Haluaisitko huikan?
Nykyään taapero puhuu paljon enemmän kuin ennen, mutta edelleen tukiviittomat ovat isossa osassa arkea ja erityisen tärkeitä silloin, kun mennään kodin ulkopuolelle, jolloin ennakoitavuus pienenee ja sanojen puute korostuu. Saimme tälle kuulle ajan puhe- ja äänihäiriöiden polille. Alunperin tapaaminen piti olla jo ensi viikolla, mutta saimme juuri paperin, jossa ilmoitettiin…
Liikaa!
Tuntuu, että viimeisen viikon aikana taaperosta on kehkeytynyt varsinainen täystuho ja siinä sivussa myös kokki ja leipuri. 🙂 Turvaportit eivät ole estäneet enää pitkään aikaan pääsyä talon toiseen siipeen ja jakkarat ovat muotoutuneet varsin käteviksi apuvälineiksi yltää milloin minnekin. Mikään asia ei pysy turvassa eikä mikään asia ole enää riittävän…
Leijonakuningas dinoilla
Viime vuonna meitä hemmoteltiin monilla erilaisilla lahjakorteilla useammalta eri taholta ja nyt alku vuodesta pääsimme koko perhe elokuviin. Lapsille se oli varsin mielenkiintoinen kokemus, sillä he pääsivät nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan 3D-elokuvaa. Pojat pyysivät päästä katsomaan Disney Pixarin Kunnon Dinosaruksen. Liput olivat Finnkinnon elokuvatettaeriin, joten suuntasimme Flamingoon Vantaalle. Jumbo ja…
Kun pieni sydän särkyy eli sana ja toinenkin koulukiusaamisesta
Yhtä lapsistamme on kiusattu niin kauan kuin muistan. Välillä enemmän välillä vähemmän, mutta pinnan alla on aina kytenyt. Puhuessani kiusaamisesta tarkoitan nyt ihan oikeaa kiusaamista enkä suinkaan kiusoittelua, jota varmasti jokaisen tulee elämässään kestää, mutta kiusoittelu ei olekaan koskaan pahantahtoista vaan kevyttä, harmitonta hauskanpitoa ystävien kesken. Kiusoittelu ei satuta. Eilen…
Story Book Rhymes opettaa englantia
Viikolla meille kotiutui englantia opettelevien iloksi Story Book Rhymes lelu. Ennestäänhän meillä on ollut vastaava versio suomeksi. Sisältö tässä uudessa on hiukan eri kuin vanhassa, mutta idea sama. Isoin ero onkin kielessä. Melulelut ovat meillä olleet aika isossa asemassa kielen oppimisessa. Puheterapeutti niitä aikanaan meille suositteli vanhemman pojan ollessa pieni…