Tapahtuma

Tunnelmia Tampereen Supermessuilta

Lauantaina kävimme tutustumassa saamillamme vapaalipuilla Tampereen Supermessuihin. Messut koostuivat neljästä osiosta: Puutarha, Kotimaan Matkailu, Keräily ja April Fest.

Täytyy sanoa, että vaikka messut toki olivat pienemmät kuin Helsingin Kevätmessut, niin Supermessut eivät missään tapauksessa jääneet huonommaksi kokemukseksi.

Supermessujen tunnelma oli lämmin ja välitön. Ihmiset iloisia ja puheliaita ja tulikin juteltua monen penkille istahtaneet messuvieraan kanssa.

Istumapaikkoja messuilla oli muuten aikamoisen hyvin ja väsyneet jalat pääsivät hetkeksi lepäämään. Huonojalkainen kiittää.

Tunnelmia Tampereen Supermessuilta

super_02

Alla olevasta ideasta kiinnostuin kovasti, sillä samaa materiaali olen kaavaillut käyttäväni takapihamme tämän kesän muutoksessa. Eri tavalla tosin, mutta oli mahtavaa nähdä materiaali käytössä ja varmistua siitä, että se todella voisi sopia aitaosaksi puutarhaamme.

super_05

super_04

Hauska idea renkaille ja etenkin lapset ihastuivat kirkkaisiin väreihin.

super_41

Perniöläisen Lemunkartanon luomutaimia tuli meillekin pari kassillista. Raparperimme  saivat tänä vuonna seuraa, kun ostin viisi tainta lisää.

super_09

super_34

Omenapuutarjous oli houkutteleva, mutta taimet jäivät kuitenkin hankkimatta. Olisi voinut käydä ahtaaksi tulomatka autossa – jos ei jo käynyt nytkin kaikkien pienempien taimien joukossa. 😀

super_32

Biodynaaminen yhdistyskin oli hienosti edustettuna paikalla. Siemeniä oli useampaa sorttia.

super_36

super_38

super_39

BirdLifen kojulla oli kauniita linnunpönttöjä sekä julisteita, joista meillekin lähti matkaan pari. Tarkoitus olisi kehystää ne leikkimökkiin.

super_16

super_15

Toinen linnunpönttöjä myynyt paikka messuilla oli Allun pesäpöntöt, joiden linnunpönttöjä päätimme tällä kertaa hankkia jokusen kappaleen. Pönttöjä olikin kaiken kokoisia ja näköisiä. Löytyi koti niin talitintille, telkälle  kuin liito-oravallekin.

super_11

Puutarha puolen kyljessä oli myös erilaisia kädentaitoja vaalivia kojuja. Meidän iloksi myös MosaiikkiMiljöö oli paikalla ja joulupukin konttiin sujahti jo näin alkuvuodesta jotain, jota toinen pojista on jaksanut jo pitkään toivoa. Ehkäpä puutarhamme tulevina vuosina täyttyykin hänen mosaiikkitöistään. 🙂

super_08

super_06

super_44

Puutarha puolen lisäksi taisimme viettää eniten aikaa Keräily-puolella kuolaamassa kaikenlaisia ihanuuksia.

super_18

super_19

super_20

super_25

super_28

super_22

super_27

super_23

super_24

super_29

super_26

super_30

super_21

Aarteiden tuijottelemisen jälkeen suuntasimme takaisin toiselle reunalle messuhallia ja kiertelimme lisää ruokapuolta, teimme hiukan ostoksia  ja kävimme sanomassa heipat muutamalla tutuksi käyneelle näytteilleasettajalle.

super_14

Tälläkin messukerralla kantamuksemme täyttyivät Riihipuodin ja Vavesaaren luomutuotteista.

super_33

super_42

 



free hit counter




free hit counter



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

    • Maria/Luomulaakso

      Tampereen messut olivat kyllä mukavat. 🙂

      Ja lämmin kiitos blogitunnustuksesta. Kylläpä tuntui mukavalta. Kiitos. <3 Vastaan siihen varmasti, mutta tarkkaa ajankohtaa en osaa vielä sanoa.

      Oikein ihania kevätpäiviä. 🙂

  • Saara

    Tuonne meidänkin piti suunnata sunnuntaina. Oltiin ajateltu tähdätä Maltin ja Valtin shown aikoihin, olisi ollut koko perheelle jotain katseltavaa. Mutta, mutta, Pikkuapulainen oli jo lauantaina kuumeessa, joten messut jäi väliin. Elämä on. Kyllä me vielä messuillekin ehditään, asutaankin täällä ihan kulmilla… Mukava lueskella muiden kokemuksia, kun ei itse päässyt 🙂

    • Maria/Luomulaakso

      Malttia ja Valttia mekin hetken aikaa tuumimme, mutta aikataulut eivät antaneet myöden sunnuntaireissulle.

      Messuilla oli kyllä mukavasti ohjelmaa lapsillekin aina mansikantaimen istutuksesta isompiin ohjelmanumeroihin. Harmi, etä satuitte sairastumaan juuri tuohon väliin – Pikkuapulainen olisi varmasti nauttinut näistä messuista, mutta onneksi on ensi vuosikin. Toiviottavasti teillä voidaan jo paremmin. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.