• Verraton Vestelli – meidän jätevesiratkaisumme

    Jo pari vuotta sitten alkoi matkamme kohti uutta jätevesijärjestelmää. Talon alkuperäiset 60-luvulla asennetut sakokaivot olivat tiensä päässä eivätkä ne täyttäneet nykyvaatimuksia jätevedenkäsittelylle. Pitkään meille oli ainoana vaihtoehtona tarjottu umpisäiliöitä. Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, sillä kunnan vaatimukset alueelle olivat kovat eivätkä muut vaihtoehdot näitä vaatimuksia täyttäneet. Alkoi matkamme kohti vähävetisempää…

  • Kuinka jätevesiasetus muutti arkea: Osa 3

    Umpisäiliöratkaisulla rakennettava jätevesiratkaisu häämötti yhä edessämme ja pohdittavaksi pääsi sekin seikka, kuinka paljon vettä on oikeastaan pakko kuluttaa. Pyykit ja astiat on pakko pestä ja luulenpa, että peseytyminenkin on aika tärkeä juttu, jos ei aio muuttua ympäristölleen hajuhaitaksi. Mutta kuinka paljon tuohon kaikkeen minimissään tarvitsee vettä? Sitä piti pohtia hiukan tarkemmin…

  • Biolanin kuivakäymälä eco ja muutama lapsuusmuisto

    Mummin ja papan vesiklosetti oli minusta  ihanan erikoinen. Se oli vanha ja pöntön yllä oli sellainen vesisäiliö, jonka kyljessä oli ketju, josta vedettiin, kun haluttiin huuhtoa vessanpönttö. Se oli minusta jotenkin ihana. Tuntui ihan juhlalliselta käyttää  mummin ja papan vessaa. Ehkäpä juuri sellaista vessaa sopi hyvinkin kutsua Hotelli Helpotukseksi. Voi, olisipa minulla…

  • Kuinka jätevesiasetus muutti arkea: Osa 2

    Tiedättekö, miltä tuntuu, kun löytää itsensä miettimästä jokaisen vessareissun yhteydessä  mahtaako kaikki käymäläjäte mahtua talven aikana kompostoriin vai pysähtyykö kompostoituminen kesken talven ja lämpökompostoriin ei mahdukaan enää jätettä. Mitä sitten tapahtuu? Useammin kuin kerran olen nähnyt unta, että hukumme käymäläjätteeseen. Olisikohan pientä stressinpoikasta ilmassa. Jätevesiasetus on aiheuttanut taloudessamme jo enemmän kuin…

  • Pussilla on väliä

    Meillä on ollut käytössä jäädyttävä kuivakäymälä nyt noin nelisen kuukautta. Kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran täällä. Sinä aikana on koettu niin sujuvaa arkea kuin myös kertakaikkisen kamalia hetkiä, sillä saimme pian huomata, että biopussi, joka jäädyttävän vessan ämpäriosaan pitää laittaa voi olla joko hyvä tai huono. Ja jos se sattuu olemaan…

  • Hei hei, vesivessa!

    Jätevesiasetus alkoi koskettaa meidän perhettämme tänä vuonna ihan todenteolla, sillä asumme pohjavesialueella, jossa muutokset tehdään hiukan nopeammin kuin muualla. Toki sekin, että jätevesikaivomme eivät ole enää priimakuntoisia – vaan aitoja ja alkuperäisiä – ei asiaa ainakaan auttanut. Meidän, niin kuin kovin monen muunkin talouden, ainoa järkevä ratkaisu on hankkia pihaan…

  • Kiirettä pitää!

    Viimeiset viikot ovat olleet niin työntäyteisiä kaikenlaisten remonttien ja muutosten alla, että blogipäivitykset laahaavat pahasti jäljessä, vaikka juttuaiheita on jonoksi asti. Tässä yksi niistä arjen jumittajista, joka kotiutui meille eilen iltasella. Kohta alkaa yksi kesän suurimmista rakennusprojekteista, josta lisää sitten vähän myöhemmin.  🙂