Luomu,  Luomutila

Traktorin kyydissä luomupossutilalla

Traktorin kyydissä luomupossutilalla

Tänä kesänä ehdimme onneksi tehdä vähän muutakin kuin vain remonttia. Yksi näistä kesän kohokohdista oli vierailu Kiven Säästöpossussa, jossa kävimme melkein koko perheen voimin.

kivenpossu2016_15
Kiven Säästöpossu

Lapset olivat yhtä mieltä siitä, että possuja täytyi käydä katsomassa. Niinpä hiukan pilvisenä päivänä pakkasimme lapset autoon ja aloitimme vajaan tunnin ajomatkan kohti possutilaa. Matka sujui iloisesti ja kulki pitkin metsien ja myöhemmin peltojen reunustamaa tietä. Takapenkkiläiset katselivat maisemia ja juttelivat iloisesti näkemistään asioista.

Karkkilan keskustan läpi ajaessamme lapset muistivat jo, että enää ei ollut pitkä matka tilalle. Kokemus vahvistui, kun avarat pellot aukenivat tien molemmin puolin ja pääsimme ajamaan lempeissä maalaismaisemissa auringon välillä pilkistellessä pilvien lomasta.

kivenpossu2016_13

Possutilalle päästyämme jännitys etenkin taaperon kohdalla oli melkein käsin kosketeltava. Meillä aikuisilla oli yhä tuoreessa muistissa viime vuonna sanavarastoon tullut sana ”possu”, joka sai alkunsa juuri samaisella tilalla. Mukava kokemus vahvisti sanan muistamista ja samalla kertaa opittua possu-viittomaa käytettiin tiuhaan seuraavien viikkojen ajan. Mietimme, mikä tällä kertaa olisi se järisyttävin kokemus taaperolle.

kivenpossu2016_10

Lapset kirmasivat kurkkimaan possuja samalla kun isäntäväki . Reetta Kivi ja Timo Koli – apulaisineen tervehti iloisesti  uusia tulijoita herkullisen grillimakkaran tuoksun täyttäessä ilman. Vastaanotto Kiven Säästöpossussa onkin aina yhtä iloinen vuodesta toiseen.

kivenpossu2016_09

Possuja katseltiin hyvä tovi. Ihmeteltiin niiden kärsää ja saparoa. Juteltiin toisten possuja ihastelemaan tulleiden kanssa ja räpsittiin valokuvia välillä pienessä tihkusateessa, välillä muutama auringonsäde seuranamme.

kivenpossu2016_01

Possulan isot ovet oli avattu ja pääsimme lasten kanssa kurkkimaan, miltä sisäpuolella näytti. Possut vaikuttivat uteliailta meidän suhteemme ja moni kärsä puikahtelikin aidan rakosista haistelemaan uusia tuoksuja. Ja ehkä suloisin possukuva ikinä saatiin myös napatuksi.

kivenpossu2016_04

Possuja aikamme ihasteltuamme suuntasimme kohti traktoreita, joiden kyytiin oli taaperon aivan pakko päästä. Niinpä isoveli lupautui kiipeämään kuskinpukille yhdessä pikkuisen kanssa ja isoveljen huomassa oli hyvä tutustua maailmaan vähän korkeammalta. Hymy oli taaperolla herkässä, kun isoveli lupautui vielä toiseenkin traktoriin kaveriksi. Eikä mennyt aikaakaan kun uusi sana ja viittoma tarttuivat mieleen. Traktori oli elämys.

kivenpossu2016_07

kivenpossu2016_08

Aikaa oli kulunut hyvä tovi ja taapero alkoi olla jo väsynyt. Loppuajan hän matkusti isoveljen reppuselässä tilan ihmeitä ihastellen, kun kipaisimme vielä ostoksilla, sillä kesän grillimakkaravarannot piti vielä täyttää, koska edessä oli vielä mökkireissu, jossa tarvittiin makkaroita ja lihaa niin nuotiolle kuin keittiöönkin.

Vierailu Kiven Säästöpossuun oli jälleen ollut ilontäyteinen ja mukaan oli kerätty aimo annos elämyksiä aina pusuttelevista possuista suureen traktoriin sekä tilan lasten puumajaan, joka ihastutti vihreällä lehtikatollaan puun oksien kannatellessa kesäistä leikkipaikkaa. Retkestä puhuttiin vielä pitkään.

kivenpossu2016_11

Kiven Säästöpossu on mukana tänä lauantaina 10.09.2016 pidettävässä Osta tilalta- päivässä ja ovet ovat avoinna  klo 10-13. Tuona aikana voi tehdä ostoksia sekä käydä kurkkimassa luomupossuja. Tarkempia tietoja tilan FB-sivulta.

Kuvat: © Luomulaakson Maria

click tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


6 Comments

    • Maria/Luomulaakso

      Kyllä se niin taitaa olla, että lapset nauttivat aina kun käydään tiloilla – etenkin sellaisilla, joissa on eläimiä.

      Meilläkin on iso osa mennyt pihan kunnostuksessa. mjätevesiratkaisussa ja sen sellaisessa. Paljon ei ehditty lomailla, mutta onneksi vähän kuitenkin. 🙂 Talon maalaus on kyllä tuttua touhua, sillä maalasimme koko talomme muutama vuosi sitten. Kyllä riitti koko kesäksi puuhaa silloinkin! 😀

  • Eetu

    Onpas hauskan kuuloinen päivä ollut teillä ja varmasti lapsetkin ovat tykänneet. Me käytiin just myös lapsien kanssa tutustumassa yhdellä maatilalla ja oli todella hauska nähdä, että lapset ei vierastanut ollenkaan eläimiä. Sielläkin farmilla isäntä vei lapset vielä traktori ajelulle, joka oli heistä aivan retken kohokohta.

  • Tuula

    Muistan itsekin lapsena kuinka jännää oli päästä naapurin traktorin kyytiin. Lapselle se on jännä vekotin kun jo renkaatkin ovat isommat kuin itse, naapurin traktorissa oli muistaakseni isot BKT renkaat vielä kaiken lisäksi. Mukavan kuuloinen päivä possuineen ja makkaranpaistoineen!

  • Leena

    Kiva possutila! Meilläkin lapsenlapset on aina innoissaan kun pääsevät vaarin kanssa traktorin kyytiin. Nyt traktori on tosin ollut talviteloilla ja hydraulisylinteri odottaa vaihtoa. Pitää saada hoidettua ennen kuin lapsukaiset tulee seuraavan kerran kylään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.