Pölyttäjäpenkki etenee lumesta huolimatta
Lumien alkaessa pikku hiljaa sulaa, olen yrittänyt hahmottaa pölyttäjäpenkin mallia. Sen verran paljon lunta on vielä pihalla, että lopulliset ääriviivat ovat hakusessa. Takapihan raparperit nousivat jo, mutta etupihan puoli on tiukasti suurelta osin lumivaipan peitossa, mutta eiköhän kevätaurinko pian korjaa asian laidan ja pääsen ihan kunnolla mallailemaan penkin reunoja. –…
Minä ja puutarha – kymmenen faktaa
Saman otavan alla-blogi heitti niin mukavan haasteen tämän loputtomalta tuntuvan lumimäärän keskelle, että oli pakko ottaa koppi. Ajatukset vaeltelevat jo kovasti kesämaille ja kevät saisi edetä paljon nopeammin. Mikäs sen parempi startti kuin antaa ajatusten matkata puutarha-aiheisiin näin postauksen muodossa. Tässä siis kymmenen faktaa minusta ja puutarhasta. 1. Ensimmäiset puutarhamuistoni:…
Luomulaaksossa elellään astetta ekologisemmin, muttei unohdeta nykymukavuuksia
Pohdin pitkään tämän kuukauden Omavaraisuus blogeissa-ryhmän aiheenantoa ja koska pohdin sitä pitkään onnistuin hetkeksi sen unohtamaankin. Kuukauden ensimmäinen maanantai pääsi niin sanotusti yllättämään. Oman bloginsa, itsensä tai bloggaamisaiheensa esittely tuntui yllättävän vaikealta. Luomulaakso sai alkunsa Luomulaakso-blogia olen kirjoittanut aina vuodesta 2008 saakka, tosin hiljaisempiakin bloggaamisvuosia on välissä vietetty, koska ensi…
Uhkana ötökätön maailma?
Rakastan katsoa elokuvia, joissa maailmanloppu tulee jonkinlaisen luonnonmullistuksen tai ympäristökatastrofin seurauksena. Yleensä tämänkaltaiset elokuvat eivät ole mitään kummoisia taide-elämyksiä, mutta siltikin niissä on monesti se pieni kytkös todellisuuteen ja sen seuraamukset on venytetty aivan äärimmilleen. Joskus niissä on myös totuudensiemen. ♥ Uhkana ötökätön maailma-postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän yhteispostausta. ♥ …
Kevään marjapensassuunnitelmat
Jätevesiremontti jätti pihamme aikamoisen myllätyksi. Marjapensaat jouduimme siirtämään työmaantieltä ja siirron myötä alkoi itää idea uudenlaisesta paikasta marjapensaille ja toiveissa olisi saada niitä lisätyksikin siinä mittakaavassa, ettei jonain vuonna enää tarvitsisi yhtään viinimarjaa kaupasta ostaa. Muistoissani on äitini hilloja ja mehuja notkuvat kellarinhyllyt, jollaisista tosin voin vain unelmoida, sillä vielä…