikki kasvihuoneeni kasvit. Meidän kasvihuonehan oli ensin pergola, mutta koki suuren muodonmuutoksen ja eräänä päivänä pergola oli kadonnut ja tilalla jotain kasvihuoneen ja pergolan väliltä. Tila ei ole niin kostea ja lämmin kuin oikea kasvihuone, mutta toimii todella hyvin ja on mukavan lähellä. Enpä tiedä mitään ihanampaa kuin katsella loppukesän vihreänä rehottavaa kasvustoa heti ensimmäisenä aamulla ja helposti sitä tulee pistäytyneeksi taaperon kanssa toivottamassa hyvät huomenet vauvatomaateillekin. Parhaiten hän osaakin viittoa tomaatin, paprikan ja kurkun. 🙂 Ja käymme me muuten  sanomassa niille hyvää yötäkin, kun olemme matkalla nukkumaan. 😀

Satoa kasvihuoneesta


website statistics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.