Puhdas ruoka on iso asia
Lasten sairastaminen on aina rankkaa vanhemmille. Me olimme jo pitkään painineet poikiemme iho- ja suolisto-oireiden kanssa, joihin ei tuntunut löytyvän ratkaisua. Sairaalan allergiatestitkään eivät oireiden syytä paljastaneet. Rasvausrumba oli arkipäivää ja kortisonivoidetta kului. Se kyllä auttoi oireisiin, sai ärsyttävän kutinan lakkaamaan ja verta vuotavat sääret umpeutumaan. Mutta se ei lopettanut…
Lasten kanssa herkuttelemassa Härmän Ratissa
Härmän Ratin luomuinen pop up-tapahtuma marraskuisena viikonloppuna oli meidän lapsillemme varsin poikkeuksellinen päivä. Ei ihme, sillä olihan se heidän elämässään ensimmäinen kerta, kun pääsivät ravintolaan syömään. Luomua tarjoilevia ravintoloita, kun ei ihan joka oksalla kasva. Reissua pohdittiin jo viikon verran etukäteen ja lapsista näki, että tuleva viikonloppu jännitti. Taisi olla…
Tunnelmallinen Härmän Rati Järvenpäässä
Muutama vuosi sitten pohjanmaalainen Ojalan kylän hirsikoulu matkasi osat tarkasti merkittyinä Alahärmästä Järvenpäähän ja ison rakennusurakan jälkeen se avasi ovensa Tuusulanjärven kauniissa kulttuurimaisemissa vuonna 2013. 1920-luvulla rakennettu hirsikomeus on kurikkalaisen rakennusmestari Rekolan käsialaa. Härmän Rati on punainen niin kuin vanhan kyläkoulun kuuluukin olla. Se on kaunis ja jykevä ja jos oikein höristää…
Haastattelussa Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi
Vuonna 2010 Elisa Niemi oli onnensa kukkuloilla aloittaessaan pestinsä Luomuliiton toiminnanjohtajana. Unelmatyöksi hän sitä nimitti jo silloin eikä innostus ole siitä hiipunut. Oikea ihminen, oikeassa paikassa Lukion jälkeen aloitetut agroekologian opinnot yhdessä rinnalle sopivien luomuopintojen kanssa olivat Elisalle nappivalinta. Oppimateriaalien valmistaminen luomuopintoja järjestäneen Ruralia-instituutin kanssa oli sekin askel kohti unelmaa eikä…
Traktorin kyydissä luomupossutilalla
Tänä kesänä ehdimme onneksi tehdä vähän muutakin kuin vain remonttia. Yksi näistä kesän kohokohdista oli vierailu Kiven Säästöpossussa, jossa kävimme melkein koko perheen voimin. Lapset olivat yhtä mieltä siitä, että possuja täytyi käydä katsomassa. Niinpä hiukan pilvisenä päivänä pakkasimme lapset autoon ja aloitimme vajaan tunnin ajomatkan kohti possutilaa. Matka sujui…