• Vapaapäivä

    Tänään alkoivat Keravalla kansainväliset suurmarkkinat. Olin siellä viime vuonna veljeni kanssa ja niin tänäkin vuonna, mutta lisäksi saimme seuraksemme äitimme, joka ei kyseisillä markkinoilla ollut ennen käynyt. Sääennusteesta huolimatta selvisimme kuivana eikä edes autoon unohtamaamme sateenvarjoa tarvinnut hakea. Onneksi. Mikään ei ole oikein kurjempaa, kuin kävellä markkinoilla vesisateessa – paitsi…

  • Annalan Taimitorilla 21.5.2015

    Annalan taimitorille on pitänyt mennä jo monena vuotena, mutta aina se on jäänyt. On ollut kiire tai ollut sairaana. Niinpä se sitten aina lykkääntyi ja lykkääntyi, kunnes vihdoin tänä vuonna tärppäsi! Kuvia en muistanut taimien keskellä paljon ottaa, kun huomio kiinnittyi toinen toistaan ihanampiin kasveihin mutta Annalan ympäristöstä kuvia on…

  • Kuvia Lähi- ja luomuruokamessuilta 26-29.3.2015

    Saamani bloggajapassi oli ihana juttu ja mahdollisti monipäiväisen messuvierailun. Lauantaipäivän Lähi- ja luomuruokamessuille osasin jo varautua paremmin ja olin saanut kaivettua esiin uskollisen pyörilläkulkevan matkalaukkuni. Se olikin oikea vaihtoehto, sillä vielä tänään sunnuntaina, särkee olkapäätäni vallan vietävästi. Särky alkoi torstaina raahattuani kotiin ison kasan löytöjä kokeiltavaksi. Ensi kerralla, kun vastaavanlaisille messuille…

  • Rönttösrouvan ruisleipä ja Alénin luomusämpylät

    Lähi- ja luomuruoka messujen kärkikastiin kuuluvat myös Rönttösrouva sekä Alénin leipomo. Rönttösrouvan tuntevat varmaan kaikki tai ainakin melkein. Rönttösrouva valmistaa käsityönä perinteisiä leivonnaisia, kotimaisista raaka-aineista ja mahtuupa joukkoon luomuinen ruisleipäkin. Ruisleipiä on monenlaisia, mutta tämä ruisleipä toi mieleen kauan sitten kadotetun maun, josta lapsena pidin mahdottoman paljon. En tiedä kuinka…

  • Lähi- & Luomuruokamessut 26-29.3.2015

    Aamusella sain kyydin juna-asemalle, josta matka jatkui kohti Helsinkiä ja Lähi- & Luomuruokamessuja.  Olin jo arvellut, että kantamuksia olisi päivän lopussa aika tavalla ja tätä silmällä pitäen  pakannut mukaan kevyitä tilavia kasseja, joissa on helpompi kantaa ostokset kotiin, mutta siitä huolimatta kantamuksia kertyi päivän mittaan enemmän kuin olin aluksi uskonut!…

  • Lähi & Luomuruokamessut Helsingissä

    En tiedä miten muualla, mutta meillä on viime viikot odotettu Lähi & Luomuruokamessuja ja vieläkin enemmän sen jälkeen, kun sain tiedon, että saan messuille bloggaajapassin! Voi sitä ilon määrää, kun sähköpostin sain luettua! Olen jo selannut kaikki näytteilleasettajat ja pohtinut, mitä kaikkea haluan messuilla ehdottomasti nähdä. Listasta tuli ihan kiitettävän pitkä.…

  • Kansainväliset markkinat

    Veljeni piristi arkeani viemällä minut Kansainvälisille Suurmarkkinoille ja sain vielä käyttörahaakin käteeni sekä ruokaa masuuni – ja kyllä siellä herkkuja riittikin! Muutamia luomutuotteitakin onnistuin siellä bongaamaan, mutta enemmänkin niitä olisi saanut olla. Jäätelö, ruis ja lihatuotteet olivat kuitenkin ne luomuiset jutut markkinoilla tänä vuonna – ehkäpä ensi vuonna joukossa olisi…

  • Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010

    Eilinen oli yksi ihanimpia päiviä ikinä. Pitkäaikainen haaveeni päästä Leonard Cohenin konserttiin toteutui. Ja kovin vähällä oli, että olisi käynyt samoin kuin pari vuotta sitten. Olin talven aikana seurannut hyvinkin tiiviisti millainen tulevasta kiertueesta tulisi, mutta sitten tapahtui niin kuin yleensä tapahtuu. Tulee liikaa asioita ja kaikkea ei enää ehdi…