Haastattelussa Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi
Vuonna 2010 Elisa Niemi oli onnensa kukkuloilla aloittaessaan pestinsä Luomuliiton toiminnanjohtajana. Unelmatyöksi hän sitä nimitti jo silloin eikä innostus ole siitä hiipunut. Oikea ihminen, oikeassa paikassa Lukion jälkeen aloitetut agroekologian opinnot yhdessä rinnalle sopivien luomuopintojen kanssa olivat Elisalle nappivalinta. Oppimateriaalien valmistaminen luomuopintoja järjestäneen Ruralia-instituutin kanssa oli sekin askel kohti unelmaa eikä…
Haastattelussa luomupensasmustikkatilan Hannele Mäntyjärvi
Lepomäen luomupensasmustikkatila sijaitsee Jyväskylän kyljessä, Kuohulla. Tilalla on viljelty maata jo 1600-luvulta lähtien ja Lepomäen tila onkin entinen Valtion Kruunun torppa, jonka nykyisen emännän, Hannele Mäntyjärven isovanhemmat lunastivat itsenäiseksi tilaksi 1920-luvun alkupuolella. Tilaa viljeltiin aktiivisesti aina 1980-luvulle saakka ja sen mailla ovat laiduntaneet niin maito- kuin lihakarjakin. Pensasmustikan viljely saa…
Haastattelussa WWOOF Finlandin koordinaattori Heini Rosvall
Jo aiemmin kirjoitin blogissani WWOOF Finlandista, jonka konsepti kokonaisuudessaan ihastutti minua suuresti ja myönnettävä on, että WWOOF Finlandin koordinaattorin, Heini Rosvallin kokemukset WWOOFauksesta olivat omiaan vain lisäämään innostustani! Hänen elävät kertomuksensa omista kokemuksistaan saisivat kenet tahansa muuttamaan kesälomasuunnitelmansa löhölomasta kohti maaseudun elämää sekä uusia kokemuksia ja ystäviä. Voisihan WWOOFamista ajatella…
Haastattelussa Avoinmaaseutu.fi-sivuston perustaja, Heini Hakkarainen
Talviaisten tilan emäntä Heini Hakkarainen kertoo olleensa kovin harmissaan lukiessaan syksyllä 2013 Meidän Perhe-lehteä, jossa ravitsemusalan ammattilainen pohti ihmisten vieraantumista maaseudun ruuantuotannosta, koska tiloille ei päässyt vierailemaan. Tästä suivaantuneena Heini Hakkarainen kirjoitti lehteen vastineen, joka julkaistiinkin seuraavassa numerossa, mutta asia jäi yhä pyörimään toimeliaan emännän mieleen. Tosi asiahan oli, että…
Haastattelussa REKOn perustaja, Thomas Snellman
REKO-lähiruokarenkaat (Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista) ovat levinneet jo isoon osaan Suomea. Tänä päivänä REKO-renkaita on perustettu kuutisenkymmentä kappaletta ja jäseniä niissä noin 55 000. Kyse ei siis enää ole ihan pienestä ilmiöstä vaan varsin vakavasti otettavasta asiasta, joka tarjoaa upean mahdollisuuden kuluttajille saada erinomaisia kotimaisia tuotteita suoraan tuottajalta, ilman…