Kuviomuottien tuotoksia
Päivällä sain paistettua springerlet Petruksen Piparkakkujen reseptillä. Olin valinnut hyvin simppelin reseptin. Lopputulos oli yllättävä, sillä olin henkisesti valmistautunut siihen, että vähintään joka toinen laatta olisi kohonnut ja kuvio olisi mennyt piloille. Niin ei kuitenkaan käynyt. Muutama meni toki aika kurjaan kuntoon, koska pinta kohosi liiaksi. Mutta suurin osa näytti ihan…
Petruksen Piparkakkujen jalanjäljissä
Appeni, Seppo on mahtavan kätevä käsistään. Hän taitaa osaa tehdä puusta ihan mitä vain! Niinpä kysyinkin häneltä ennen kesää voisiko hän tehdä minulle kuviomuotteja ja näytin hänelle jo pitkään lukemani Petruksen Piparkakkujen sivun, Petruksen piparkakkujen Facebook-sivun sekä liudan ulkomaisia sivustoja, joilta muotteja löytyy. Kuviomuotteja myös myydään monellakin sivustolla, mutta muotit tapaavat…
Jukka Isotalon kauniit, ekologiset lasiluomukset
Lasitaiteilija Jukka Isotalon lasiset luomukset kiinnittivät heti huomioni viikonloppuna Knehtilän luomutilan Elomarkkinoilla. Pullot ja lasit olivat arjen luksusta parhaimmillaan ja kyllä näitä ihanuuksia kattaisi ihan mielellään juhlavampaankin pöytään. Rakastan lasia ja kun siihen yhdistetään ekologisuus on lopputulos aikamoisen mahtava – ainakin kun Isotalo pääsee luomaan. Kaikki ihanuudet on tehty sellaisista…
Fysioterapiassa jalkoja mittauttamassa
Tiistaina oli taas aika käydä fysioterapiassa mittauttamassa nuo koipeliinini uusia lääkinnällisiä kompressiosukkia varten. Fysioterapeuttini on mahtava ja olen hirveän onnellinen siitä, että olen saanut käydä saman henkilön vastaanotolla veritulpasta lähtien. Hän jaksaa aina kysyä, kuinka voin ja miten arki sujuu kipujen kanssa. Hän myös auttaa ja neuvoo, kun apua ja…
Päivän asu ja ompelupohdintaa
Jokin aika sitten lupasin kuvia uudesta puvustani. Onkohan tämä ensi askeleeni kohti muotiblogeja ja päivän asu postauksia. 😀 Eipä taitaisi minun vaatekaappini sisältö olla kelvollinen minkään sortin muotiblogiin. Auttamattoman vanhanaikaisia olisivat vaatteeni niihin – tosin joskus uusia vaatelehtiä selaillessa näen vaikutteita edwardiaanisen ja viktoriaanisen ajan vaatteista ja vilahtaapa nykykoltuissa joskus keskiaikaakin.…