Varjolistoja ja turvaketjua
Eilinen meni enimmäkseen kaupassa kierrellen, jahka saimme ensin netistä kaiveltua kaikki tarvittavat tiedot. Tänään päästäänkin sitten heti pieimmäisen puheterapian jälkeen nakuttelemaan varjolistoja kattoon, josta ne ovat puuttuneet aikamoisen monta vuotta. Ehkäpä tämä meidän asunto alkaa aina vain näyttää enemmän kodilta eikä vain rakennustyömaalta. No, olemmehan me monta paikkaa saaneetkin kuntoon, mutta…
Kun lasta lyödään
Tänään olin ajatellut kirjoittaa alun perin ihan jotain muuta. Kaikki kuitenkin muuttui eilen, kun pojat tulivat koulusta kotiin. Toista oli lyöty ja potkaistu välitunnilla. Poski oli vähän turvoksissa, samoin toisen silmän luomi. Järkytys tapahtuneesta paistoi kasvoilta. Eihän siinä muu auttanut kuin käydä päivystyksen kautta tarkistamassa, ettei hennoille kasvojen luille ollut…
Lähete foniatrille
Tänään oli pikkuisen lääkärikäynti. Käytiin läpi niin varpaillaseisomista kuin palikkalaatikkoa sekä paljon muuta. Poika kuunteli tarkasti ohjeet ja lääkäri sanoikin, että poika keskittyy todella hienosti! Hieno juttu, sillä hyvä keskittyminen auttaa nyt monessa asiassa. Lääkäri oli tuttu monen vuoden takaa ja hän muisti vielä vanhempien poikiemme nimetkin! Aika hyvin! Hetki…
Kuinka erilaista voi valvominen olla!
Viikonloppu hujahti sairastaessa ja alkuviikko näyttää menevän samalla tavoin, sillä vanhin ei selvinnyt vielä kouluun saakka ja pienimmäinen ei edelleenkään voi hyvin, vaikka toki jo paljon paremmin. Yöt ovat olleet rikkonaisia, mutta toisaalta hirveän rauhallisia. Mieleen nousivat nyt ne lukemattomat levottomat yöt, jolloin olen valvonut vanhempien lasteni kanssa. Ne olivat…
Käsilaukussa viittomia, sanoja ja foniatri
Pienimmäinen on edistynyt sanoissa jonkin verran. No, eihän niitä sanoja nyt ole hirveää kasaa käytössä vieläkään, mutta omia sanoja ja äänteitä on tullut oikeiden sanojen ohella kuitenkin lisää. Myös uusia viittomia on opittu! Poika rakastaa viittomia! Hän katsoo tarkkaan, kun viiton ja monesti yrittää toistaakin niitä heti perään. Kahden käden viittomat…